Ajankohtaista

Urheiluakatemia Tavastialle ja Lasten Liikunnan Tuelle avustukset Hauhon Säästöpankkisäätiöltä

6.8.2024

Avustussummilla tuetaan Hämeenlinnan seudun lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia ja nuorille urheilijoille suunnattua asiantuntijatoimintaa.

Hauhon Säästöpankkisäätiön tehtävänä on tukea muun muassa Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueen elinvoimaisuutta, hyvinvointia, taloudellista kehitystä ja koulutusta. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan antamalla avustuksia ja apurahoja tavoitteidensa mukaisiin toimintoihin ja hankkeisiin.

Tänä vuonna säätiö myönsi muiden kohteiden ohella avustukset Urheiluakatemia Tavastialle ja Lasten Liikunnan Tuelle. Avustussummat tullaan käyttämään Hämeenlinnan seudun lasten ja nuorten liikuntaharrastusten ja nuorten urheilijoiden tukemiseen.

Urheiluakatemian asiantuntijatoiminta kehittyy

Urheiluakatemia Tavastia sai Hauhon Säästöpankkisäätiöltä 15 000 euron avustuksen asiantuntijatoiminnan kehittämiseen ja toteuttamiseen.  Avustus tullaan kohdentamaan erityisesti valintavaiheen (yläkoulut ja toinen aste) urheilijoiden ja valmentajien päivittäisvalmennuksen tukemiseen seuraavan kolmen lukuvuoden aikana.

Osana urheiluakatemian moniammatillista tiimiä työskentelevät mm. psyykkisen ja fyysisen valmennuksen, fysioterapian ja ravitsemuksen sekä kaksoisuraohjauksen asiantuntijat. Nuoremmilla urheilijoilla asiantuntijatoiminta keskittyy pääasiassa valmentajien osaamisen tukemiseen sekä urheilijoiden ryhmäkohtaamisiin. Asiantuntijatukea hyödynnetään myös yksilöllisessä ohjauksessa, kun nuoret urheilijat kehittyvät ja suuntaavat tavoitteensa kohti huippu-urheilijan uraa. Saadulla avustuksella voidaankin merkittävästi tukea Hämeenlinnan seudun nuorten urheilijoiden ja heidän valmentajiensa kokonaisvaltaista kehittymistä.

Liikuntamobiili tuo liikunnan ilon lasten ja nuorten lähelle

Lasten Liikunnan Tuelle myönnettiin puolestaan 13 500 euron avustus. Avustuksella halutaan tukea lasten ja nuorten hyvinvointia ja liikunnallisen elämäntavan syntyä ja ylläpitoa sekä mahdollistaa liikunnan harrastaminen kesällä koulujen ja mahdollisten harrastusten loma-aikaan. Avustussumma käytetään liikuntamobiilitoimintaan, joka tuo liikunnan ilon lasten ja nuorten lähelle.

Liikuntamobiili kiertää kesällä 2025 Hämeenlinnan seudulla liikuttamassa lapsia ja nuoria heidän lähiliikuntapaikoillaan kuten kouluilla, puistoissa ja ulkoilualueilla. Helposti saavutettava, matalan kynnyksen liikuntatoiminta on maksutonta ja tarjoaa lapsille mahdollisuuden tutustua ja kokeilla eri liikuntalajeja ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella yhdessä muiden lasten ja nuorten kanssa. Toiminnan tavoitteena on innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan myös omatoimisesti. Lisäksi toiminta tarjoaa turvallisen sosiaalisen ympäristön ja aktivoi kesäistä arkea.

Tutustu Urheiluakatemia Tavastiaan: Urheiluakatemia Tavastia

Tutustu Lasten Liikunnan Tuen toimintaan: Lasten Liikunnan Tuki

Sivua päivitetty 6.8.2024 kello 12.33

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: Kivasti kohdaten

Elokuussa 2025 alkaneella Kivasti kohdaten -hankkeella pyritään ennaltaehkäisemään ongelmien ja haasteiden kasvamista sekä luomaan uusia hyviä käytänteitä opiskeluympäristöön. Hankkeen avulla […]

Lue lisää

21.5.2026

Tavastian lukioiden kevään 2026 ylioppilaat

Kevään 2026 uusien ylioppilaiden nimet ja yo-kirjoitusten tulokset on julkaistu 12.5.2026. Tavastian lukioiden uudet ylioppilaat koulukohtaisesti Valtakunnallisesti keväällä 2026 valmistuu […]

Lue lisää

12.5.2026

Lukioselvityksen perusteella ehdotetaan Janakkalan lukiokoulutuksen ulkoistamista

Janakkalan yhdessä koulutuskuntayhtymä Tavastian kanssa tekemä lukioselvitys on valmistunut. Sen pohjalta sivistyslautakunta saa 13.5.2026 pöydälleen esityksen käynnistää lukiotoiminnan järjestämisvastuun siirtäminen […]

Lue lisää

8.5.2026