Ajankohtaista

Tavastia jatkaa etänä

15.10.2020

opiskelija koneellaKoulutuskuntayhtymä Tavastian toisen asteen oppilaitokset jatkavat etäopetuksessa 8. marraskuuta saakka. Maakunnan pandemiaryhmä on päätöksessään 15. lokakuuta päätynyt suosittelemaan etäopetuksen jatkamista kyseiseen päivään saakka. Koulutuskuntayhtymä Tavastian toisen asteen oppilaitoksia ovat: Parolan lukio, Hämeenlinnan lyseon lukio ja sen aikuislukio, Kaurialan lukio, Lammin lukio sekä Ammattiopisto Tavastia.

Suosituksen mukaan oppilaitoksissa voidaan siirtyä osittain myös porrastettuun pienryhmäopetukseen. Tämä koskee Tavastiassa tilannetta, jossa etäopetus ei ole mahdollista tai opetuksen tavoitteita ei saavutettaisi ilman pienryhmäopetusta. Tavastiassa pienryhmän enimmäiskoko on kymmenen opiskelijaa. Porrastettu pienryhmäopetus on mahdollista opiskelijoille koulutuspäällikön tai rehtorin päätöksellä. Lähiopetuksessa turvavälit huomioidaan erityisen tarkkaan, ja kasvomaskien käyttäminen on välttämätöntä.

Kaurialan lukion rehtori Tuomo Iltanen harmittelee etäopetuksen pitkittymistä ja muistuttaa, että koronatartunnat toisella asteella ovat olleet hyvin vähäisiä. Kaurialan lukiossa ei ole todettu yhtään tartuntaa.

– Hyväksymme suosituksen ja sen mukaan toimitaan, mutta haluamme tuoda esiin sen, että etäopetuksessa on paljon haasteita, vaikka se onkin saatu toimimaan tilanteeseen nähden hyvin. Etäopetus kuormittaa valtavasti sekä opettajia että opiskelijoita. Yläkouluissa koulua jatketaan kuitenkin edelleen lähiopetuksena. Ihmetystä herättää myös se, miksi toisen asteen oppilaitosten etäopetuksen suositukset ovat valtakunnallisesti niin erilaisia keskenään. Esimerkiksi Uudellamaalla lähiopetus lukioissa jatkuu edelleen kiihtyvästä koronatilanteesta huolimatta, Iltanen sanoo.

Hallitus suosittelee kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen, kuitenkin huomioiden välttämättömät lähiopetuksen tarpeet. Toisen asteen suositusta ei ole annettu.

Muu kuin opetushenkilöstö, kuten esimerkiksi opiskelijapalveluiden ja opintotoimiston henkilöstö, työskentelee Tavastiassa pääsääntöisesti etänä.

Vanaja Koulutus Oy:n koulutukset toteutetaan normaalisti noudattaen annettuja suosituksia turvaväleistä, maskien käytöstä ja käsihygieniasta.

Vanajaveden Opisto jatkaa toimintaansa normaalisti. Toiminnassa on jo huomioitu valtioneuvoston 15.10. mainitsemia toimia eli ryhmäkoot on pienennetty tilojen mukaisiksi, maskinkäyttösuositus on annettu, turvaväleistä ja käsihygieniasta huolehditaan asianmukaisesti.

Sivua päivitetty 15.10.2020 kello 18:39

Uusimmat uutiset

OPPIVELVOLLISUUSLÄPPÄRIN LUNASTAMINEN TAI PALAUTUS (Toimi näin)

Jos palautat koneen, niin tuo se lyseon lukion tiloissa sijaitsevaan IT-palveluille arkisin klo 8-15. Palautettavaa konetta ei tarvitse tyhjentää. Nollaus […]

Lue lisää

9.10.2026

Hämeenlinnan lyseon lukio jatkaa tavoitteellista urheilulinjaa ilman erityistä koulutustehtävää 

Koulutuskuntayhtymä Tavastia haki toukokuussa 2026 opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) urheilun erityistä koulutustehtävää Hämeenlinnan lyseon lukioon, jossa on toiminut pitkään urheilulinja. […]

Lue lisää

21.9.2026

Uusi YO-koejärjestelmä syksyllä 2026

Olet saanut rehtorilta joko Wilma-viestin (tällä hetkellä opiskelijana olevat) tai sähköpostin (uusijat/korottajat) uudesta koejärjestelmästä (Abitti2). Lue saamasi viesti ja toimi […]

Lue lisää

31.8.2026