Ajankohtaista

Vuoden lyseolainen: ”Jokainen työ pitää tehdä hyvin”

9.12.2020

Sally Jarvelä ja Kari ViitamäkiHämeenlinnan lyseon entisten oppilaiden yhdistys ry valitsee vuosittain Vuoden lyseolaisen, lukion entisen opiskelijan, joka on päässyt urallaan pitkälle ja on yhteiskunnallisesti merkittävä henkilö. Vuoden 2020 Vuoden lyseolaiseksi on valittu Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri, lääketieteen tohtori Sally Järvelä.

Hän toi kiitostervehdyksensä lyseon yhdistettyyn itsenäisyyspäivän, Lycée-päivän ja syksyn ylioppilasjuhlaan ja osoitti kiitokset valinnasta myös Facebookissa.
– Lämmin kiitos sydämeen suuresti käyneestä tunnustuksesta – lyseon lukio kasvatti olen ylpeydellä, ja sieltä olen hyvät eväät elämään saanut!

Sally Järvelä on syntyperäinen hämeenlinnalainen ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1997. Hän perusti jo lukiolaisena oman kotipalveluyrityksen, jolla työllisti itsensä siivouksessa, pihatöissä ja mainoksien jakelussa. Järvelä muutti 15-vuotiaana pois kotoa ja elätti itseään myöhemmin myös tarjoilijan, kokin ja baarimestarin tehtävissä. Hänen periaatteenaan oli ja on yhä edelleen, että työ on aina käyntikortti seuraavaan ja siksi jokainen työ pitää tehdä hyvin.

Tämän vuoden lyseolainen päätti jo neljävuotiaana, että hänestä tulee lääkäri. Tampereen yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ovet avautuivat 1998. Vuonna 2003 hän aloitti työt Tampereella, Suomen suurimmalla päivystysasemalla. Lääketieteen lisensiaatiksi hän valmistui 2004 ja toimi tutkijana Pittsburghissa 2005–2006. Tohtoriksi Järvelä väitteli vuonna 2009 aivokasvaintutkimuksesta.

Tultuaan valituksi 2014 ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriksi, Järvelä kiinnostui esimiestehtävistä ja suoritti EMBA-tutkinnon Aalto yliopistossa. Vuonna 2018 hänet valittiin Tampereen yliopistollisen sairaalan toimialajohtajaksi. Puolentoista vuoden kuluttua hän aloitti Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärinä.

Aiemmat Vuoden lyseolaiset ovat:

1996 Jukka Oas, Euroopan unionin edustuston päällikkö

1997 Veikko Syyrakki, kaupunginjohtaja

1998 Veijo Meri, akateemikko, kirjailija

1999 Pertti Torstila, suurlähettiläs

2000 Eino Lehtovirta, everstiluutnantti

2001 Markku Veijalainen, päätoimittaja

2002 Hannes Sihvo, professori

2003 Vexi Salmi, sanoittaja, viihdetaiteilija

2004 Maija Peitsalmi, FT

2005 Raimo Honkavuori, opetusneuvos

2006 Juha Itkonen, kirjailija, toimittaja

2007 Pekka Visuri, eversti, valtiotieteen tohtori

2008 Ilkka Uusitalo, suurlähettiläs

2009 Reima T.A. Luoto, tietokirjailija, VTM

2010 Jake Nyman, toimittaja

2011 Pekka Sauri, PH.D

2012 Pekka Vihervuori, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti

2013 Seppo Kievari, viestintäneuvos

2014 Johanna Vuoksenmaa, elokuvaohjaaja

2015 Erkki Korhonen, pianisti, kapellimestari

2016 Maija Itkonen, teollinen muotoilija

2017 Paul Lillrank, teollisuustalouden professori

2018 Timo Metsola, Vuokraturvan toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja

2019 Mika Mäkeläinen, toimittaja, tietokirjailija

Kuva: Vuoden lyseolainen Sally Järvelä vastaanotti kunniakirjan, kukat ja Lycée-mukin sairaalalla. Kuvassa myös Hämeenlinnan lyseon entisten oppilaiden pj. Kari Viitamäki.

Sivua päivitetty 2.2.2021 kello 14:02

Uusimmat uutiset

Hämeenlinnan lyseon lukion luontokerho Calypso kunnioitettavassa 120 vuoden iässä

Calypson 120-vuotista taivalta juhlistettiin entisten ja nykyisten calypsolaisten kesken leppoisissa tunnelmissa. Mutta mistä lukion legendaarinen luontokerho on saanut nimensä? Hämeenlinnan […]

Lue lisää

16.2.2024

Esittelyilta 9-luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

Hämeenlinnan lyseon lukio järjestää esittely- ja tutustumisillan lukiolla ma 12.2. klo 18.00. Tervetuloa tutustumaan lyseon lukion toimintaan mukaan lukien yleislinjan, […]

Lue lisää

24.1.2024

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024

Hämeenlinnan lyseon lukio siirtyy joululomalle to 21.12. ja palaa koulutyön ääreen ma 8.1.2024.Lukion kanslia on suljettu 21.12.2023 – 7.1.2024. Toivotamme […]

Lue lisää

19.12.2023