Ajankohtaista

Tavastia jälleen etäopetukseen – muuntovirusta vastaan tiukoin keinoin

19.1.2021

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut uudet koronasuosituksensa nopealla aikataululla. Vaikka koronatilanne on pysynyt tasaisena Kanta-Hämeessä, ministeriössä pyritään ennakoimaan ja suojautumaan virusmuunnokselta tiukin rajoituksin. Maakunnan pandemiaryhmä on antanut omat suosituksensa ministeriön suositusten pohjalta. Tavastian koronavalmiusryhmä puolestaan noudattaa maakunnan pandemiaryhmän suosituksia.

Yksi rajoituksista on koulutuksen toisen asteen siirtyminen etäopetukseen, lukuun ottamatta kirjoituksiin valmistautuvia abiturientteja. Näin ollen Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitokset Ammattiopisto Tavastia sekä Hämeenlinnan lyseon, Lammin, Kaurialan ja Parolan lukioiden ensimmäisen ja toisen vuosikurssien opiskelijat siirtyvät etäopetukseen maanantaina 25. tammikuuta alkaen. Abiturienttien lisäksi aikuislukio ja muut erikseen sovitut pienryhmät voivat jatkaa toimintaansa lähiopetuksessa.

Tavastia Koulutus Oy:n koulutuksissa noudatetaan pienryhmän 10 henkilön rajaa, turvavälejä ja hygieniaohjeita sekä maskinkäyttösuositusta täysimääräisenä.

Suositukset ovat voimassa vähintään 15. helmikuuta saakka.

Koulutuskuntayhtymä Tavastia järjestää ruokakassijakelun maksuttomaan lounaaseen oikeutetuille opiskelijoilleen. Sen alkamisesta tiedotetaan tarkemmin Wilmassa. Abiturienteille on tarjolla lounas lukioiden opiskelijaravintoloissa normaalisti.

Myös Vanajaveden Opiston osalta kaikki harrastukset siirtyvät etätoteutukseen tai tauolle, jos etämahdollisuutta ei ole. Suositus koskee myös lapsia ja nuoria. Kaupungit ja kunnat noudattavat suosituksia ja sulkevat harrastustilansa.

VOPin tauolle jääneiden kurssien pitämättömiä kertoja pyritään korvaamaan myöhemmin keväällä, jos se on mahdollista. Korvaavien kertojen aika ja paikka voivat mahdollisesti poiketa kurssin alkuperäisistä tiedoista. Lähiopetuksen keskeytys voi aiheuttaa monilla kursseilla opiskelijoille opetustuntien menetyksiä. Kurssin hinta määräytyy kurssin lopullisen tuntimäärän mukaisesti. Hyvityksiä voidaan tehdä aikaisintaan kevätlukukauden lopussa, kun nähdään toteutuneiden opetuskertojen määrä.

Sivua päivitetty 11.2.2021 kello 10.00

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: TyöSuomi luo sujuvan polun kohti työelämää

TyöSuomi-hanke – yhdistämme työnantajayhteistyön ja yksilöllisen asiakastyön sujuvaksi poluksi kohti työelämää. Hankkeessa kehitetään yhdessä työnantajien kanssa käytännön ratkaisuja, jotka tukevat […]

Lue lisää

1.4.2026

Hanke-esittely: KAI-hankkeesta tukea S2-kielisten ensiapuopetukseen

KAI-hankkeessa toteutettiin tekoälyagentti, joka luo ehdotuksen kurssin sisällöstä ensiaputilanteessa eri kielillä ja erittäin selkeästi. Tekoälyä voidaan hyödyntää myös vaikkapa S2-opiskelijoiden […]

Lue lisää

25.3.2026

Yhteishaku toiselle asteelle päättyi – katso suosituimmat koulutusalat ja linjat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen neljä lukiota. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin […]

Lue lisää

18.3.2026