Ajankohtaista

Tietoa ja taustaa yhteishaun 2020 tuloksista    

11.6.2020

Yhteishaun tulokset on julkistettu 11.6. ja valittujen nimet löytyvät kktavastia.fi-sivustolta, jos hakija on antanut luvan nimen julkaisuun. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa mukana olivat Ammattiopisto Tavastia sekä Hämeenlinnan lyseon, Kaurialan, Lammin ja Parolan lukiot. Sekä lukiokoulutuksen että ammatillisen koulutuksen aloituspaikat täyttyivät hyvin.

Kuntayhtymän lukioista Hämeenlinnan lyseon ja Parolan lukioiden keskiarvorajat nousivat viime vuosia korkeammiksi. Hämeenlinnan lyseon alaraja oli 7,58, Parolan 7,5, Kaurialan 7,83  ja Lammin lukion 7,0.

Ammattiopisto Tavastian perustutkintoihin aloituspaikkoja jäi täyttymättä vain vähän.

Ilman opiskelupaikkaa jääneet voivat hakea jatkuvassa haussa ammattiopiston opintoihin. Varasijat ovat voimassa 14. elokuuta saakka. Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakuaika jatkuu 21.7.2020 asti. Ammattiopisto Tavastiassa tehdään varasijavalintaa opiskelupaikkansa peruuttaneiden tilalle koko kesän ajan. Ammattiopistossa on myös mahdollista opiskella ns. kaksoistutkinto eli suorittaa ammattitutkinnon ohella myös yo-tutkinto.

– Pyrimme löytämään ratkaisun kaikille hakijoille. Jos hakija on jäänyt kokonaan ilman paikkaa, kannattaa olla yhteydessä Ohjauspisteeseen, niin kartoitamme kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot, sanoo opiskelijapalvelupäällikkö Päivi Kortesniemi.

Ohjauspisteeseen voi olla yhteydessä sähköpostilla, puhelimitse, chatilla tai sopia erikseen tapaaminen.

Opiskelupaikka pitää varmistaa 25.6.2020 mennessä oppilaitosten ohjeiden mukaisesti.

Katso myös taustaa: Tavastian oppilaitokset kiinnostivat yhteishaussa

Sivua päivitetty 11.6.2020 kello 09.54

Uusimmat uutiset

Lukion johtoryhmä käsitteli vanhojen tanssien aikataulua ja pysyi päätöksessään

Lukion johtoryhmä käsitteli opiskelijoiden jättämän adressin, mutta päätös ei muuttunut: Tavastian lukioissa tanssitaan vanhat jatkossa yksipäiväisinä. Yksi perusteluista oli, että […]

Lue lisää

29.9.2026

Janakkalan kunnanvaltuusto hyväksyi lukiotoiminnan siirron Tavastialle

Janakkalan valtuusto päätti yksimielisesti lukiokoulutuksen järjestämisluvan siirtämisestä Koulutuskuntayhtymä Tavastialle 1.1.2028 alkaen. Janakkalan kunnan tiedotteen mukaan siirto tuo opetukseen synergiaa, vahvaa […]

Lue lisää

29.9.2026

HAMIn ammatillisen koulutuksen järjestämislupa siirretään Tavastialle

Hämeen ammatti-instituutti Oy on 1.6.2026 hakenut opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän (VN/17817/2025) ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan peruuttamista. Koulutuksen järjestäjä ilmoittaa […]

Lue lisää

21.9.2026