Ajankohtaista

Kestävää kehitystä ja uusia kulttuureja – KV-projekti Kaurialan ja Lyseon lukioissa

31.8.2018

21.-28.8. Hämeenlinnan lyseon lukion ja Kaurialan lukion väki pääsi nauttimaan kansainvälisestä projektista kiinalaisten vieraiden kanssa aiheenaan kestävä kehitys. Kaiken kaikkiaan projektissa oli mukana 14 suomalaista ja 10 kiinalaista opiskelijaa opettajineen. Kurssin aikana opiskelijat saavat mahdollisuuden tutustua uuteen kulttuuriin ensin Suomen puolella, ja myöhemmin vuonna 2019 keväällä Kiinassa Qingdaossa. Vierailulla opiskelijat asuvat isäntäperheissä, jonka ansiosta vieraat pääsevät entistä paremmin sisälle uuden kulttuurin arkeen ja ominaisuuksiin.

Projektin ensimmäisen viikon aikana kurssilaiset tutustuivat kestävään kehitykseen Suomen näkökulmasta. Opiskelijat toteuttivat aiheesta tiimityöskentelyllä projektityön, ja käsittelivät tutkimuksen aikana myös muun muassa nuorisokulttuuria ja ilmastonmuutosta. Kiinalaisille vieraille tiimityöskentely oli uusi opiskelutapa, ja Teng Shenglinille se olikin yksi viikon mieleenpainuvimmista asioista.

Lisäksi kiinalaiset vieraat pääsivät tutustumaan Aulangolla Suomen ainutkertaiseen luontoon, sekä myöhemmin Hauholla perisuomalaiseen rentoutumiseen eli saunomiseen sekä järvessä uimiseen. Saunominen oli useammalle vieraalle uusi juttu, ja saunan lämpötila herättikin heissä kummastusta.

‘’Ensimmäinen kerta kun osallistun kansainväliseen projektiin, joten on ollut todella mielenkiintoista päästä tutustumaan niinkin erilaiseen kulttuuriin kuin Kiina’’, Anni Lauttia kommentoi projektia. Seuraavaksi kurssi saa jatkoa ensi keväänä, kun suomalainen ryhmä matkaa toiselle puolelle maailmaa tutkimaan kestävää kehitystä Kiinassa.

Teksti: Jenna Nieminen, Lyseon lukion opiskelija

Sivua päivitetty 31.8.2018 kello 11:34

Uusimmat uutiset

Koulu alkaa ke 9.8.2023

Ykköset aloittavat klo 9.00 A-rakennuksen liikuntasalissa, Hattelmalantie 6. Kakkoset klo 10.00 ryhmänohjausluokissa. Tarkista oma luokkasi G-rakennuksen ala-aulasta. Kolmoset ja neloset […]

Lue lisää

8.8.2023

Lyseon lukioon yhteishaussa 2023 valitut opiskelijat

Hämeenlinnan lyseon lukioon on valtakunnallisessa yhteishaussa valittu uusia opiskelijoita. Onnea valituille ja tervetuloa lyseolaisiksi! Muista ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 29.6.2023. […]

Lue lisää

15.6.2023

Hämeenlinna lyseon lukion kanslian aukiolo kesällä 2023

Lyseon lukion kanslia on avoinna ma 5. – ke 21.6. klo 8 – 15 Koulun ovet ovat suljettuina, mutta asioimaan […]

Lue lisää

5.6.2023