Yleinen

Ambassador´s Choice Award -palkinto Pintakillalle

10.10.2016

Ammattiopisto Tavastian Pintakilta oli omalla osastollaan mukana Lahdessa järjestettävässä Autot ja Viihde -tapahtumassa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Mukana oli Pintakillan ensimmäinen oppilasprojektiauto Corvette, josta Pintakillan tunnusvärit oranssimusta-yhdistelmä ovat saaneet syntynsä. Ammattiopisto Tavastialla projektiautoja on kuitenkin maalattu jo vuodesta 2006.

Saimme kunnian vastaanottaa Yhdysvaltain suurlähettilään palkinnon ”Ambassador´s Choice Award”, joka tuli täytenä yllätyksenä osastollemme. Perusteena tälle palkinnolle oli ammattitaidon kouluttaminen nuorille pintakäsittelijöille. Palkinto luovutettiin virallisesti tapahtuman päälavalla tähtivieraiden Richard Rawlingsin ja Gene Winfieldin läsnäollessa, Yhdysvaltain suurlähettilään Charles C. Adams, Jr.:in ojentamana. Palkinnon vastaanottivat Pintakillan edustajat Anzelika Muttonen sekä Tero Ronkainen.

Pintakillan osastolla myös arvottiin sunnuntaina erikoismaalattu kitara, jossa komeili tähtivieraan Richard Rawlingsin omamuotokuva, sekä hänen tv:stä tutun jenkkirautapajansa Gas Monkey Garagen logo. Kitaran maalasi kynäruiskulla Anzelika Muttonen, joka työskentelee Pintakillassa ohjaajana sekä opettajana. Yhteistyötä kitara-asiassa on myös kiittäminen hämeenlinnalaista musiikkiliikettä Tv-Sävel music shop:ia, joka sponsoroi kitaran sekä asensi uudet kielet maalauksen valmistuttua.

Arvonta suoritettiin sunnuntaina iltapäivällä Yhdysvaltain suurlähetystön osastolla, missä heidän edustajansa, Karolina Walkowiak, nosti virallisesti kitaran voittajan nimen. Kitaran uusi omistaja löytyikin läheltä. Asiasta ilahtunut lahtelainen Antti Törö saapui uutisen kuultuaan pikimmiten vastaanottamaan uuden customoidun sekä Rawlingsin nimmarilla varustetun kitaran. Suurlähetystön lehdistö- ja kulttuuripäällikkö T.J. Grubisha sekä Karolina Walkowiak ojensivat kitaran voittajalle Pintakillan messuosastolla.

Autot ja Viihde -tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut sekä yllätyksellinen tapahtuma Pintakillalle.

Anzelika Muttonen, ammatillinen ohjaaja, Ammattiopisto Tavastia Pintakilta

Sivua päivitetty 10.10.2016 kello 11.50

Uusimmat uutiset

Intohimona opiskelu

Iittalassa sijaitsevan Hyvän Olon Aitan yrittäjää Anu Talusta kuunnellessa alkaa hengästyttää. Kuusi tutkintoa opiskellut nainen haaveilee jo seuraavasta tutkinnosta, mutta […]

Lue lisää

24.5.2023

Tavastiassa syntyvät Rottien pyhimyksen asusteet ja Gymnaestradan esiintymisasut

Tavastian käsityöalan opiskelijoilla on ollut mielenkiintoinen kevät, kun tavanomaisten opintojen lisäksi on päästy asustamaan Hämeenlinnan Teatterin näyttelijöitä ja Hämeenlinnan Voimisteluseuran […]

Lue lisää

23.5.2023

Tavastian Neea Vainiolle voitto Taitaja-kilpailussa

Ammattiopisto Tavastian leipuri-kondiittoriopiskelija Neea Vainio on sijoittunut ensimmäiseksi Taitaja2023-kilpailussa leipuri-kondiittorien kilpailusarjassa. Paljon onnea Neea hienosta suorituksesta! Taitaja2023-finaalit järjestettiin toukokuun toisella […]

Lue lisää

11.5.2023