Ajankohtaista

Tavastian toisen asteen koulutus siirtyy hybridimalliin

12.2.2021

Tavastian toisen asteen koulutus siirtyy Kanta-Hämeen pandemiaryhmän suosituksen mukaisesti hybridimalliin. Pandemiaryhmän määritelmän mukaan hybridiopetus tarkoittaa, että myös lähiopetus on oppilaitoksissa mahdollista, mutta etäopetuksen keinoja kannattaa edelleen soveltuvissa tapauksissa hyödyntää. Lähiopetuksessa tulee käyttää maskeja, huolehtia käsihygieniasta ja pitää opetusryhmät mahdollisimman muuttumattomina ja pieninä.

1. ja 2. vuosiluokan opiskelijat palaavat lähiopetukseen ensi viikon maanantaina 15. helmikuuta Hämeenlinnan lyseon, Kaurialan ja Parolan lukioissa. Lammilla lukiolaiset palaavat opetukseen portaittain alkaen tiistaina 16. helmikuuta. Abiturientit ovat lukujaksolla, eivätkä ole pääsääntöisesti paikalla oppilaitoksissa. Abiturienteille järjestettävissä preliminääreissä vältetään kontakteja muihin opiskelijoihin, eivätkä abiturientit käy ruokailemassa.

Myös Ammattiopisto Tavastia siirtyy hybridimalliin ja opetusjärjestelyt päätetään osastoilla. Järjestelyistä tiedotetaan opiskelijoita tarkemmin suoraan Wilmassa.

Ruokakasseja ei jaeta hybridiopetusaikana, eikä ruokakassijakelua ei ole 17.2. Lähiopetuksessa olevat opiskelijat, jotka ovat oikeutettuja maksuttomaan lounaaseen, saavat lounaan opiskelijaravintolassa.

Kanta-Hämeen pandemiaryhmän suositukset ovat muilta osin voimassa 15. maaliskuuta asti. VOPin aikuisten kurssit siis jatkuvat joko etänä tai ovat kokonaan tauolla. Lasten harrastustoiminta jatkuu lähiopetuksessa ja 12–18-vuotiaat saavat harrastaa korkeintaan kymmenen hengen ryhmissä ja annettuja koronamääräyksiä noudattaen.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiedote 12.2.2021

Sivua päivitetty 15.2.2021 kello 08.59

Uusimmat uutiset

Lukion johtoryhmä käsitteli vanhojen tanssien aikataulua ja pysyi päätöksessään

Lukion johtoryhmä käsitteli opiskelijoiden jättämän adressin, mutta päätös ei muuttunut: Tavastian lukioissa tanssitaan vanhat jatkossa yksipäiväisinä. Yksi perusteluista oli, että […]

Lue lisää

29.9.2026

Janakkalan kunnanvaltuusto hyväksyi lukiotoiminnan siirron Tavastialle

Janakkalan valtuusto päätti yksimielisesti lukiokoulutuksen järjestämisluvan siirtämisestä Koulutuskuntayhtymä Tavastialle 1.1.2028 alkaen. Janakkalan kunnan tiedotteen mukaan siirto tuo opetukseen synergiaa, vahvaa […]

Lue lisää

29.9.2026

HAMIn ammatillisen koulutuksen järjestämislupa siirretään Tavastialle

Hämeen ammatti-instituutti Oy on 1.6.2026 hakenut opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän (VN/17817/2025) ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan peruuttamista. Koulutuksen järjestäjä ilmoittaa […]

Lue lisää

21.9.2026