Yleinen

Amistekeehyvää-tempaus ilahdutti lapsia ja vanhuksia

18.12.2020

Pintakäsittelyalan opiskelijat Kerttu Hämäläinen (vas.) ja Annie Kivelä palkittiin lahjakortilla ja kunniakirjoilla ansiokkaasta hyväntekeväisyystempauksestaan.

Saku ry:n Hyvinvointivirtaa-viikko nosti syksyllä jälleen esiin ammatillisessa koulutuksessa toteutettavaa hyvinvointityötä. Osana viikkoa järjestettiin myös #amistekeehyvää-tempaus, jossa kannustettiin opiskelijoita tekemään hyvää lähiympäristössään.

#Amistekeehyvää-tempaukseen päättivät tarttua Ammattiopisto Tavastian pintakäsittelyalan opiskelijat Annie Kivelä ja Kerttu Hämäläinen, jotka näkivät tempauksesta ilmoituksen Ammattiopiston Instagram-tilillä.

– Olimme jo aiemmin elämässä miettineet osallistumista hyväntekeväisyyteen, joten päätimme tarttua heti tilaisuuteen, Annie Kivelä kertoo.

Hyväntekeväisyyskohteita ei kaksikon tarvinnut kauaa miettiä.

– Halusimme auttaa eniten apua tarvitsevia, eli sairaita lapsia sekä yksinäisiä vanhuksia. Koitimme miettiä, miten saisimme parhaiten ilahdutettua kohderyhmäämme, ja siltä pohjalta lähdimme hommiin, Kivelä sanoo.

Herkkuja ja tarpeellista tavaraa

Lahjoituskohteiksi valikoituivat Kanta-Hämeen keskussairaalan lasten ja nuorten osasto sekä Voutilakeskuksen vanhainkoti.

– Sairaalalta tiedustelimme potilaiden määrää, ja käydessämme Jukolan Kukkatalolla tiedustelimme, mikä vanhainkoti olisi paras kohteeksi, ja suositukseksi saimme Voutilakeskuksen, Kivelä kertoo.

Molempiin paikkoihin vietiin tarpeellisia ja ilahduttavia tuotteita.

– Ostimme itse sairaille lapsille piristäviä leluja ja herkkuja sekä värityskirjoja ja kyniä. Myös omilta lapsilta veimme kassillisen uudenveroisia leluja. Sairaalan henkilökuntaa muistimme myös makeilla herkuilla. Vanhainkotiin veimme pullaa ja keksejä, Kivelä luettelee.

Myös yritykset lähtivät hyväntekeväisyystempaukseen mukaan.

– Punnitse ja Säästä lahjoitti vielä erikseen keksejä, Instrumentarium Goodman silmälasinpuhdistusnesteitä ja koteloita sekä Jukolan Kukkatalo laatikollisen kauniita oransseja kukkia, Kivelä kiittelee.

Hyvän tekeminen tuo hyvää mieltä

Lahjoituskohteissa tunnelmat olivat kiitolliset.

– Tempaukseen suhtauduttiin molemmissa kohteissa erittäin yllättyneesti ja ilahtuneesti. Tempausta pidettiin erittäin sydämellisenä tekona, Kivelä hymyilee.

Hyvää mieltä tempauksesta koitui myös puuhanaisille itselleen.

– Fiilikset tempauksesta olivat aivan mahtavat! Oli ihana auttaa ja ilahduttaa sairaita lapsia, heidän perheitään sekä vanhuksia. Tuli itselle todella hyvä mieli, kun sai tehdä hyvää. Olemme varautuneet tekemään hyvää pyyteettömästi myös jatkossa, Kivelä vakuuttaa.

Saku ry:n Facebook-äänestyksessä Kivelän ja Hämäläisen tempaus valittiin yleisön suosikiksi, ja heidät palkittiin 300 euron lahjakortilla. Voittolahjakorttia hyödynnetään kuulemma joulun rakentamiseen. Onnea voittajille hienosta tempauksesta!

Sivua päivitetty 18.12.2020 kello 10.01

Uusimmat uutiset

Onnea ammattiin valmistuneille!

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 22.12.2023.–5.4.2024 välisenä aikana 215 uutta ammattilaista. Heistä 30 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut […]

Lue lisää

5.4.2024

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024