Ajankohtaista

Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukiokoulutukselle valtionavustusta

11.11.2022

Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioille myönnettiin noin 258 000 euroa Opetushallituksen valtionavustusta, jolla tuetaan lukiokoulutuksen järjestäjiä pitkittyneen koronavirustilanteen johdosta tarvittaviin tukitoimiin opiskelijoiden osaamisvajeiden paikkaamiseksi ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioita ovat Hämeenlinnan lyseon lukio sekä Kaurialan, Lammin ja Parolan lukiot.

Valtionavustus on tarkoitettu opetukseen, ohjaukseen, hyvinvointiin ja tukitoimiin liittyvien lisäresurssitarpeiden rahoittamiseen. Tavoitteena on parantaa lukio-opiskelijoiden edellytyksiä jatkaa opintojaan lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisessa opetuksessa sekä tukea heitä ylioppilastutkintoon valmistautumisessa ja jatko-opintoihin siirtymisessä. Avustusta voi käyttää oppimisen tukemiseen ja osaamisvajeen paikkaamiseen sekä hyvinvoinnin tukeen.

– Tavastian lukioissa valtionavustus kohdistetaan opiskelijoiden tukitoimenpiteisiin, kuten tukiopetus, suurten opetusryhmien jakaminen ja tukiopintojaksot. Laadimme Tavastian lukioiden yhteisen tukiopetustarjottimen, jossa kokeilemme etäyhteydellä tarjottavaa tukiopetusta yli oppilaitosrajojen. Hankerahalla palkataan myös opiskeluneuvoja kuraattorin ja opiskeluhuollon tueksi. Opiskeluneuvoja tukee opiskelijoita kesken jääneiden opintojen kanssa. Lisäksi järjestämme opiskelijoiden toimintakykyä vahvistavia toimia esimerkiksi jännittäjä- ja stressihallintaryhmiä, kertoo Kaurialan lukion rehtori Tuomo Iltanen.

Avustusta myönnettiin 152 hankkeelle, yhteensä 17 miljoonaa euroa.

Lue lisää.

Sivua päivitetty 14.11.2022 kello 08.40

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: KAI vahvistaa tekoälyn käyttöä ammatillisessa koulutuksessa

KAI (Kielitietoinen tekoälyosaaminen vieraskielisten ammatillisessa koulutuksessa) ESR+ -hanke on ammattiopiston kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa pedagogisesti tarkoituksenmukaista ja saavutettavaa tekoälyn […]

Lue lisää

3.3.2026

Yhtymäkokous hyväksyi HAMI–Tavastia-sopimuksen, ammattioppilaitosten yhteistyö vahvistuu seudulla

Hämeen ammatti-instituutin (HAMI) osakekauppa ja yhdistyminen osaksi Koulutuskuntayhtymä Tavastiaa (Tavastia) eteni Tavastian yhtymäkokouksen päätöksentekoon 19.2.2026. Yhtymäkokous hyväksyi sopimuksen kokouksessaan. Hämeen […]

Lue lisää

20.2.2026

Yhteishaku Tavastiassa – Parolassa tulossa avoimet ovet

Toisen asteen opintojen yhteishaku alkaa 17. helmikuuta. Koulutuskuntayhtymä Tavastialta yhteishaussa on mukana Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinnan lyseon lukio sekä Kaurialan, Lammin […]

Lue lisää

16.2.2026