Ajankohtaista

Viikkotiedote 26.4.

2.5.2018

vk 17 (rot 26.4.)

Viime maanantaina varmistui lyseon lukion muutto väistötiloihin G-rakennukseen (Hattelmalantie 6). Rakennus on siis sama, jossa Tavastian lukion piti osittain aloittaa toimintansa ensi syksynä. Opiskelijakunnan hallitus kävi tutustumassa tiloihin ja kertoivat näkemästään tiistaina sisäilmatiedotustilaisuudessa. Rakennus on yksin lukiolaisten käytössä ja sen lisäksi meillä on opetustiloja muissa rakennuksissa (mm.liikuntatilat, kuvataidetilat ja laborointitilat). Muuttovalmistelut ja uuden suunnittelu on aloitettu heti ja jatkuvat pitkin kevättä ja kesää niin, että syksyllä pääsemme aloittamaan koulun 8.8. Saamme G-rakennuksesta hyvän paikan käydä koulua ja tehdä työtä.

Lyseossa tapahtuu ensi viikolla:

Vappuaattona ma 30.4. on normaali työjärjestyksen mukainen koulupäivä klo 8-16. Ruokailu normaalisti, mutta 3-koodin oppitunnille kokoonnutaan jo klo 13.00.

Koulussamme vierailee tulevaisuudentutkimuksen “kuuma nimi” Ilkka Halava, jonka näkemyksiä tulevaisuudesta ja nuorten työelämästä kuulemme päivän aikana. Hän vierailee viikon aikana Hämeenlinnan seudun lukiossa (6 eri Digisiltahankkeen lukiota), joten pitää olla kuulolla, mistä muut tulevat puhumaan lähipäivinä.

Tiistaina 1.5. vietämme VAPUNPÄIVÄÄ.

Perjantaina 4.5. on jälleen juhlaa, kun yrilinja täyttää 10 vuotta. Koko päivä erityisohjelmaa opiskelun lomassa.  Järjestelyjä on tehty jo viime syksystä lähtien ja me kaikki pääsemme nauttimaan juhlapäivän ohjelmasta tavalla tai toisella mm. osallistumalla messuille, workshopeihin ja käydä kuuntelemassa mielenkiintoisia vieraitamme.

 

 

 

Sivua päivitetty 2.5.2018 kello 11:17

Uusimmat uutiset

Koulu alkaa ke 9.8.2023

Ykköset aloittavat klo 9.00 A-rakennuksen liikuntasalissa, Hattelmalantie 6. Kakkoset klo 10.00 ryhmänohjausluokissa. Tarkista oma luokkasi G-rakennuksen ala-aulasta. Kolmoset ja neloset […]

Lue lisää

8.8.2023

Lyseon lukioon yhteishaussa 2023 valitut opiskelijat

Hämeenlinnan lyseon lukioon on valtakunnallisessa yhteishaussa valittu uusia opiskelijoita. Onnea valituille ja tervetuloa lyseolaisiksi! Muista ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 29.6.2023. […]

Lue lisää

15.6.2023

Hämeenlinna lyseon lukion kanslian aukiolo kesällä 2023

Lyseon lukion kanslia on avoinna ma 5. – ke 21.6. klo 8 – 15 Koulun ovet ovat suljettuina, mutta asioimaan […]

Lue lisää

5.6.2023