Ajankohtaista

Tavastia on mukana alueen kotoutujien kuntakokeilussa

29.10.2020

Tiina Alhainen ja Marko Riikkula poseeraavat.
Tiina Alhainen ja Marko Riikkula kuulemassa aikuisten perusopetuksen maahanmuuttajaopiskelijoiden toiveita.

Koulutuskuntayhtymä Tavastia on aktiivisesti mukana Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan työllisyyden kuntakokeilussa. Tavastia on osallistunut kuntakokeilusuunnitteluun ja on nyt mukana kotoutumisen prosessien kehittämistyössä.

Kuntayhtymä tukee omistajakuntiaan koulutuksen asiantuntijana, ja Tavastialle on suunniteltu vahvaa roolia kotoutujien koulutuspolun eheyden varmistamisessa. Tämä tarkoittaa, että ohjaustyötä koulutusten välillä tehtäisiin Tavastiasta niin kuntayhtymän kuin muihinkin koulutuksiin.

Kokeiluihin ohjataan Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Janakkalassa ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat ja kaikki maahanmuuttajat, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalveluissa hanke-alueen TE-toimistossa. Kokeilukunta vastaa näiden asiakasryhmien julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden (TE-palveluiden) tarjoamisesta.

Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa järjestetään koulutuksia, joiden välillä kotoutujaa on hyvä ohjata: ammatilliset perustutkinnot, lukiokoulutus, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot, erilaiset maahanmuuttajille räätälöidyt VALMA-koulutukset, LUVA-koulutus, aikuisten perusopetus, kotoutumiskoulutus sekä vapaa sivistystyö.

Omavalmentaja huolehtii

Hämeenlinnan seudun kuntakokeilussa kotoutumisprosessin alkukartoituksen tavoite on olla sujuva ja nopea.

– Alkukartoituksessa tieto siirtyy asiakkaan palveluprosessista vastaavalle omavalmentajalle tai palvelutarpeen mukaiselle taholle. Palvelutarpeen kartoituksessa hyödynnetään Oma Olo -palvelun digitaalista kyselyä, Kompassia mukaan lukien kielitaidon testaus ja varmistetaan asiakkaan oma toimijuus. Tarvittaessa asiakas ohjataan muihin oppilaitoksiin kotoutujan tavoitteiden mukaisesti, kertoo projektipäällikkö Tiina Alhainen.

Kotoutujan omavalmentaja määräytyy palvelutarpeen mukaisesti, joko kokeilutoimistosta tai koulutuksen järjestäjältä. Koulutuksen järjestäjän edustaja huolehtii opiskeluaikaisesta prosessista ja koulutuksen järjestäjä vastaa siitä yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa.

– Kokeilussa on yhdessä sitouduttu kehittämään sitä, että prosessi on asiakkaalle sujuva, ja jokainen ohjautuu itselleen oikeaan toimenpiteeseen oikea-aikaisesti. Tätä varmistetaan sillä, että koulutuksen järjestäjällä on oikeudet URA-järjestelmään, sanoo Alhainen.

– Omavalmentajat huolehtivat koulutusten nivelvaiheet, palvelujen informoinnin ja suunnitelmien päivitykset siten, ettei esimerkiksi toimeentuloturva suunnitelmien muuttuessa katkea. Kokeilujen aikana koulutuksen järjestäjän edustajat ovat mukana kuntakokeilun palveluohjaustiimissä ja johtoryhmässä, Alhainen jatkaa.

Marko Riikkula ja Arto Ruhala.
Kehitysjohtaja Arto Ruhala perehdyttää omavalmentaja-projektityöntekijä Marko Riikkulaa.

Kehittämiseen valtionavustusta

Koulutuskuntayhtymä Tavastialle on myönnetty OKM:n toimialalta valtionavustusta alueen kuntakokeilua tukevaan jatkuvan oppimisen kehittämiseen. Hankesuunnitelmassa on myös kotoutujien ehjän kotoutumispolun vahvistaminen.

