Yleinen

Ammatillisen koulutuksen parhaat käytännöt -kilpailu – Tavastialle kunniamaininta

14.10.2016

pomokiltavaakunaOpetushallituksen Ammatillisen koulutuksen parhaat käytännöt -kilpailussa etsittiin kuvauksia käytännöistä, jotka parhaiten edistävät ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta sekä tukevat ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteita.

Kilpailun teemat vuonna 2016 olivat:

  1. Työelämäyhteistyö ja koulutuksen vaikuttavuus
  2. Talouden suunnittelu ja hallinta osaamisen kehittämisen tukena
  3. Opettajat osaamisen kehittymisen edistäjinä
  4. Asiakaslähtöiset ja joustavat osaamisen kehittämispolut
  5. Rohkeimmat ideat ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi 
Koulutuspäällikkö Riikka Riihimäki
Koulutuspäällikkö Riikka Riihimäki

Kilpailu oli avoin kaikille koulutuksen ja tutkinnon järjestäjille. Kilpailuaika päättyi 19.8.2016. Ehdotuksia vuoden 2016 ammatillisen koulutuksen parhaiksi käytännöksi saatiin 151, joista Opetushallitus palkitsi 5 parasta. Koulutuspäällikkö Riikka Riihimäki osastonsa kanssa tarttui haasteeseen ja osallistui kilpailuun. Hän oli yksi kutsuista, jotka esittelivät kilpailutyönsä ja parhaan käytäntönsä  10.10.2016 Kalastajatorpalla. Prolog-osaston kilpailutyö on johtamisen malli, joka käsittelee opetuksen järjestämistä taloudellisesti ja sitä kautta kertyneitä säästöjä. Ammattiopisto Tavastian Prolog-osastoa Riikka Riihimäki johtaa tämän mallin mukaisesti (katso video).  Prolog-osastoon kuuluvat auto- ja logistiikka-ala, verhoiluala, pintakäsittelyala ja puuala.

Oli hyvä saavutus olla viiden parhaan joukossa. Tällä kertaa tuloksenamme oli kunniamaininta. ONNEA!

Videon toteuttivat verhoiluala ja teollinen pintakäsittely.

Sivua päivitetty 14.10.2016 kello 15.14

Uusimmat uutiset

Ihan Tavastialainen Joulupuu -kilpailun voittaja valitaan nyt!

Ihan Tavastialainen Joulupuu -kilpailuun ilmoittautuminen on päättynyt ja nyt on aika äänestää voittajaa! Äänestyksessä on mukana kymmenen erilaista, hienoa ja […]

Lue lisää

1.12.2025

Tavastia ja Omnia solmivat yhteistyösopimuksen Thaimaan ammatillisen koulutuksen kanssa

Omnia Education Partnerships on yhdessä Ammattiopisto Tavastian kanssa allekirjoittanut yhteistyöpöytäkirjan (MoU) Thaimaan hallituksen alaisen ammatillisesta koulutuksesta vastaavan viranomaisen (Office of […]

Lue lisää

25.11.2025

Ihan Tavastialainen joulupuu -kilpailu tuo esille eri alojen villejä ideoita

Ihan Tavastialainen Joulupuu -kilpailu alkaa Ammattiopisto Tavastiassa! Kisaan toivotaan mukaan mahdollisimman paljon Tavastian opiskelijoita eri aloilta. Joulupuut toteutetaan vähintään viiden […]

Lue lisää

29.10.2025