Ajankohtaista

Muutoksia Koulutuskuntayhtymä Tavastian organisaatiossa

1.6.2017

Koulutuskuntayhtymä Tavastian organisaatiossa tapahtui hallinnollisia ja toiminnallisia muutoksia 1.6.2017 alkaen. Lukioliikelaitos Tavastia ja sen johtokunnan toiminta loppuivat. Samoin loppui Vanajaveden Opiston johtokunnan toiminta. Lukiokoulutus ja Vanajaveden Opiston toiminta ovat nyt suoraan Koulutuskuntayhtymä Tavastian yhtymähallituksen alaisia. Lisäksi yhtymävaltuuston sijaan tulee yhtymäkokous, joka käyttää kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa.

Ammattiopisto Tavastian Valmistavat ja valinnaiset -osasto on lakkautettu ja sen koulutustoiminta on siirretty kahdelle muulle osastolle.  Perusopetus ja perusopetukseen valmistava koulutus jatkuu Yhteiset tutkinnon osat ja perusopetus -osastolla ja Valma-koulutus siirtyy Kätevä-osastolle.

Vanaja Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Arto Ruhala on nyt myös kehitysjohtaja, jonka alaisuuteen kuuluvat osakeyhtiön toiminnan lisäksi hankkeet ja kansainvälisyys sekä Hämeenlinnan seudun oppisopimustoimisto.

Linkki uuteen organisaatiokaavioon.

Sivua päivitetty 1.6.2017 kello 16.35

Uusimmat uutiset

”Kannustetaan ja sanotaan, että osaat ja opit kyllä”

Tavastian oppilaitokset, opiskelijat, henkilöstö ja ilmapiiri saivat hienoa palautetta ja kiitosta nuorilta keskustelussa rasismista koulussa. Maahanmuuttajataustaiset nuoret kiittivät erityisesti ilmapiiriä […]

Lue lisää

14.5.2025

Tavastian lukioiden kevään 2025 uudet ylioppilaat

Kevään 2025 uusien ylioppilaiden nimet ja yo-kirjoitusten tulokset on julkaistu 13.5.2025. Tavastian lukioiden uudet ylioppilaat koulukohtaisesti: Valtakunnallisesti keväällä 2025 valmistuu […]

Lue lisää

13.5.2025

Tavastia luopuu Aulangon Luontoliikuntakeskuksen toiminnoista

Koulutuskuntayhtymä Tavastia on luopumassa palvelujen tuottamisesta Aulangon Luontoliikuntakeskuksessa. Luontoliikuntakeskuksen kiinteistön omistaa Hämeenlinnan kaupunki. Aulangon Luontoliikuntakeskuksen toiminnasta luopuminen on osa Koulutuskuntayhtymä […]

Lue lisää

6.5.2025