Yleinen

Sata lasissa Kuopiossa – SAKUstars2017

25.4.2017

SAKUstars-tapahtuma on valtakunnallinen kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville. Kilpailuissa on sarjoja sekä ennakkoon lähetettäville töille että paikan päällä tehtäville suorituksille. Mukana on kaikki, mitä kulttuuriin kuuluu. Kuopiossa Ammattiopisto Tavastian opiskelijat kilpailivat 25.-27.4. osallistumisen riemulla. Kilpailussa tärkeintä ei ole voitto vaan mukana olo ja tutustuminen uusiin ihmisiin. Toisten kannustaminen ja iloinen mieli. Järjestelyistä tänä vuonna vastasi Savon koulutuskuntayhtymä ja SAKU ry. Linkki SAKUstars2017 tapahtumasivulle. Ensi vuonna kilpaillaan Kokkolassa.

Tavastialaisten tulokset

HOPEAA

Tanssi, Ryhmätanssit

  • StepMakers; Aaltonen Aino, Berg Linda, Hautala Emilia, Hieta Elina, Huttunen Miia, Kuittinen Katja, Kuttila Jasmin, Lappalainen Wenla, Lehtonen Janina, Rosenberg Reetta ja Toivonen Emma ohjaajanaan Magda Timonen

Kirjoitelma

  • Santamäki Amelia

PRONSSIA

Musiikki, soolosoittimet

  •  Mirseyedi Peshawa
Onnea voittajille ja kiitos kaikille mukana olosta ja osallistumisesta!

Kuvat kertovat osallistumisen riemusta

Sivua päivitetty 25.4.2017 kello 09.44

Uusimmat uutiset

Ammattiopisto Tavastialle menestystä Taitaja-finaalissa!

Ammattiopisto Tavastia Taitaja-finaaliin osallistuivat vaatteenvalmistuksessa Kaarina Lohilahti ja Meea Mähönen. Putkiasennuksen lajissa finaalissa oli mukana Niilo Ojanen. Lisäksi sisälogistiikan näytöslajissa kisasi Kateryna Kostiuk. […]

Lue lisää

21.5.2026

Kaksoistutkintolaisille huipputuloksia ylioppilaskirjoituksissa

Ammattiopisto Tavastiassa kaksoistutkintoa opiskelevat nuoret saavuttivat kevään ylioppilaskirjoituksissa erinomaisia arvosanoja. Laudatureja tuli neljä, eximioita 11 ja magnojakin 12 kappaletta. Ylioppilaskirjoituksiin […]

Lue lisää

18.5.2026

Lukio vaihtui perustason ensihoitajan ammattiin

Silla Rinta-Jaskari huomasi vuoden lukio-opintojen jälkeen, että lukio ei ole hänen juttunsa. Rinta-Jaskari haki uudelleen opiskelemaan, tällä kertaa Ammattiopisto Tavastiaan […]

Lue lisää

11.5.2026