Ajankohtaista

Kevään ruokakassitilausten päivämäärät

22.4.2020

Koulutuskuntayhtymä Tavastia päätti aloittaa ruokakassien jakamisen maksuttoman kouluaterian piiriin kuuluville opiskelijoille. Ensimmäinen toimituspäivä Hattelmalantien A-rakennuksen jakelussa oli torstaina 16.4.2020. Toisen asteen opiskelijoille tarjottava ruokajakelu on opintojen järjestäjälle vapaaehtoinen, sillä ruokailun järjestämisen velvoite koskee normaalisti vain lähiopetusta. Tavastiassa haluamme kuitenkin helpottaa opiskelijoiden arkea jakamalla ruokapaketin myös etäopiskelun aikana.

Ohjeet kassien tilaamiseen

Kassit tulee tilata etukäteen Wilman kautta. Vaihtoehtoina ovat joko kasvisruoka tai niin kutsuttu tavallinen ruoka. Huomioithan, että tällaisessa tavallisessa kassissa saattaa olla myös sianlihaa eli jos vältät sitä, valitse kasvislounas. Ruoka on pääsääntöisesti laktoositonta.

Kassin sisältö vaihtelee viikoittain, kuitenkin niin, että mukana on aina viisi pääruokaa ja hieman lisukkeita, kuten hedelmiä ja vihanneksia. Tavastian omavalmisteisten ruokien sisältötiedot löytyvät mm. Jamix-menusta, ohjelma on ladattavissa puhelimesi sovelluskaupasta. Sisältötiedot ovat lisäksi kuvattavissa noutopaikan ovella (Hattelmalantien A-rakennuksen pääovi).

Ruokakassit jaetaan Hattelmalantien A-rakennuksessa turvavälejä noudattaen. Jonottamista ovat ohjaamassa nuoriso-ohjaajat, joiden kanssa opiskelijat voivat samalla jutella myös kuulumisiaan.

Tämä kevään tilaus- ja toimituspäivät ovat seuraavat:

  • tilaus perjantaina 24.4. kello 10 mennessä, toimitus keskiviikkona 29.4. kello 14.00–17.00
  • tilaus torstaina 30.4. kello 10 mennessä, toimitus keskiviikko 6.5. kello 14.00–17.00
  • tilaus torstaina 7.5. kello 10 mennessä, toimitus keskiviikkona 13.5. kello 14.00–17.00
  • tilaus torstaina 14.5. kello 10 mennessä, toimitus keskiviikkona 20.5. kello 14.00–17.00

    Tavastian ensimmäisessä ruokajakelussa jaettiin lähes 700 ruokakassia. Palaute sisällöstä on ollut kiittävää.

Sivua päivitetty 22.4.2020 kello 13.33

Uusimmat uutiset

Tervetuloa Suomen kokkimaajoukkueen harjoitusillalliselle!

Ammattiopisto Tavastian Ravintola Punaportti toimii kokkimaajoukkueen harjoitusnäyttämönä 24.10.2023. Tällaista mahdollisuutta nauttia olympiatason illallinen Hämeenlinnassa on harvoin tarjolla. Tule herkuttelemaan todellisen […]

Lue lisää

19.9.2023

Tavastia Goes Business -kisassa haettiin ideoita nuorten houkuttelemiseksi keskustaan

Yrittäjän päivänä 5.9. Business Park Parkissa saatiin kuulla uusista innovaatioista, kun nuoret päästettiin kehittelemään ratkaisuja Hämeenlinnan keskustan elävöittämiseen.   Mun Hämptonin […]

Lue lisää

7.9.2023

Lukioselvitys valmistui – ei syytä vaihtaa koulutuksen järjestäjää

Lukiokoulutuksen kustannuksia ja järjestämisvaihtoehtoja koskevan selvityksen käynnistäminen perustui Hämeenlinnan kaupunginhallituksen 27.6.2022 hyväksymään talouden tasapainottamisen viitekehykseen. Selvityksen tulos julkaistiin 17.8.2023. Tasapainottamisen […]

Lue lisää

18.8.2023