Urheiluakatemia Tavastia

Urheiluakatemia Tavastia ja Forssan urheiluakatemia yhteen

16.12.2025

Urheiluakatemia Tavastian toimintaympäristö laajenee Kanta-Hämeessä, kun Forssan urheiluakatemia liittyy Forssan kaupungin päätöksellä Koulutuskuntayhtymä Tavastian hallinnoimaan urheiluakatemiaan 1.1.2026 alkaen.

Aikaisemmin keväällä 2025 Urheiluakatemia Tavastia on solminut yhteistyösopimukset yläkoulutoiminnasta Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa. Forssan urheiluakatemia on toiminut pitkään Forssan yhteislyseon (lukio) hallinnoimana, ja viimeisen vuoden aikana akatemiatoimintaan on voinut osallistumaan myös Forssan seudun yläkoulujen oppilaita. Urheiluakatemia Tavastia kuuluu valtakunnalliseen Olympiakomitean johtamaan huippu-urheiluverkostoon, mitä mahdollistaa mm. suomalaisen urheiluosaamisen aktiivista jakamista ja parhaiden käytänteiden hyödyntämistä urheiluakatemiatoiminnassa.

Urheiluakatemioiden yhdistymisen jälkeen Tavastian akatemiatoiminnassa on mukana noin 600 kaksoisuraurheilijaa yläkoululaisista aina korkeakouluopiskelijoihin ja ammattiurheilijoihin (”urheilu ensimmäisenä ammattina”) asti. Oppilaitosverkostossa on mukana nyt kymmenen yläkoulua, kolme toisen asteen oppilaitosta, Panssariprikaati sekä Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK). HAMK sai aikaisemmin tänä vuonna Olympiakomitean myöntämän Huippu-urheilumyönteinen korkeakoulu- laatutunnustuksen, mikä edesauttaa urheilijoiden kaksoisurapolkujen jatkumoa maakunnan sisällä myös toisen asteen opintojen jälkeen.

Urheiluakatemioiden yhdistymisen tavoitteena on kehittää maakunnallisesti urheilijoiden kaksoisuria, asiantuntijatoimintaa ja valmennusosaamista yhteistyössä oppilaitosten, urheiluseurojen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tavoitteena on, että urheilijoilla on kansainvälisen vertailun kestävä arkivalmennus ja toimintaympäristö, ja lahjakkaat nuoret voivat saavuttaa potentiaalinsa urheilussa. Laajentumisen kautta on myös mahdollista saada lisää resursseja akatemiatoiminnan ja toimintaympäristön kehittämiseen, päivittäisvalmennuksen laatuun, urheilijoiden hyvinvoinnin varmistamiseen, valmentajien tukemiseen sekä urheilun yhteistyön ja näkyvyyden edistämiseen.

–  On hienoa, että saimme Forssan mukaan yhteisen sateenvarjon alle. Forssalla on pitkät perinteet urheiluakatemiatoiminnassa ja rakenteet ovat heillä kunnossa. Forssassa jatkaa työskentelyään myös osa-aikainen urheiluakatemiakoordinaattori, mikä helpottaa toiminnan organisointia sekä seura- ja oppilaitosyhteistyötä paikallisesti. Yhdessä pääsemme nostamaan urheiluakatemiatoiminnan laatua uudelle tasolle ja kumppanuus hyödyttää varmasti molempia osapuolia, toteaa Urheiluakatemia Tavastian koordinaattori Olli-Pekka Hakala.

–  Odotan innolla yhteistyötä ja urheiluakatemian toiminnan laadun kehittymistä. Sekä myös entistä useamman yläkoululaisen pääsemistä mukaan akatemiatoimintaan, sanoo Forssan yhteislyseon rehtori Simo Veistola.

Sivua päivitetty 16.12.2025 kello 11.17

Uusimmat uutiset

Janakkalan lukiokoulutus ehdotetaan siirrettäväksi Tavastialle

Janakkalan kunnan sivistyslautakunta päätti 2.9. yksimielisesti esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle lukiotoiminnan järjestämisluvan siirtämistä Koulutuskuntayhtymä Tavastialle alkaen 1.1.2028. Janakkalassa kuluvana vuonna […]

Lue lisää

28.8.2026

Mitä voittaminen vaatii?

Olympiavoittajat tuovat huippu-urheilun tarinat Hämeenlinnaan. Urheiluakatemia Tavastia saa ainutlaatuisen vierailun, kun Suomen Olympiavoittajat ry:n Voittajat- kiertue saapuu Hämeenlinnaan ti 25.8.2026. […]

Lue lisää

19.8.2026

Hanke-esittely: Aulanko oppimisympäristöksi – hankkeella ratkaisuja ja uusia mahdollisuuksia

Leader Aulanko -hanke (2024–2026) vahvisti Koulutuskuntayhtymä Tavastian roolia kestävyyden, luonnossa oppimisen ja alueellisen yhteistyön edelläkävijänä. Hanke ei jäänyt kokeiluksi, vaan […]

Lue lisää

3.8.2026