Ajankohtaista

Terveys- ja hyvinvointialan opiskelu uusissa tiloissa on alkanut

10.1.2018

Elokuun lopussa 2016 alkoi uuden Sosiaali- ja terveysalan koulurakennuksen rakentaminen Hattelmalantien kampusalueelle. Opiskelu alkaa uusissa tiloissa tammikuussa 2018. Tälle sivulle on kerätty kuvia ja videoita rakennusvaiheesta. Ylimpänä on uusin kuva.

Tammikuu 2018

Terveys- ja hyvinvointialan uudisrakennus on valmistunut. Vihkiäiset pidetään tammikuun lopulla, mutta opiskelu tiloissa alkoi 8.1.2018. Alla olevat kuvat on otettu juuri ennen muuttoa, joten opiskelutilanteita ei näissä kuvissa vielä näy. Rakentamisvaiheen seuraaminen tämän rakennuksen osalta loppuu näihin kuviin.

Marraskuu 2017

Sisätilojen viimeistelyä. Luovutukseen ja lopputarkastukseen on pari viikkoa.

Lokakuu 2017

Loppusuoralla ollaan rakentamisessa. Pihatöitä tehdään ja  pihaan tulee aistipuutarha, leikkipuisto ja kuntoilupuisto. Nämä ovat pääasiassa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden oppimisympäristöjä, joissa opiskelijat harjoittelevat vanhusten, lasten, vammaisten sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien keskuudessa työskentelyä. Toki muidenkin alojen opiskelijoilla on mahdollisuus alueella opiskella ja varmasti kaupunkilaisetkin tulevat alueeseen tutustumaan, koska siitä ei tule mitään suljettua ja aidattua aluetta.

Syyskuu 2017

Enää 2,5 kuukautta valmistumiseen. Pihatyöt ja sisätyöt etenevät vauhdilla.

Elokuu 2017

Rakentaminen etenee aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti. Rakennus valmistuu joulukuussa 2017 ja opiskelu tiloissa aloitetaan kevätlukukauden alussa tammikuussa 2018. Kesän aikana purettiin myös tontilla ollut vanha Perhekeskuksen rakennus, joka toimi rakentajien sosiaalitilana ja työmaan varastona.

Video 21.8.2017

Toukokuu 2017

Maaliskuu 2017

Harjannostajaisia vietettiin 23.3.2017. Siirry katsomaan tunnelmia harjannostajaisista.

Tammikuu 2017

Video 31.1.2017

Marras-joulukuu 2016

Elokuussa 2016  aloitettiin

Video 12.9.2016

Lue erillinen artikkeli: Rakentaminen kampusalueella on alkanut

Outi Ruohela
viestintäpäällikkö

Sivua päivitetty 10.1.2018 kello 08.04

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: TyöSuomi luo sujuvan polun kohti työelämää

TyöSuomi-hanke – yhdistämme työnantajayhteistyön ja yksilöllisen asiakastyön sujuvaksi poluksi kohti työelämää. Hankkeessa kehitetään yhdessä työnantajien kanssa käytännön ratkaisuja, jotka tukevat […]

Lue lisää

1.4.2026

Hanke-esittely: KAI-hankkeesta tukea S2-kielisten ensiapuopetukseen

KAI-hankkeessa toteutettiin tekoälyagentti, joka luo ehdotuksen kurssin sisällöstä ensiaputilanteessa eri kielillä ja erittäin selkeästi. Tekoälyä voidaan hyödyntää myös vaikkapa S2-opiskelijoiden […]

Lue lisää

25.3.2026

Yhteishaku toiselle asteelle päättyi – katso suosituimmat koulutusalat ja linjat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen neljä lukiota. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin […]

Lue lisää

18.3.2026