Ajankohtaista

Yhdessä kohti hiilineutraalia Hämeenlinnaa

18.11.2019

Hämeenlinnan kaupunki on viime keväänä aloittanut työn kohti hiilineutraalia kaupunkia. Ensimmäinen kumppani tavoitteen saavuttamiseksi on Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Tavastiassa on jo pitkään tehty töitä kestävän kehityksen edistämiseksi, ja koulutusorganisaatiot ovatkin merkittävässä asemassa ympäristö- ja ilmastotyön juurruttamiseksi yhteiskuntaan. Koulutuskuntayhtymä Tavastia haluaa kouluttaa vastuullisia tulevaisuuden tekijöitä tuleville vuosikymmenille.

Nettisivuillamme on listattuna toimenpiteitä, joita Tavastian arjessa toteutetaan. Tärkeää on muistaa, että jokainen meistä voi omalla toiminnallaan kotona ja työpaikalla vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseksi. Koulutuskuntayhtymässä tarkkaillaan muun muassa veden kulutusta ja remonttien yhteydessä valaistusta uusitaan led-lamppuihin. Ammattiopisto Tavastiassa kahden rakennuksen katolla on aurinkopaneeleja, jotka tuottavat sähköä Tavastian käyttöön. Ammattiopistolla on myös kestävän kehityksen sertifikaatti, jota tavoittelee nyt myös Vanajaveden Opisto.

Hämeenlinnan kaupungin juttu asiasta

Sivua päivitetty 18.11.2019 kello 10.02

Uusimmat uutiset

Lasten Liikunnan Tuen Lastenmaa Kesäkadulla

Hämeensaaren Kesäkadulla toimii kesäkaudella 2023 Lasten Liikunnan Tuen järjestämä Lastenmaa, josta voi tulla lainaamaan liikuntavälineitä aktiiviseen menoon! Välineitä lainataan panttia […]

Lue lisää

1.6.2023

Tavastia Koulutuksen toimitusjohtaja vaihtuu

Koulutuskuntayhtymä Tavastian alla toimivan Tavastia Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Annemari Suonsivu siirtyy uusiin tehtäviin 1.8.2023 alkaen. Tavastia Koulutus Oy myy kursseja […]

Lue lisää

29.5.2023

Tavastia on mukana Job Shadow Dayssä 25.5.2023

Koulutuskuntayhtymä Tavastia on mukana valtakunnallisessa Job Shadow Day -päivässä torstaina 25.5.2023. Job Shadow Day on Vatesin järjestämä päivä henkilöille, joiden […]

Lue lisää

24.5.2023