Ajankohtaista

Valitus rehtorivalinnasta hylättiin

6.5.2026

Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti, ettei Ammattiopisto Tavastian rehtorin valinnassa ole menetelty lainvastaisesti ja hylkäsi valintaa koskevan valituksen.

Ammattiopisto Tavastian rehtoriksi valittu Mikko Siirilä ja valituksen tehnyt hakija täyttivät rehtorin viralle asetetut kelpoisuusvaatimukset. Molemmilla oli tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä runsaasti työkokemusta. Virkaan valitulta edellytettiin kokemusta ammatillisesta koulutuksesta ja johtamisesta, mutta ei tietyn pituista työkokemusta.

Oikeuden mukaan valinta perustui kokonaisarvioon, jossa huomioitiin koulutus, työkokemus, henkilökohtaiset ominaisuudet, ennakkotehtävä, haastattelu sekä henkilöarviointi. Näiden perusteella Siirilä arvioitiin tehtävään soveltuvimmaksi.

Hallinto-oikeus totesi myös, ettei näyttöä syrjinnästä löytynyt. 

Sivua päivitetty 6.5.2026 kello 13.40

Uusimmat uutiset

Janakkalan lukiokoulutus ehdotetaan siirrettäväksi Tavastialle

Janakkalan kunnan sivistyslautakunta päätti 2.9. yksimielisesti esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle lukiotoiminnan järjestämisluvan siirtämistä Koulutuskuntayhtymä Tavastialle alkaen 1.1.2028. Janakkalassa kuluvana vuonna […]

Lue lisää

28.8.2026

Mitä voittaminen vaatii?

Olympiavoittajat tuovat huippu-urheilun tarinat Hämeenlinnaan. Urheiluakatemia Tavastia saa ainutlaatuisen vierailun, kun Suomen Olympiavoittajat ry:n Voittajat- kiertue saapuu Hämeenlinnaan ti 25.8.2026. […]

Lue lisää

19.8.2026

Hanke-esittely: Aulanko oppimisympäristöksi – hankkeella ratkaisuja ja uusia mahdollisuuksia

Leader Aulanko -hanke (2024–2026) vahvisti Koulutuskuntayhtymä Tavastian roolia kestävyyden, luonnossa oppimisen ja alueellisen yhteistyön edelläkävijänä. Hanke ei jäänyt kokeiluksi, vaan […]

Lue lisää

3.8.2026