Ajankohtaista

Tavastia aloittaa ruokajakelun opiskelijoille

2.4.2020

Koulutuskuntayhtymä Tavastia haluaa olla tukemassa opiskelijoiden opintojen etenemistä ja helpottaa perheiden arjen sujuvuutta poikkeusaikana.

Tavastia aloittaa ruokajakelun Hattelmalantien kampuksella 16. huhtikuuta niille Tavastian ammattiopiston ja lukioiden opiskelijoille, joilla on oikeus maksuttomaan ruokailuun normaaliaikana. Oikeus ei koske niitä, jotka ovat TJK:ssa (työpaikalla järjestettävä koulutus) ja saavat maksuttoman lounaan tai ruokarahan.

Ruoat on pakattu valmiiksi kasseihin, jotta jakelu sujuisi joustavasti, turvallisesti ja ekologisesti. Opiskelijoiden tulee tilata ruokakassi etukäteen Wilman kautta. Ravitsemispalveluiden henkilöstö ohjaa opiskelijoita mahdollisessa jonotuksessa ja ruokien turvallisessa jakelussa. Kassi lunastetaan opiskelijakortilla tai omalla nimellä.

Ruokakassi sisältää pääruoat: vaihtoehtoina on kasvisruoka tai niin sanottu tavallinen kouluruoka sekä tuorepaloja. Kassin sisältö on laktoositon, ja se riittää yhdelle henkilölle noin viideksi päiväksi.

Parolassa ja Lammilla omat jakelut

Ruuan jakelu etäopinnoissa oleville lukiolaisille käynnistyy paikallisesti myös Parolan ja Lammin lukioissa. Opiskelijoiden tulee ilmoittaa ruokatarpeestaan Wilman kautta ja ruokaa jaetaan tilauksen etukäteen tehneille. Parolassa ruoka noudetaan kerran viikossa koulun keskuskeittiöltä. Jakelu toteutetaan perjantaisin kello 11–13 alkaen perjantaina 17. huhtikuuta. Muutokset tilauslistaan tehdään maanantaisin, joten mukaan pääsee myös myöhemmin.

Lammin lukion ruokajakelu tapahtuu Konnarin koululta, jossa lukiolaisille jaetaan sama ruokakassi kuin perusopetuksessakin. Ruokajakelu alkaa keskiviikkona 15.4. Lisätietoja ruokapaketin sisällöstä, noutamisesta ja muista yksityiskohdista annetaan myöhemmin.

Opiskelijoita ja huoltajia on ohjeistettu ja ohjeistetaan ruokajakeluiden yksityiskohdista Wilmassa.

Sivua päivitetty 2.4.2020 kello 16.50

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: Osaan suomea – maahanmuuttajanaiset

Opetushallitus myönsi Vanajaveden Opistolle Vapaan sivistystyön opintoseteliavustuksen maahanmuuttajanaisten työllistymistä edistävään suomen kielen koulutukseen. Tällä opintoseteliavustuksella voidaan tukea sellaisten maahanmuuttajanaisten suomen […]

Lue lisää

4.2.2026

Kiipula aloittaa uuden koulutuksen Tavastian tiloissa

Kiipulan ammattiopisto käynnistää elokuussa kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon Ammattiopisto Tavastian tiloissa Hämeenlinnassa. Koulutukseen voi hakea vuoden 2026 yhteishaussa. Uusi tutkinto käynnistyy osana […]

Lue lisää

4.2.2026

Yhtymähallitus hyväksyi Hami-sopimuksen – maatalousalan perustutkinnon järjestäminen on siirtymässä LHKK:lle

Hämeen Ammatti-Instituutin osakekauppa ja yhdistyminen osaksi Koulutuskuntayhtymä Tavastiaa etenee suunnitelmien mukaisesti. HAMKin hallitus hyväksyi sopimuksen kokouksessaan 8.1.2026. Tavastian yhtymähallitus hyväksyi […]

Lue lisää

16.1.2026