– Ammattiopisto Tavastian osiossa keskitytään kuntakokeiluteemoihin ja kotoutumisen polun eheyttämiseen sekä muun muassa työikäisiä palveleviin koulutusrakenteisiin ja -tarjontaan sekä henkilökohtaistamiseen. Vanajaveden Opisto keskittyy osiossaan esimerkiksi avoimeen oppimisympäristöön ja perustaitojen vahvistamiseen, kuvailee Alhainen.

Marko Riikkula aloitti vastikään Ammattiopisto Tavastian jatkuvan oppimisen hankkeessa omavalmentaja-projektityöntekijänä ja projektipäällikkö Tiina Alhaisen työparina.

– Ensimmäisten päivien aikana olen jo tavannut monia uusia kollegoita eri puolilla kampusta ja nähnyt hieman heidän arkeaan. On hienoa päästä Tavastian porukkaan ja odotan innolla, että päästään yhdessä kehittämään, kertoo Riikkula, jonka työnkuvaa muovataan yhteistyössä hankkeen aikana.

Uudelleenkouluttautumista tarvitaan

Jatkuvan oppimisen uudistus painottuu työikäisten osaamisen kehittämiseen. Tavoitteena on vastata työelämän muutoksista aiheutuviin osaamistarpeisiin. Osaamista kehittämällä tuetaan mielekkäitä työuria, hyvää työllisyyskehitystä, julkisen talouden tasapainoa sekä yritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta.

On ennakoitu, että Suomessa jopa vajaa puoli miljoonaa henkilöä tarvitsee uudelleenkoulutusta tai laajaa täydennyskoulutusta lähivuosina. Erityisenä haasteena on, kuinka koulutukseen hakeutuisivat myös sitä eniten tarvitsevat, usein kun koulutus kasautuu niille, joilla sitä on paljon jo ennestään.

Osaavan työvoiman saatavuuden ongelmat haittaavat monia aloja ja yrityksiä. Uusiin osaamistarpeisiin vastaaminen edellyttää koulutusjärjestelmältä joustavuutta sekä ihmisille mahdollisuuksia päästä tarvitsemaansa koulutukseen työn ohessa ja työuran aikana.

Jatkuvaan oppimiseen on nyt opetus- ja kulttuuriministeriössä haussa jo seuraava 20 miljoonan rahoitus, ja tällä kerralla Tavastia hakee vahvistusta hakevaan toimintaan ja heikosti koulutuksiin osallistuvien työikäisten tavoittamiseen.

Jatkuvan oppimisen parlamentaarisen ryhmän linjauksia viimeistellään parhaillaan, mutta paljon uusia työikäisten joustavan ja ketterän osaamisen kehittämisen linjoja on tulossa.

– Näyttää siltä, että Tavastiassakin päästään lähivuosina miettimään monia asioita jatkuvan oppimisen ja työikäisen asiakkaan tarpeista, Tiina Alhainen toteaa.

Sivua päivitetty 29.10.2020 kello 10.56

Uusimmat uutiset

Ilmoittautuminen Urheiluakatemia Tavastian yläkoulutoimintaan aukeaa pääsiäisen jälkeen

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2024-2025 yläkoulujen urheiluakatemiavalmennukseen on avoinna 2.4.-15.6.2024. Mikäli oppilas on ollut tämän lukuvuoden ajan toiminnassa mukana, uutta ilmoittautumista ei […]

Lue lisää

28.3.2024

Yhteishaku päättyi – Tavastian oppilaitokset jatkavat suosiotaan

Tämän vuoden yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 19.3.2024. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitokset jatkoivat hakukohteina tasaisessa suosiossa. Hakukohteisiin vaikuttavat yleiset trendit ja […]

Lue lisää

21.3.2024

Lukiolaiset pohtivat Laatuapilan aamiaisella koulutuksen tulevaisuutta

Tavastian lukioiden opiskelijoiden ja opettajien edustajat kokoontuivat tammikuisena pakkasaamuna hotelli Vaakunaan pohtimaan lukiokoulutuksen nykytilaa ja etenkin sen tulevaisuutta. Tulevaisuusaamiaiseksi nimetty […]

Lue lisää

15.2.2024