Ajankohtaista

Tavastia uusi strategiansa ja kirkasti ilmettään

24.1.2022

Koulutuskuntayhtymä Tavastia on päivittänyt strategiansa seuraavalle nelivuotiskaudelle ja lanseeraa myös uuden logonsa. Uuden ilmeen ovat saaneet koulutuskuntayhtymän lisäksi sen oppilaitokset Lammin, Kaurialan ja Parolan lukiot, Hämeenlinnan lyseon lukio, Ammattiopisto Tavastia, Vanajaveden Opisto sekä Tavastia Koulutus Oy.

Tavastian logot ovat jatkossa yhtenäisemmät, sillä niissä on kaikissa samanvärinen liikemerkki ja vain teksti muuttuu. Lisäksi ilmettä piristävät uudet logoon sopivat kuvioelementit, joita käytetään eri viestintämateriaaleissa.

Suunnittelijat Jaakko Siltanen ja Matti Sandberg sanovat, että kuvion voi nähdä eteenpäin menevänä liikkeenä ja muotona, joka hioutuu ja kehittyy. Merkki kuvaa kehitystä ja jatkuvuutta.

– Uusi liikemerkki käyttää samaa kuvio- ja värimaailmaa kuin edeltäjänsä. Toisaalta sen voi nähdä tilana, joka avautuu ja ottaa vastaan tai organisaationa, jonka sisällä on erilaisia toimijoita. Oppija kurkottaa rohkeasti ulospäin kohti tulevaisuutta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia, he sanovat.

– Moderni ja raikas liikemerkki tukee Tavastian missiota, jota on päivitetty hallituskauden vaihtuessa. Opiskelijat saavat meiltä monipuoliset tiedot ja taidot työelämään, jatko-opintoihin ja elinikäiseen oppimiseen. Tavastian rooli on myös toimia aktiivisena kumppanina sidosryhmiensä kanssa. Missiomme on kiteytettynä luoda uutta osaamista sekä rakentaa parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta, Koulutuskunta Tavastian viestintä- ja markkinointipäällikkö Jenni Manninen kertoo.

Tulevaisuuden tekijät tulevat edelleen Tavastiasta

Tavastian visiona jatkaa tuttu ja osuvaksi todettu ”Tulevaisuuden tekijät Tavastiasta”. Uudet palvelulupaukset puolestaan kuvaavat entistä paremmin sitä, mitä Tavastia tavoittelee.

– Palvelulupausten keskiössä on Tavastian asiakas, niin opiskelija kuin työelämä. Haluamme tuottaa erinomaisen asiakaskokemuksen ja tarjota monipuolisia sekä joustavia opiskelumahdollisuuksia eri asiakasryhmille. Haluamme myös luoda turvallisen, välittävän, uudistuvan ja kestävästi kehittyvän opiskelu- ja työympäristön meille kaikille. Tärkeää on lisäksi huolehtia tärkeimmän voimavaramme eli henkilöstömme osaamisesta ja hyvinvoinnista, Koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja Jouni Haajanen sanoo.

Strategiaa täydentävät ja syventävät jatkossakin erilaiset kehittämisohjelmat, jotka tulevat helmikuussa yhtymähallituksen hyväksyttäväksi.

Kaikkien yhteinen strategia

Tavastian strategiatyö alkoi keväällä 2021. Työhön osallistui opiskelijoita, henkilöstöä, työelämän edustajia, yhteistyökumppaneita, koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöt sekä muita sidosryhmiä.

–  Kaikki pääsivät osallistumaan strategian luomiseen osallistumalla kyselyihin, työpajoihin, erilaisiin tilaisuuksiin ja keskusteluihin. Lopputuloksena syntyi yhteinen strategia, johon uskon kaikkien olevan helppo liittyä mukaan, Haajanen kertoo.

Tavastian strategiasta lisää tästä.

Tehtävämme on ylläpitää ja luoda uutta osaamista sekä rakentaa parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta.

Tavastian toiminta-ajatus
Esimerkkejä Tavastian uudesta ilmeestä.

Sivua päivitetty 24.1.2022 kello 16.37

Uusimmat uutiset

Urheiluakatemia Tavastia yhteistyöhön Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa

Urheiluakatemia Tavastia on solminut kevään 2025 aikana yhteistyösopimukset Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa. Sopimus mahdollistaa yläkoulujen urheilijoiden osallistumisen urheiluakatemian aamuvalmennukseen […]

Lue lisää

3.6.2025

”Kannustetaan ja sanotaan, että osaat ja opit kyllä”

Tavastian oppilaitokset, opiskelijat, henkilöstö ja ilmapiiri saivat hienoa palautetta ja kiitosta nuorilta keskustelussa rasismista koulussa. Maahanmuuttajataustaiset nuoret kiittivät erityisesti ilmapiiriä […]

Lue lisää

14.5.2025

Tavastian lukioiden kevään 2025 uudet ylioppilaat

Kevään 2025 uusien ylioppilaiden nimet ja yo-kirjoitusten tulokset on julkaistu 13.5.2025. Tavastian lukioiden uudet ylioppilaat koulukohtaisesti: Valtakunnallisesti keväällä 2025 valmistuu […]

Lue lisää

13.5.2025