Uncategorized

NY-yrittäjät esittelivät yrityksiään ja kilpailivat Goodmanissa

16.2.2023

Eilen kauppakeskus Goodmanissa Hämeenlinnassa pidettiin Nuori Yrittäjyys ry:n valtakunnallisen Uskalla Yrittää -kilpailun semifinaali. Alueelliseen semifinaaliin osallistui opiskelijoita, jotka ovat NY-yrityksillään mukana Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa.

Muutaman k-vuoden tauon jälkeen semifinaali päästiin taas pitämään livenä. Vaikka semifinaali koskikin sekä Kanta- että Päijät-Hämeen nuoria yrittäjiä, oli Tavastian ulkopuolisia yrityksiä mukana vain kaksi, molemmat Padasjoelta.  Ammattiopisto Tavastian merkonomiopiskelijoiden yrityksiä semifinaaliin osallistui kymmenkunta ja Hämeenlinnan lyseon lukion YRI-linjalaisten yrityksiä neljä.

Nuoret yrittäjät esittelivät ständeillään oman yrityksensä toimintaa ja liikeideaa. Tuomaristo kiersi haastattelemassa nuoria yrittäjiä. Lisäksi yrittäjät osallistuivat pitchaus-kilpailuun, jonka ideana oli esitellä oma yritys ja sen toiminta-ajatus yhdessä minuutissa. Ei ihan helppo suoritus ammattilaisellekaan, mutta hienosti nuoret tulikokeesta selvisivät.

Parhaina palkitut pääsevät finaaliin

Tavastian oppilaitokset niittivät kisassa hienosti menestystä. Uskalla Yrittää -finaaliin etenivät parhaana toisen asteen yrityksenä palkittu Ammattiopisto Tavastian opiskelijoiden VaPu NY sekä parhaan liikeidean palkinnon saanut lyseon lukion opiskelijoiden Posfeed NY.

VaPu NY järjestää vanhuksille aktiviteetteja palvelutaloissa ja tuomaristo perusteli valintaa parhaaksi yritykseksi näin: Yrityksen liikeidea on omaperäinen, uskottava ja vastaa globaaliin ongelmaan, tälle on selkeästi markkinaa olemassa. Kohderyhmä oli hyvin mietitty ja myös myynti/ostoprosessi oli suunniteltu hyvin toteutettavaksi sovelluksen avulla. 

Posfeed NY:n liiketoiminta puolestaan perustuu iloiseen somemarkkinointiin yrityksille, jotka kaipaavat lisää näkyvyyttä nuorten keskuudessa. Yrittäjät testaavat tuotteita ja innostavat nuoria niiden pariin. Tuomaristo perusteli parhaan liikeidean palkintoa seuraavasti: Liikeidea oli hyvin suunniteltu, markkina tarvitsee tällaista. B2B-kohderyhmään tuodaan ulottuvuus, jossa selkeästi tuottajista on puute. 

Aluekilpailun tuomaristoon kuuluivat Meiju Honkavuori Suomen Yrittäjistä, toimitusjohtaja Marko Ahtiainen Uusyrityskeskuksesta, elinvoimajohtaja Niklas Lähteenmäki Hämeenlinnan kaupungilta, asiakkuuspäällikkö Ville Immonen OP:sta sekä Nina Ranimaa Hämeenlinnan Yrittäjistä ja Arvokiinteistöt Tawastia Oy:sta.

Muita tunnustuksia

Goodmanissa palkittiin nuoria yrittäjiä myös muissa sarjoissa. Lyseon lukion poikien SomeShoot NY voitti kaksi kategoriaa: sekä parhaan tuotteen/palvelun että parhaan myyntipuheen sarjat. SomeShoot NY tuottaa materiaalia yritysten sosiaaliseen mediaan. Palveluihin kuuluvat kuvaus ja kuvien käsittely. Yritys tekee myös lyhyitä videoita sosiaalisiin medioihin.

Tuomariston mielestä SomeShootin tuote vastasi käytännön ongelmaan ja kokonaisuus oli selkeästi mietitty. Tuotteen hinta-laatusuhde oli hyvä ja tuote oli valmis ostettavaksi. Myyntipuhe sisälsi kaikki hyvän puheen elementit ja kehotuksen toimintaan. Puhe oli jäsennelty, selkeä ja idea oli helposti ostettavissa. 

Pitchaus- eli myyntipuhekilpailua tuomaroivat kehitysjohtaja Tuuli-Elina Andersén Maikki Media Oy:sta sekä yrityskoordinaattori Ville Viholainen Linnan Kehitys Oy:sta.

Parhaan messupisteen palkinnon voitti Ammattiopisto Tavastian opiskelijoiden Glowingnails NY, jonka bisnes perustuu itse koristeltujen tekokynsien myyntiin. Tuomareiden mielestä messupisteen ilme oli yhtenäinen ja erottui massasta. Myös värimaailma oli mietitty sopivaksi tuotekategorialle. Messupiste puhutteli myös asiakaskuntaa, sillä tuomariston oli vaikea päästä haastattelemaan kilpailijoita asiakasmäärän vuoksi. 

Uskalla Yrittää -kilpailun finaali järjestetään 18.–19.4.2023 Helsingissä. Finaalissa palkitaan nuorten harjoitusyrityksiä useissa eri kategorioissa ja valitaan parhaat NY-yritykset edustamaan Suomea kesällä 2023 järjestettävässä Euroopan mestaruuskilpailussa ja Gen-E-tapahtumassa.

Uskalla Yrittää on Suomen merkittävin nuorten yrittäjyystapahtuma ja voittoa tavoittelemattoman Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämä kokonaisuus. Vuonna 2023 aluetapahtumiin ympäri Suomen osallistuu yli 1000 yläkoululaista ja toisen asteen opiskelijaa, jotka ovat perustaneet kuluvan lukuvuoden aikana harjoitusyrityksen Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa.

Sivua päivitetty 16.2.2023 kello 08.39

Uusimmat uutiset

Ilmoittautuminen Urheiluakatemia Tavastian yläkoulutoimintaan aukeaa pääsiäisen jälkeen

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2024-2025 yläkoulujen urheiluakatemiavalmennukseen on avoinna 2.4.-15.6.2024. Mikäli oppilas on ollut tämän lukuvuoden ajan toiminnassa mukana, uutta ilmoittautumista ei […]

Lue lisää

28.3.2024

Yhteishaku päättyi – Tavastian oppilaitokset jatkavat suosiotaan

Tämän vuoden yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 19.3.2024. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitokset jatkoivat hakukohteina tasaisessa suosiossa. Hakukohteisiin vaikuttavat yleiset trendit ja […]

Lue lisää

21.3.2024

Lukiolaiset pohtivat Laatuapilan aamiaisella koulutuksen tulevaisuutta

Tavastian lukioiden opiskelijoiden ja opettajien edustajat kokoontuivat tammikuisena pakkasaamuna hotelli Vaakunaan pohtimaan lukiokoulutuksen nykytilaa ja etenkin sen tulevaisuutta. Tulevaisuusaamiaiseksi nimetty […]

Lue lisää

15.2.2024