Ajankohtaista

Diili-työskentely tutustutti lukiolaiset HAMKin opintoihin

22.5.2023

Kaikkiaan noin 450 Koulutuskuntayhtymä Tavastian 2. vuosikurssin lukiolaista Lyseolta, Kaurialasta ja Parolasta tutustui 15.–17.5.2023 Hämeenlinnan korkeakoulukeskukseen ja sai kokemusta siitä, miten ammattikorkeakoulussa ja HAMKissa opiskellaan. 
Urheiluakatemia Tavastian haaste pisti lukiolaiset ideoimaan uutta urheilugaalaa.

Tutustuminen tapahtui Diili-menetelmällä, jota käytetään HAMKin liiketalouden koulutuksessa. Diilissä haettiin ratkaisuja yritysten ja vastaavien tahojen toimeksiantoihin. Mukana olivat mm. Urheiluakatemia Tavastia, OP Etelä-Häme ja Terveystalo. 

Diili-työskentelyssä opiskelijat pääsivät kokeilemaan HAMKille tyypillistä opiskelutapaa eli yhdessä tekemistä aitojen ja monialaisten haasteiden parissa. Samalla lukion opettajilla oli tilaisuus kokeilla uusimpia pedagogisia mahdollisuuksia, sillä Diili-menetelmässä hyödynnettiin pariopettajuutta ja laajennetun luokkahuoneen konseptia. 

Korkeakoulututustumisen lisäksi ideana on kartuttaa opiskelutaitoja ja -valmiuksia. Opiskelijat saivat osallistumisesta yhden opintopisteen, jonka voi sisällyttää osaksi lukion oppimäärää ja tulevia korkeakouluopintoja. Lukio-Diili tarjoaa myös HAMKille ja HAMKin työntekijöille mahdollisuuden yhdessä tekemiseen, uuden oppimiseen sekä mahdollisiin tuleviin opiskelijoihin tutustumisen.  

Diili-pilotti liittyi Koulutuskuntayhtymä Tavastian Opetushallituksen rahoittamaan LuPaus – Ohjauksen ekosysteemi -hankkeeseen sekä HAMKin tavoitteeseen kehittää yhteistyötä toisen asteen oppilaitosten kanssa. Tavoitteena on, että Lukio-Diilistä tulisi jokavuotinen tapahtuma. 

Kirjoittaja Anne Ahvenharju toimii hankekoordinaattorina LuPaus – Ohjauksen ekosysteemihankkeessa.

Myös Urheiluakatemia Tavastia asetti opiskelijatiimeille toimeksiannon ideoida ja konseptoida Urheiluakatemian/Hämeenlinnan uusi urheilugaala.

Diili-päivien päätteeksi 11 opiskelijatiimiä piti erinomaisen myyntipuheen omasta konseptisuunnitelmastaan, joissa kaikissa oli monia toteuttamiskelpoisia ja raikkaita ideoita. Haasteen voittajiksi selviytyi ”10+1 Gaala” konseptillaan ja sen erinomaisella pitchauksella tiimi Aida Lahtinen, Lyseon lukio, Laura Lahdenmaa, Parolan lukio, Panu Laine, Kaurialan lukio ja Linnea Laakso, Kaurialan lukio (ei kuvassa). (Teksti ja kuvat Olli-Pekka Hakala)

Sivua päivitetty 25.5.2023 kello 11.49

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: TyöSuomi luo sujuvan polun kohti työelämää

TyöSuomi-hanke – yhdistämme työnantajayhteistyön ja yksilöllisen asiakastyön sujuvaksi poluksi kohti työelämää. Hankkeessa kehitetään yhdessä työnantajien kanssa käytännön ratkaisuja, jotka tukevat […]

Lue lisää

1.4.2026

Hanke-esittely: KAI-hankkeesta tukea S2-kielisten ensiapuopetukseen

KAI-hankkeessa toteutettiin tekoälyagentti, joka luo ehdotuksen kurssin sisällöstä ensiaputilanteessa eri kielillä ja erittäin selkeästi. Tekoälyä voidaan hyödyntää myös vaikkapa S2-opiskelijoiden […]

Lue lisää

25.3.2026

Yhteishaku toiselle asteelle päättyi – katso suosituimmat koulutusalat ja linjat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen neljä lukiota. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin […]

Lue lisää

18.3.2026