Ajankohtaista

Puhtausalan imagoa kiillotetaan

29.4.2020

Puhtausala on pitkään kärsinyt työvoimapulasta. Vaihtuvuus alalla on suurta ja työtyytyväisyys melko alhainen. Opetushallituksen ennakointijärjestelmän mukaan alalta poistuu siivoustyöntekijöitä merkittävä määrä, ja uusia ammattilaisia tarvittaisiin vuosittain noin 3 000, jotta alan osaaminen säilyisi. Nuoria alan perustutkintoja suorittaneita valmistuu kuitenkin vuosittain vain noin 150 ja aikuiskoulutusten kautta noin 1 600. Tämä tarkoittaa 1 250 puuttuvaa ammattilaista joka vuosi.

– Puhtausala ei ole trendikäs ala, sitä pidetään matalapalkka-alana ja raskaana työnä. Alaa ei myöskään osata markkinoida varteenotettavana ammattina ja työllistäjänä, sanoo Sirpa Rintala, joka Tavastiassa vastaa puhtausalan mainetta parantavasta hankkeesta.

Puhtausala kärsii Rintalan mukaan imago-ongelmasta.

– Moni ei tiedä, kuinka paljon alalla on työmahdollisuuksia ja mitä pitää osata, että voi työskennellä puhtausalan työtehtävissä. Puhtausalalta löytyy työpaikkoja, joissa palkka on ihan kilpailukykyinen, ja tarjolla on kokopäivä- tai osapäivätöitä sen mukaan, mitä itse haluaa tehdä, Rintala vakuuttaa.

Puhki-hanke mielikuvia muuttamassa

Puhtausalan imagoa kehittämään on vuonna 2019 aloitettu Puhtausala kiinnostavaksi -hanke, jossa myös Koulutuskuntayhtymä Tavastia on mukana. ESR-rahoitteisen hankkeen avulla halutaan varmistaa alan ajanmukainen ja tulevaisuuteen kurkottava tiedottaminen perusopetuksen päättäville ja muille potentiaalisille kohderyhmille, kuten maahanmuuttajille.

– Hankkeen avulla halutaan muuttaa mahdollisia vääriä mielikuvia alasta ja kertoa alan työpaikoista, työn monipuolisuudesta ja kouluttautumismahdollisuuksista, joita on perustutkinnosta aina korkeakoulututkintoon, vinkkaa puhtauspalvelujen lehtori Pia Jylhä-Ollila Ammattiopisto Tavastiasta.

Hankkeen toimijat pyrkivät olemaan esillä erilaisissa tapahtumissa kertomassa faktatietoja alasta.

– Me olemme olleet muun muassa TAVASTIA-Rekryssä, Tekijä-tapahtumassa sekä ammattialojen esittelyilloissa. Lisäksi kerromme nuorille ja koulujen opinto-ohjaajille puhtausalan koulutus- ja työmahdollisuuksista. Teemme myös erilaisia uratarinoita alalla työskentelevistä, ja Palmian kanssa teemme ohjeet nuorten TET-jaksoille, Jylhä-Ollila kertoo.

Itsenäistä työtä

Puhtausalalla työvälineet ovat kehittyneet vuosien saatossa huimasti.

– Nykyaikaiset ammattisiivousvälineet ovat tehokkaita ja kevyitä käyttää. Siivouskoneita käytetään paljon, ja robottien osuus koneellistumisesta rupeaa valtaamaan alaa ja robottien ohjaaminen on eräs siivoojan työtehtävä, tietää Sirpa Rintala.

Puhtausalalla työ on hyvin itsenäistä ja käsin tehtävää. Valmiin työn jäljen näkee heti. Työ vaatii jonkin verran hyvää kuntoa, koska työssä kävellään paljon. Alalla työskennellään tavallisesti vaihtelevissa työvuoroissa.

