24.9.2021 – 31.12.2023

Tavoitteena on, että tarvekartoituksen avulla pystytään suuntaamaan oikeasuhtaiset tukitoimet oikeille opiskelijaryhmille. Opintoihin epidemian aikana syntyneet puutteet edellyttävät panostusta taustojen selvittämiseen, suunnitteluun, rästien purun valmisteluun sekä oppimisvajeiden poistamiseen. Tavoitteena on vahvistaa ohjausta, tukitoimia ja opetuksesta putoamisvaarassa olevien opiskelijoiden saamista takaisin opetuksen pariin yhteisöllisyyttä tukemalla. Tarvekartoituksen pohjalta luodaan erilaisia instrumentteja sisältöjen toteuttamiseksi.

Tämä tarkoittaa toimintaryhmien ja yksilöllisten suoritusmenetelmien lisäämistä, sekä uusia henkilöresursseja ohjaukseen, neuvontaan ja toimeenpanoon. Toiminta-ajatuksena organisoitu tukiopetua, samanaikaisopetus, toimintaryhmän tuki ja ryhmän tuki.


Mukana olevat yksiköt

Tavastian lukiot

Rahoittaja

Opetushallitus

Lisätietoja antaa

Sivua päivitetty 2.1.2024 kello 12.26