Ajankohtaista

Sunshine PopUp Park

30.1.2015

Sunshine Pop Up puistoSunshine Pop Up park on neljän Lyseon lukion opiskelijan (Ira Hänninen, Nina Andersson, Netta Anttila ja Peppi Perttunen) idean pohjalta toteutettu sisätiloihin rakennettu puisto, joka avattiin tammikuussa Kauppakeskus Linnaan. Idea lähti aluilleen Hämeenlinnan lyseon lukion järjestämässä Paras idea -kilpailussa, jossa yksi tuomareista kiinnostui ideastamme ja halusi lähteä sitä toteuttamaan.

Uusi ja raikas idea houkutteli nopeasti yli 20 innokasta ideoijaa ja talkoolaista. Mukana joukossa oli meidän lyseolaisten lisäksi LUO -verkoston jäseniä, HAMK:in ja HAMI:n opiskelijoita sekä Hämeenlinnan kaupungin työntekijöitä. Saimme itse vaikuttaa puiston suunnittelussa ja toteutuksessa. Jokainen sai tehdä sitä mitä halusi ja osasi, ja pääsimme myös kokeilemaan meille vierasta taiteenlajia graffitimaalausta Mikko Myöhäsen opastuksella. Joulukuun puolessa välissä järjestetyn Paras idea -kilpailun jälkeen pääsimme talkoovoimin rakentamaan puistoa, ja Suomen ensimmäinen sisäpuisto avattiin jo tammikuussa.

Puisto toteutettiin erittäin nopealla aikataululla, sillä sen tarkoitus on tuoda kesän lämpö ja tunnelma talven pimeimpien kuukausien keskelle. Puisto kehittyy jatkuvasti ja vierailijat saavat kirjoittaa uusia ideoita seinällä olevan ideapuun lehdille.

Sunshine sisäpuiston toteutus on ollut kiireistä ja työlästä, mutta samaan aikaan opettavaista ja palkitsevaa. Puistossa kävijöiden palaute on ollut positiivista ja sisäpuisto on kiinnostanut myös mediassa. Kivan talkooporukan kanssa puiston luominen oli myös hauskaa, eikä tekemistäkään kertynyt liikaa yhdelle, koska mukaan lähti niin moni vapaaehtoinen. Oli tosi yllättävää ja upeaa, että kavereiden kesken keksitty jopa epärealistiselta kuulostava idea toteutui ihan oikeasti.

Ensimmäisen viikon aikana puistossa vieraili 2500 kävijää: päiväkotilapsia, puutarha-alan asiantuntijoita, tansanialaisryhmä, yrittäjänaisia, yritysvalmennettavia, erityisryhmä…Myös pääministeri Stubb tutustui puistoon sekä Luovan yrittäjyyden linjaan.

Kirjoittaja, Peppi Perttunen

 

Sivua päivitetty 30.1.2015 kello 15:25

Uusimmat uutiset

Hämeenlinna lyseon lukion kanslian aukiolo kesällä 2023

Lyseon lukion kanslia on avoinna ma 5. – ke 21.6. klo 8 – 15 Koulun ovet ovat suljettuina, mutta asioimaan […]

Lue lisää

5.6.2023

Hämeenlinnan lyseon lukion kevään ylioppilaat

Kevään 2023 ylioppilastutkinnon tulokset on julkaistu tänään 16.5.2023 Lukiomme uudet ylioppilaat ovat: Aaltonen PaavoAhvenharju AnniinaAla-Leppilampi SelinaAli-Jaakkola PipsaAlitalo ViliAnttila LauraAulu JuliaanaBocci […]

Lue lisää

16.5.2023

Juhlapäivän kulkue päätyy torille

Lyseon 150-vuotisjuhlapäivänä 12.5.2023 Lyseon koulu ja Hämeenlinnan lyseon lukio järjestävät yhteisen kulkueen Linnanpuistosta torille, jossa Lyseon väki vastaanottaa kaupungin tervehdyksen […]

Lue lisää

11.5.2023