Ajankohtaista

Tavastia nostaa sateenkaariliput salkoihin

22.6.2022

Koulutuskuntayhtymä Tavastia nostaa Hattelmalantien kampuksella sekä Kaurialan lukion lipputankoihin sateenkaariliput. Yhdenvertaisuuden liput liehuvat Pride-viikon ajan 27.6.–3.7.2022.

Perinteisen Helsinki Pride -viikon teemana on tänä vuonna Kohtaamisia. Teema sopii hyvin myös Tavastian arvoihin ja tavoitteisiin. Oppilaitosten arki on täynnä kohtaamisia, joiden tulee olla turvallisia ja yhdenvertaisia kaikille opiskelijoillemme ja henkilöstöllemme. Haluamme tukea yhteisöllisyyttä ja sanoa kaikenlaiselle syrjimiselle ehdottoman EI:n. Tehtävämme on luoda turvallinen, välittävä, uudistuva ja kestävästi kehittyvä opiskelu- ja työympäristö, ja tavoitetta edistetään yhdenvertaisuussuunnitelmilla.

Pride-teema korostaa tänä vuonna erityisesti korona-arjen mukanaan tuomaa ihmisten tarvetta toisten kohtaamiseen. Ihmisen on hyvä myös uskaltaa kohdata omat, tiedostamattomat ennakkoluulonsa. ”Niistä tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askel myös yhdenvertaisuuden rakentamiseen ja edistämiseen meidän kaikkien elämässä”. Katso lisää Pridesta.

Sivua päivitetty 22.6.2022 kello 10.38

Uusimmat uutiset

Hämeenlinnan Urheilugaalassa palkittiin vuoden parhaita urheilijoita

Järjestyksessään toinen Hämeenlinnan Urheilugaala vietettiin Hämeenlinnan Teatterissa 12. helmikuuta 2026. Ohjelmassa oli menestyjien palkitsemisia, tanssiesityksiä ja musiikkia sekä herkullinen illallinen. […]

Lue lisää

12.2.2026

Hanke-esittelyssä: Kantti-työpaja nuorille

Nuorten työpaja Kantti on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka kaipaavat arkeensa mielekästä tekemistä sekä rutiinia. Kantti aloitti […]

Lue lisää

12.2.2026

Hanke-esittely: Osaan suomea – maahanmuuttajanaiset

Opetushallitus myönsi Vanajaveden Opistolle Vapaan sivistystyön opintoseteliavustuksen maahanmuuttajanaisten työllistymistä edistävään suomen kielen koulutukseen. Tällä opintoseteliavustuksella voidaan tukea sellaisten maahanmuuttajanaisten suomen […]

Lue lisää

4.2.2026