12.4.2023 – 31.5.2025

Ammattiopisto Tavastiassa järjestetään kolme hoiva-avustajakoulutusta. Hakeva toiminta suunnataan erityisesti Hämeenlinnan seutukunnalle, mutta opiskelijaksi voidaan valita myös muualta tulevia hakijoita. Yksi ryhmistä on suunniteltu erityisesti maahanmuuttajille, jossa opiskelijoille tarjotaan opintojen alussa opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja ja vahvaa suomen kielen tukea.
Hoiva-avustaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan avustavissa tehtävissä esimerkiksi vanhuksille tai vammaisille tarkoitetussa palvelutaloissa ja asumispalveluyksiköissä.
Hoiva-avustajakoulutukseen sisältyy työelämässä tapahtuvaa oppimista koulutus- tai oppisopimuksella. Osaaminen osoitetaan näytöillä työelämässä. Työelämä on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa työelämässä oppimista ja työelämän edustajat arvioivat opiskelijan osaamista näytössä.

Hoiva-avustajakoulutus sisältää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tutkinnon osat kasvun ja osallisuuden edistäminen, 25 osp, ja ikääntyneiden osallisuuden edistäminen, 35 osp.
Opiskelijoiden on mahdollista suorittaa opintojen aikana opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja. Hoiva-avustajakoulutuksen suorittanut voi hakeutua suorittamaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa.

Kohderyhmät
Maahanmuuttajat
Sosiaali- ja terveysalalla toimivat henkilöt joilta puuttuu alan koulutus
Valtionavustuksen ulkopuolella olevat työttömät työnhakijat


Mukana olevat organisaatiot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia

Rahoittaja

Opetushallitus

Lisätietoja antaa

Pirjo Saarela

Koulutuspäällikkö
Pirjo.Saarela@kktavastia.fi
+358504347015

Sivua päivitetty 4.12.2023 kello 11.07