Ajankohtaista

Viron opetusministeri seurueineen vieraili Tavastiassa

15.8.2018

Viron opetusministeri Mailis Reps virolaisdelegaationsa kanssa olivat tutustumassa kolmen päivän ajan suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja eri oppilaitoksiin Suomessa. Tänään kolmantena vierailupäivänään he tutustuivat Tavastiaan, jossa oli ilo kertoa heille ammatillisesta koulutuksesta, lukiokoulutuksesta ja harrastepohjaisista VOPin koulutuksista. Kaikki mahdollisuudet samassa kuntayhtymässä. Mitä mahdollisuuksia täällä on opiskella yhtä aikaa kuntayhtymän eri oppilaitoksissa ja kuinka opintoja yhdistetään opiskeltavaan tutkintoon. Virolaisdelegaation mukana oli myös Suomen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Suomi ja Viro ovat pärjänneet hyvin kansanvälisissä koulutusvertailuissa ja kummallakin on annettavaa toisilleen. Molemmissa maissa on panostettu viime vuosina vahvasti opetuksen digitalisaatioon ja robotiikkaan osana opetusta. Ne ovat tärkeitä teemoja myös, kun koulutuksen tulevaisuutta suunnitellaan.

Tavastiassa yhtymähallituksen puheenjohtaja Helena Lehkonen toivotti vieraat tervetulleeksi ja kertoi toiminnasta ison koulutuskuntayhtymän luottamusmiehenä. Kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen toimi tilaisuuden isäntänä ja ohjelman vetäjänä. Rehtorit Heini Kujala (Ammattiopisto), Tuomo Iltanen (Kaurialan lukio), Pieta Tukkimäki-Hildén (Lyseon lukio) ja Outi Itäluoma (Vanajaveden Opisto) esittelivät omien oppilaitostensa toimintaa ja Arto Ruhala kertoi miksi Vanaja Koulutus Oy on olemassa ja hän esitteli kuntayhtymän yhteistyöprojektit. Vieraille esiteltiin päivittäistä toimintaa kampusalueella ja oppilaitoksissa. Opetusministeri Mailis Reps seurasi tarkasti esityksiä ja kyseli tarkennuksia.

Esitysten jälkeen alkoi vilkas keskustelu ja vieraat halusivat tietää lisää mm. koulutuksen rahoituksista, korkeakoulu- ja yliopistoyhteistyöstä, erityistukea tarvitsevien opiskelijoiden opetusjärjestelyistä, opiskelijamäärien seurannasta, opiskeluajoista, kuinka opettajat työskentelevät yhdessä,  kaksoistutkinnosta (ammatillinen perustutkinto ja ylioppilastutkinto samanaikaisesti), synergiaeduista, kun useampi oppilaitos toimii yhdessä, jne.

Täältä vieraat jatkoivat vielä Riihimäelle tutustumaan robotiikan käyttöön perusopetuksessa.

Teksti ja kuvat: Outi Ruohela, viestintäpäällikkö Koulutuskuntayhtymä Tavastia

 

Sivua päivitetty 15.8.2018 kello 14.56

Uusimmat uutiset

Tervetuloa Suomen kokkimaajoukkueen harjoitusillalliselle!

Ammattiopisto Tavastian Ravintola Punaportti toimii kokkimaajoukkueen harjoitusnäyttämönä 24.10.2023. Tällaista mahdollisuutta nauttia olympiatason illallinen Hämeenlinnassa on harvoin tarjolla. Tule herkuttelemaan todellisen […]

Lue lisää

19.9.2023

Tavastia Goes Business -kisassa haettiin ideoita nuorten houkuttelemiseksi keskustaan

Yrittäjän päivänä 5.9. Business Park Parkissa saatiin kuulla uusista innovaatioista, kun nuoret päästettiin kehittelemään ratkaisuja Hämeenlinnan keskustan elävöittämiseen.   Mun Hämptonin […]

Lue lisää

7.9.2023

Lukioselvitys valmistui – ei syytä vaihtaa koulutuksen järjestäjää

Lukiokoulutuksen kustannuksia ja järjestämisvaihtoehtoja koskevan selvityksen käynnistäminen perustui Hämeenlinnan kaupunginhallituksen 27.6.2022 hyväksymään talouden tasapainottamisen viitekehykseen. Selvityksen tulos julkaistiin 17.8.2023. Tasapainottamisen […]

Lue lisää

18.8.2023