Ajankohtaista

Tavastian lukion aloitus ja keskustan yläkoulujen toiminta lukuvuonna 2018-2019

28.8.2017

Hämeenlinnan kaupunki ja Koulutuskuntayhtymä Tavastia ovat neuvotelleet, miten edetään lukiokoulutuksen ja keskustan yläkoulujen tilojen käytön suhteen lukuvuonna 2018 – 2019, kun Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston 5.6.2017 tekemästä päätöksestä Tavastian uuden lukion asemakaavasta on tehty valitus hallinto-oikeuteen.

Tavastian lukio käynnistää toimintansa lukuvuoden 2018 alusta. Hämeenlinnan Lyseon lukio ja Kaurialan lukio lakkautetaan samassa aikataulussa ja jatkavat opiskelijat siirtyvät uuden Tavastian lukion opiskelijoiksi. Uudet opiskelijat hakevat Tavastian lukioon kevään 2018 yhteishaussa.

Valituksen johdosta Tavastian lukio käynnistää toimintansa kahdessa eri toimipisteessä. Tavastian lukion opiskelijoista kaksi kolmasosaa tulee opiskelemaan Hattelmalantien kampuksella nykyisessä G-rakennuksessa ja C-rakennuksen yläkerrassa (laboratorio). Yksi kolmasosa opiskelijoista opiskelee nykyisessä Lyseon lukion rakennuksessa. Päätökset opiskelijoiden jakautumisesta toimipisteiden välille tehdään, kun päästään syksyn aikana tarkemmin suunnittelemaan lukuvuoden 2018-19 lukujärjestystä. Tarkoituksena on minimoida opiskelijoiden ja opettajien liikkuminen eri toimipisteiden välillä kesken koulupäivän.

Kuntayhtymän toiveena on päästä rakentamaan G-rakennuksen uudisosaa kevään 2018 aikana, jolloin Tavastian lukio voisi kokonaisuudessaan toimia yhden katon alla lukuvuoden 2019 alusta osana Hattelmalantien kampusta.

Hämeenlinnan keskustan yläkouluista Kaurialan koulu jatkaa toimintaansa lukuvuoden 2018-2019 Myllymäen Rinnetiellä olevissa tiloissa. Samaan aikaan on tarkoitus käynnistää muutostyöt nykyisen Kaurialan lukion muuttamiseksi Kaurialan yläkoulun käyttöön. Päätös edellyttää kaupunginvaltuuston investointipäätöstä.

Lyseon yläkoulun toimintaa on tarkoitus jatkaa toisen lukuvuoden eli 2018-2019 Verkatehtaan tiloissa ja Lyseon lisärakennuksessa. Tavoitteena on tehdä suunnittelutyö Lyseo-korttelin muuttamiseksi yläkouluikäisten käyttöön vuoden 2018 aikana ja edetä myöhemmin kaupunginvaltuuston investointipäätösten mukaisesti Lyseo-korttelin rakennusten peruskorjaukseen.

Koulutuskuntayhtymä Tavastia                Hämeenlinnan kaupunki

Lisätietoja asiasta antavat

  • kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen, puh. 0400 505 388, jouni.haajanen@kktavastia.fi
  • opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä, puh. 03 621 2741, mika.makela@hameenlinna.fi

 

 

 

Sivua päivitetty 28.8.2017 kello 13.11

Uusimmat uutiset

Tervetuloa Suomen kokkimaajoukkueen harjoitusillalliselle!

Ammattiopisto Tavastian Ravintola Punaportti toimii kokkimaajoukkueen harjoitusnäyttämönä 24.10.2023. Tällaista mahdollisuutta nauttia olympiatason illallinen Hämeenlinnassa on harvoin tarjolla. Tule herkuttelemaan todellisen […]

Lue lisää

19.9.2023

Tavastia Goes Business -kisassa haettiin ideoita nuorten houkuttelemiseksi keskustaan

Yrittäjän päivänä 5.9. Business Park Parkissa saatiin kuulla uusista innovaatioista, kun nuoret päästettiin kehittelemään ratkaisuja Hämeenlinnan keskustan elävöittämiseen.   Mun Hämptonin […]

Lue lisää

7.9.2023

Lukioselvitys valmistui – ei syytä vaihtaa koulutuksen järjestäjää

Lukiokoulutuksen kustannuksia ja järjestämisvaihtoehtoja koskevan selvityksen käynnistäminen perustui Hämeenlinnan kaupunginhallituksen 27.6.2022 hyväksymään talouden tasapainottamisen viitekehykseen. Selvityksen tulos julkaistiin 17.8.2023. Tasapainottamisen […]

Lue lisää

18.8.2023