Ajankohtaista

Tavastiassa huomioitiin pitkään palveluksessa olleita

4.11.2022

Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa on muutama vuosi sitten uudistettu tasavuosipalkitsemisen käytäntöjä. Ajatuksena on muistaa ja huomioida pitkään ja myös lyhyemmän aikaa palveluksessa olleita työntekijöitä kiitoksena sitoutumisesta työnantajaan.

Tavastiassa on vuosien varrella koettu useita organisaatiomuutoksia ja monilla työntekijöillä on pitkiä palvelussuhteita, työnantajan nimi on vain saattanut välissä vaihtua. Nykyisin työntekijöitä palkitaan yhdenjaksoisesta palvelussuhteesta Tavastiaan, kun työuraa Tavastiassa on takana kaksi, viisi, kymmenen, 20, 30 tai 40 vuotta.

Kahden vuoden palveluksesta palkittavia työntekijöitä on tänä vuonna 21, viiden vuoden palveluksesta muistettavia yhdeksän ja kymmenen vuotta Tavastiassa olleita kuusi.

20 vuotta tavastialaisuutta tulee tänä vuonna täyteen 12:lla työntekijällä ja 30 vuotta talossa olleita on tänä vuonna kolme: Ammattiopisto Tavastiassa opinto-ohjaaja Veli-Pekka Körkkö ja koulutuspäällikkö Tuovi Korkeakoski sekä Parolan lukiossa lehtori Tuija Rantanen.

Peräti 40 vuoden mittavan uran Tavastiassa ovat tehneet taloussihteeri Tarja Lamberg ja ammattimies Jari Koskela.

Kahvitilaisuus 10 vuotta tai enemmän Tavastiassa olleille pidettiin keskiviikkona 2.11.2022 Kahvila-ravintola Punaportissa.

Sivua päivitetty 4.11.2022 kello 11.32

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: TyöSuomi luo sujuvan polun kohti työelämää

TyöSuomi-hanke – yhdistämme työnantajayhteistyön ja yksilöllisen asiakastyön sujuvaksi poluksi kohti työelämää. Hankkeessa kehitetään yhdessä työnantajien kanssa käytännön ratkaisuja, jotka tukevat […]

Lue lisää

1.4.2026

Hanke-esittely: KAI-hankkeesta tukea S2-kielisten ensiapuopetukseen

KAI-hankkeessa toteutettiin tekoälyagentti, joka luo ehdotuksen kurssin sisällöstä ensiaputilanteessa eri kielillä ja erittäin selkeästi. Tekoälyä voidaan hyödyntää myös vaikkapa S2-opiskelijoiden […]

Lue lisää

25.3.2026

Yhteishaku toiselle asteelle päättyi – katso suosituimmat koulutusalat ja linjat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen neljä lukiota. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin […]

Lue lisää

18.3.2026