Ajankohtaista

Uskalla Yrittää -finaali kutsuu

6.2.2019

Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämä Uskalla Yrittää -semifinaali pidettiin tiistaina 5.2. Kauppakeskus Goodmanissa Hämeenlinnassa. Semifinaali järjestettiin messumuotoisena, joten nuoret pääsivät myymään ja esittelemään tuotteitaan. Koulutuskuntayhtymä Tavastialla oli kisassa mukana vahva edustus, sillä semifinaalissa oli mukana kahdeksan yritystä ammattiopiston puolelta ja kuusi yritystä lyseon lukiosta. Yhteensä mukana oli 20 NY-yritystä Kanta- ja Päijät-Hämeiden alueelta.

 

KK Tavastian nuorilla yrittäjillä kisa sujui mallikkaasti, sillä neljästä finaalipaikasta lyseon lukio saavutti kaksi ja Ammattiopisto Tavastia yhden.

 

Parhaana toisen asteen yrityksenä palkittiin Ammattiopisto Tavastian MAEL, jonka takana ovat Markus Heino, Ádám Kovács ja Eerika Pääkkönen. MAEL valmistaa led-valaisimia, jonka mukana tulevalla kaukosäätimellä voi säätää lamppuun eri värejä ja efektejä. Valaisimen kupu puhallettu opaalilasista ja tuotteen puuosa on sorvattu suomalaisesta tammesta. Tuomaristo näki tuotteessa suomalaisen designin brändipotentiaalia, joka sisältää tarvittavat elementit menestykseen.

 

Parhaasta palvelusta palkittiin lyseon opiskelijoiden Nettifixi, joka on erikoistunut nettisivujen tekemiseen. Samuli Malisen, Kasperi Kantosen ja Yaroslav Ishanovin yritys lupaa hoitaa ”kaiken firman digitalisaatiota varten”.

 

Paras tuote -sarjan voitti lyseon Saara Istan ChipChicks, joka valmistaa peruna- ja bataattilastuja. Tuotteen myynnissä on huomioitu myös eettinen puoli, sillä tuotosta 10 prosenttia menee hyväntekeväisyyteen.

 

Palkitut etenevät toukokuussa Helsingissä järjestettävään finaaliin. Finaali on NY Vuosi yrittäjänä- ja NY Start Up -ohjelmien SM-kilpailu, jonka voittajat pääsevät edustamaan Suomea EM-kisoissa ensi kesänä. Onnea palkituille!

Sivua päivitetty 6.2.2019 kello 09.27

Uusimmat uutiset

Urheiluakatemia Tavastia yhteistyöhön Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa

Urheiluakatemia Tavastia on solminut kevään 2025 aikana yhteistyösopimukset Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa. Sopimus mahdollistaa yläkoulujen urheilijoiden osallistumisen urheiluakatemian aamuvalmennukseen […]

Lue lisää

3.6.2025

”Kannustetaan ja sanotaan, että osaat ja opit kyllä”

Tavastian oppilaitokset, opiskelijat, henkilöstö ja ilmapiiri saivat hienoa palautetta ja kiitosta nuorilta keskustelussa rasismista koulussa. Maahanmuuttajataustaiset nuoret kiittivät erityisesti ilmapiiriä […]

Lue lisää

14.5.2025

Tavastian lukioiden kevään 2025 uudet ylioppilaat

Kevään 2025 uusien ylioppilaiden nimet ja yo-kirjoitusten tulokset on julkaistu 13.5.2025. Tavastian lukioiden uudet ylioppilaat koulukohtaisesti: Valtakunnallisesti keväällä 2025 valmistuu […]

Lue lisää

13.5.2025