– Varsinaisesti työ ei ole raskasta, kun työvälineet ovat kehittyneet ja työntekijän ergonomia siten parantunut. Työ voi myös sisältää paljon oheispalveluja kuten ateriapalveluja, tekstiilihuoltoa, sairaalahuoltotehtäviä tai kiinteistöhuoltotehtäviä, Rintala luettelee.

Ammattisiivouksessa käytettävät siivousaineet ovat nykyään ympäristöystävällisiä eivätkä juurikaan aiheuta allergioita.

– Ammattisiivousaineissa on valittavana tuoksuttomia pesuaineita sekä sellaisia, jotka eivät sisällä väriaineita, Rintala sanoo.

Töitä riittää

Puhtausalan tulevaisuudennäkymät ovat hyvät. Työtä tulee riittämään ja kouluttautuminen alalle tapahtuu ketterästi ja nopeasti. Koronakaan ei alan näkymiä juuri heilauttele.

– Korona-aikana puhtauden ja ammattimaisen siivouksen merkitys korostuu, ja toivottavasti työyhteisöissäkin se on jo havaittu. Puhtausala on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto, jos haluaa tai on tarvetta kouluttautua uuteen ammattiin. Työllistyminen on varmaa, painottaa Jylhä-Ollila.

Puhtausalalle kouluttaudutaan yhä useammin oppisopimuksella, mikä tarkoittaa, että työstä saa palkan ja koulutus toteutetaan lähi- tai etäopetuksena muutaman kerran kuukaudessa. Puhtausalalla työskenteleekin valtavan paljon alan vaihtajia.

– Koulutetulle alan henkilölle löytyy työpaikka ja useimmiten hyvien kulkuyhteyksien päästä kotoa. Ala työllistää myös paljon maahanmuuttajia, sillä suomen kielen taidon ei tarvitse olla niin täydellinen kuin esimerkiksi kaupan alalla, sanoo Sirpa Rintala.

– Ilman puhtausalan ammattilaisten tekemää työtä yksikään työpaikka ei voisi toimia. Toivottavasti myös nuoret olisivat kiinnostuneita alan monista mahdollisuuksista, toivoo Pia Jylhä-Ollila.

 

Tutustu Puhtausala kiinnostavaksi –hankkeen nettisivuihin.

Katso vinkit muun muassa kodin siivoukseen korona-aikana ja pelaa Siivousvälinepeliä! Kuuntele myös siivousrobotin haastattelu.

Haluatko kouluttautua alalle? Tutustu toimitilahuoltajan tutkintoon ja aloita opinnot jo elokuussa! 

Oletko työttömänä ja haluat kouluttautua puhtausalalle? Tutustu alan työvoimakoulutukseen!

Lue, miten Tuija sai työvoimakoulutuksesta ja puhtausalalta uuden uran.

Sivua päivitetty 29.4.2020 kello 09.05

Uusimmat uutiset

Ilmoittautuminen Urheiluakatemia Tavastian yläkoulutoimintaan aukeaa pääsiäisen jälkeen

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2024-2025 yläkoulujen urheiluakatemiavalmennukseen on avoinna 2.4.-15.6.2024. Mikäli oppilas on ollut tämän lukuvuoden ajan toiminnassa mukana, uutta ilmoittautumista ei […]

Lue lisää

28.3.2024

Yhteishaku päättyi – Tavastian oppilaitokset jatkavat suosiotaan

Tämän vuoden yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 19.3.2024. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitokset jatkoivat hakukohteina tasaisessa suosiossa. Hakukohteisiin vaikuttavat yleiset trendit ja […]

Lue lisää

21.3.2024

Lukiolaiset pohtivat Laatuapilan aamiaisella koulutuksen tulevaisuutta

Tavastian lukioiden opiskelijoiden ja opettajien edustajat kokoontuivat tammikuisena pakkasaamuna hotelli Vaakunaan pohtimaan lukiokoulutuksen nykytilaa ja etenkin sen tulevaisuutta. Tulevaisuusaamiaiseksi nimetty […]

Lue lisää

15.2.2024