TOY-Tavastia
TOY-Tavastia on yksi hanke usean oppilaitoksen verkostossa, jossa koordinoijana toimii Ikaalisten käsi- ja
taideteollisuusoppilaitos.
Kuusi koulutuskuntayhtymää on hallinnoinut TOY (Työssäoppiminen yrittäjänä) -hankkeita lukukaudella 2010-2011.
Nyt TOY-toimintaa levitetään uusille koulutusaloille koulutusorganisaatioiden sisällä ja vakiinnutetaan syntyneitä
toimintamuotoja. TOY (Työssäoppiminen yrittäjänä) -hankkeet kehittävät tiimioppimisen ja itseohjautuvan oppimisen
pedagogisia toimintamalleja. Hankkeet kehittävät työelämän ja koulutuksen välisiä suhteita kehittämällä oppijoiden
yrittäjyysvalmiuksia ja asiakkuuksia. Hankkeissa kehitetään ja otetaan käyttöön menetelmiä ammattiosaamisen
näyttöjen suorittamiseksi yrittäjämäisesti opintojen aikana.
TOY on askel kohti kokonaisvaltaista oppijakeskeistä tiimioppimista toisen asteen ammatillisissa perustutkinnoissa.
TOY tulee sanoista työssäoppiminen yrittäjänä. TOY-mallissa opiskelija kantaa itse vastuuta omasta oppimisestaan
osana tiimiä ja valmentajiksi valmennetut opettajat uskaltavat antaa vastuun oppijoille itselleen innostavassa
prosessissa. TOY-jakson aikana opitaan sekä ammatillisia taitoja että yrittäjyyden ja oppimisen taitoja. TOY-malli on
kehitetty ja testattu HOPE-hankkeen aikana Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.
TOY-Tavastian tavoitteet
• levittää TOY-käytänteitä eli pedagogisia malleja uusille aloille ja kehittää mallia edelleen (pilotoitu aikaisemmin käsija
taideteollisuus sekä tekstiili- ja vaatetusalalla)
• käynnistää 2 uutta TOY-ryhmää
• kehittää ammattiosaamisen näyttöihin liittyvät toimintaperiaatteet TOY-jaksolle
• ratkaista mallin juurruttamisen haasteet
VERRATON
Tavoitteena on
• kehittää koulutuksen järjestäjien, työpaikkojen edustajien, opettajien, oppilaitosjohdon ja opiskelijoiden kesken
työssäoppimisen laadunvarmistuksen ja jatkuvan parantamisen menettelyjä toteuttamalla työssäoppimis- ja
näyttöprosessin, yli oppilaitosrajojen, tapahtuvaa vertaisarviointia hankkeen kuvauksessa esitetyllä tavalla
• kehittää kunkin koulutuksen järjestäjän sisäistä, omaa tutkintojen välistä vertaisarviointia
Hankkeen työvälineenä käytetään Eurooppalaisen vertaisarvioinnin opas ammatilliseen peruskoulutukseen (European
Peer Review Manual for initial VET) julkaisua ja sen arviointikohteita ja kriteerejä.
TOP-VÄLKKY
Välkky-oppilaitosverkosto on seitsemän oppilaitoksen muodostama kumppanuusverkosto. Oppilaitokset toimivat
samoilla työssäkäyntialueilla maantieteellisesti toisiaan lähellä Kanta-Hämeen (Kiipulan ammattiopisto, Forssan
ammatti-instituutti, Faktia Koulutus Oy, Hämeen ammatti-instituutti, Koulutuskeskus Tavastia), Etelä-Pirkanmaan
(Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto) sekä Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella (Hyria koulutus Oy).
Top-Välkky-hankkeen tavoitteena on
• laatia oppilaitosten käyttöön yhtenäiset työssäoppimisen aineistot
• järjestää oppilaitosverkostona työpaikkaohjaajien koulutusta uusin pedagogisin ratkaisuin
• vahvistaa elinikäisen oppimisen avaintaitojen merkitystä ammatillisten perustutkintojen työssäoppimisessa ja
ammattiosaamisen näytöissä
• löytää malleja, joiden avulla tuetaan opiskelijoiden elinikäisen oppimisen avaintaitojen osaamisen arviointia
vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja
• toteuttaa oppilaitoskohtaisten ja henkilökohtaisten työssäoppimissuunnitelmien ja ammattiosaamisen
näyttösuunnitelmien vertaisarviointia oppilaitosten kesken elinikäisen oppimisen avaintaitojen kehittymisen
näkökulmasta
• hyödyntää sosiaalisen median käyttöä työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen arvioinnissa
Aineistojen yhtenäistämisen tavoitteena on selkiyttää työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen järjestelmää
työelämätoimijoille. Työelämältä vaaditaan yhä enemmän työssäoppimisen järjestämiseen sekä arviointiin liittyvää
osaamista. Erilaiset työssäoppijat (ammatillisessa perustutkinnossa opetussuunnitelma- tai näyttötutkintoperusteisesti
opiskelevat, ohjaavissa ja valmistavissa koulutuksissa opiskelevat, erityisopiskelijat) hahmottuvat työelämän kannalta
vaikeasti, ellei järjestelmää pystytä kuvaamaan kokonaisuutena. Lisäksi nykytilanteessa samoissa
työssäoppimispaikoissa on eri oppilaitoksilla käytössään erilaisia aineistoja.
Työpaikkaohjaajakoulutuksen kehittämisen lähtökohtana on aluksi selvittää, millainen koulutusmalli sopii parhaiten
niiden, lähinnä pienyrittäjien, työpaikkaohjaajakoulutukseen, joita on tällä hetkellä vaikeaa saada osallistumaan
koulutuksiin. Tavoitteena on rakentaa avoimeen oppimisympäristöön ja vuorovaikutuksellisuuteen perustuva
koulutusmalli.
Tavoitteena on myös saada kehittymässä olevalta oppilaitosverkostolta tukea kunkin oppilaitoksen toiminnan
parantamiseen. Välkky-oppilaitosverkostolla on yhteinen tahtotila oppia toisilta ja kehittää yhteistyötä oman, suurelta
osin yhteisen, työelämän kanssa.
Koulutuskeskus Tavastiassa lisäksi
Tavoitteena on
• vahvistaa elinikäisen oppimisen avaintaitojen asemaa ammatillisten perustutkintojen opetuksessa,
työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä
• tehdä näkyväksi ja ”saada elämään” kaikkien perustutkintojen ammatillisissa tutkinnon osiin integroitu Yrittäjyys 5 ov
• vahvistaa opiskelijoiden yrittäjyysosaamista erityisesti työssäoppimisjaksoilla
• parantaa opiskelijoiden yrittäjyysosaamisen näkyvyyttä työssäoppimispaikan ja työpaikan hankintaa varten
keräämällä osaaminen yrittäjyyspassiksi ePortfolion avulla
• edistää kestävää kehitystä laatimalla alakohtaisia OKKA-säätiön kestävän kehityksen kriteereihin perustuvia kestävän
kehityksen itsearviointeja
• parantaa opiskelijoiden ja opetushenkilöstön kestävän kehityksen osaamista