Yleinen

Vuoden lyseolainen on Jyrki Linnankivi – lyseo juhli myös ylioppilaitaan

5.12.2024

Hämeenlinnan lyseon lukiossa vietettiin ylioppilasjuhlaa ja juhlistettiin Vuoden lyseolaista 5. joulukuuta. Vuoden 2024 vuoden lyseolainen Jyrki Linnankivi on elinikäisen oppimisen ja monialaisen osaamisen moniottelija. Entisten oppilaiden yhdistyksen hallituksen perustelujen mukaan hän on osoittanut poikkeuksellista lahjakkuutta ja omistautumista monilla eri elämänalueilla.

Entisten oppilaiden yhdistyksen hallitus on valinnut Vuoden lyseolaiseksi vuoden 1987 ylioppilaan, kaksinkertaisen maisterin, teologian opiskelijan, radiojuontaja, sarjakuvapiirtäjän ja The 69Eyes -rockyhtyeen musiikintekijän ja solistin Jyrki Linnankiven.

Linnankiven kotimainen ja kansainvälinen musiikkiura on ollut pitkä ja vaikuttava. Erilaisten työurien yhdistäminen on selvästi yksi hänen vahvuuksistaan. Hän on onnistunut tasapainottamaan musiikkiuransa muiden ammatillisten tavoitteidensa ja työtehtäviensä kanssa.

Linnankivi on osoittanut arvostusta omaa kouluaan ja sen aikanaan antamaa perintöä kohtaan. Hän arvostaa koulukaupunkimme historiaa ja on erityisesti lyseon musiikkiperinnön puolestapuhuja. Hän on korostanut lyseolaisuuden merkitystä musiikki- ja taideyhteisönä, etenkin kotimaisen populaarimusiikinkin synnyssä. Hämeenlinnalaiset ovat saaneet nauttia hänen kolumneistaan paikallislehdessä, ja kuulemme häntä Tuntematon sotilas -lukumaratonin yhtenä lukijana.

Vuoden lyseolaisen lisäksi oli paljon syytä juhlaan, kun lyseon ylioppilaat painoivat päähänsä ylioppilaslakit. Ylioppilaiden nimet on julkaistu jo aiemmin ja löydät ne täältä.

Jyrki Linnankivi piti Vuoden lyseolaisena kiitospuheen. Juontajana juhlassa toimivat Viivi Eerikäinen ja Niilo Murto. Ylioppilaiden puheen piti Emilia Puhakka. Kuvat Jenni Salmela.

Sivua päivitetty 5.12.2024 kello 16:33

Uusimmat uutiset

OPPIVELVOLLISUUSLÄPPÄRIN LUNASTAMINEN TAI PALAUTUS (Toimi näin)

Jos palautat koneen, niin tuo se lyseon lukion tiloissa sijaitsevaan IT-palveluille arkisin klo 8-15. Palautettavaa konetta ei tarvitse tyhjentää. Nollaus […]

Lue lisää

27.3.2026

Yhteishaku päättyi – mihin haettiin eniten?

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen lukiot. Tavastian neljässä lukiossa on […]

Lue lisää

18.3.2026

Mielenkiintoinen alumnivierailu opiskelijoillemme

Timo Metsola vierailee Hämeenlinnan lyseon lukiossa – urailtapäivä avaa näkymiä tulevaisuuden työelämään.  Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola palaa 19.3. entiseen lukioonsa inspiroimaan nykyisiä opiskelijoita […]

Lue lisää

16.3.2026