Ajankohtaista

Vuoden 2019 tunnustukset on myönnetty

17.12.2019

Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa loppuvuoden ohjelmaan kuuluu vuoden parhaiden toimijoiden palkitseminen. Palkitut valitaan henkilöstön ehdotusten perusteella.

Vuoden kehittäjäksi kuntayhtymässä valittiin tänä vuonna lehtori Satu Salminen Ammattiopisto Tavastian terveys- ja hyvinvointialalta. Salminen sai diplomin tunnustuksena aktiivisesta ja monipuolisesta kehittämistyöstä ja sen luovutti Salmiselle rehtori Heini Kujala. Perusteluissa mainitaan Salmisen toteuttavan opetusta kekseliäästi ja kehittäneen aktiivisesti sekä hanketoimintaa että myytävää koulutusta. Salmisen yhteistyö työelämään on ollut vuorovaikutuksellista ja kumppanuutta vahvistavaa.

Henkilöstö sai ehdottaa myös vuoden yhteistyöyrityksiä. Ehdotusten perusteella vuoden oppisopimustyöpaikaksi valittiin Sähköasennus JP Vähätalo Oy. Perustelujen mukaan Sähköasennus JP Vähätalo Oy on toiminut Ammattiopisto Tavastian yhteistyöyrityksenä useamman vuoden ajan. Yritys on kouluttanut Tavastian opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella sekä monipuolisesti myös omaa henkilökuntaansa täydennyskoulutuksissamme. Diplomin yritykselle kävivät luovuttamassa koulutuspäällikkö Tero Tuominen ja lehtori Tero Lintunen.

Vuoden koulutussopimustyöpaikka -tunnustus myönnettiin tänä vuonna Patria Land Oy:lle ja siellä ohjaustehtäväänsä esimerkillisesti hoitavalle Maria Norolle. Perustelujen mukaan Maria Noro ottaa ohjaustehtävänsä todella tunnollisesti. Hän tekee työpaikalle opiskelijan ohjaamiseen lukujärjestyksen, tiedottaa myös henkilökunnalle, käyttää ja täyttää yhdessä opiskelijan kanssa opintopäiväkirjaa säännöllisesti ja löytää ratkaisut eri oppimistarpeisiin ison talon eri puolilta. Lisäksi hän on kiinnostunut Tavastian sidosryhmätapaamisista, osallistuu niihin, ja tuo aidosti ideoita sielläkin esiin. Yhteistyö on sujunut erityisen mallikkaasti! Kokonaisuus toimii esimerkkinä kaikille työnantajille siitä, millaista ohjausosaamista työnantajalta kaivataan. Diplomin Maria Norolle kävivät luovuttamassa koulutuspäällikkö Tuovi Korkeakoski sekä lehtori Satu Vuori.

Molemmilla työpaikoilla oltiin ilahtuneita tunnustuksista. Vuoden koulutussopimus- sekä oppisopimustyöpaikkadiplomit myönnettiin Ammattiopisto Tavastian henkilökunnan ehdotuksesta työpaikoille, joissa ollaan opiskelijalähtöisiä ja panostetaan opiskelijoiden ohjaamiseen.

Onnea kaikille palkituille!

Sivua päivitetty 17.12.2019 kello 09.02

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: TyöSuomi luo sujuvan polun kohti työelämää

TyöSuomi-hanke – yhdistämme työnantajayhteistyön ja yksilöllisen asiakastyön sujuvaksi poluksi kohti työelämää. Hankkeessa kehitetään yhdessä työnantajien kanssa käytännön ratkaisuja, jotka tukevat […]

Lue lisää

1.4.2026

Hanke-esittely: KAI-hankkeesta tukea S2-kielisten ensiapuopetukseen

KAI-hankkeessa toteutettiin tekoälyagentti, joka luo ehdotuksen kurssin sisällöstä ensiaputilanteessa eri kielillä ja erittäin selkeästi. Tekoälyä voidaan hyödyntää myös vaikkapa S2-opiskelijoiden […]

Lue lisää

25.3.2026

Yhteishaku toiselle asteelle päättyi – katso suosituimmat koulutusalat ja linjat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen neljä lukiota. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin […]

Lue lisää

18.3.2026