Ajankohtaista

Yhteishaku oli Tavastialle menestyksekäs

24.3.2022

Ammattiopisto Tavastiaan pyrkii 44 hakijaa enemmän kuin viime vuonna, ja Tavastian lukioissakin hakijamäärä oli lähes sama kuin vuoden takaisessa yhteishaussa. Myös hakijoiden toiveet ja paikat kohtasivat nyt entistä paremmin.

– Ammattiopisto Tavastia oli edelleen vetovoimainen ammatillinen oppilaitos toisen asteen yhteishaussa. Ensisijaisia hakijoita oli suhteessa aloituspaikkoihin hieman enemmän kuin viime vuosina, iloitsee Koulutuskuntayhtymä Tavastian opiskelijapalvelupäällikkö Päivi Kortesniemi.

Vuoden 2022 ensisijaisten hakijoiden ja aloituspaikkojen suhdeluku on 1,16, kun viime vuoden vastaava luku oli 1,07. Ammattiopistolla on aloituspaikkoja 610 ja ensisijaisia hakijoita 696.

Ammattiopiston suosituin hakukohde oli tänäkin vuonna perustason ensihoidon osaamisala (sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, 3,6 ensisijaista hakijaa/aloituspaikat).

Toiseksi suosituin hakukohde oli hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, jossa oli 1,94 ensisijaista hakijaa aloituspaikkoja kohden.

Kolmanneksi suosituimmaksi tuli tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, 1,57 ensisijaista hakijaa/aloituspaikat.

Neljänneksi tuli sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, 1,55 ensisijaista hakijaa/aloituspaikat.

Jaetulla viidennellä tilalla tulevat rakennusalan perustutkinto ja puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto.

Kärkisijat ovat melko samanlaiset kuin esimerkiksi viime vuonna.

– Iloinen yllättäjä oli ravintola- ja catering-alan perustutkinto, jossa on ollut viime vuosina laskua yhteishaun hakijamäärissä. Nyt tulos oli hieno – suhdeluku on 1,26 ensisijaisten hakijoiden suhteen ja toissijaisiakin hakijoita on hyvin, Kortesniemi kertoo.

– Uusi tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) näyttää olevan monella hakijalla niin kutsuttuna varatoiveena – kaikkia hakijoita hakutoivesijoilta 1–7 on 282, mutta ensisijaisia heistä vain 27. Aloituspaikkoja tässä haussa oli 35, Kortesniemi lisää.

Tavastian lukioissa vuonna 2022 ensisijaisten hakijoiden ja aloituspaikkojen suhdeluku on 1,00 eli sama kuin vuonna 2021. Tavastian lukioissa aloituspaikkoja on 486 ja ensisijaisia hakijoita 490.

– Kuntayhtymän lukioista Hämeenlinnan lyseon lukio oli tänä vuonna vetovoimaisin.  Hämeenlinnan lyseon lukion urheilulinja on suosituin lukioiden hakukohde (1,55 ensisijaista hakijaa aloituspaikkoja kohden), kertoo koulutuskuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen.

Sekä toisen asteen opiskelijaksi ottamisen perusteet että Opintopolku-hakujärjestelmä kokivat melko suuren uudistuksen tänä keväänä.

– Aikaisemmat kolme eri hakua yhdistyivät yhdeksi toisen asteen yhteishauksi ja hakijat saivat hakea seitsemään hakutoiveeseen aikaisemman viiden sijasta. Hakijoille ja esimerkiksi opinto-ohjaajille uudistunut Opintopolku on ollut jonkin verran haastava muun muassa hakutoimintojen osalta, Kortesniemi lisää.

Sivua päivitetty 24.3.2022 kello 15.36

Uusimmat uutiset

Urheiluakatemia Tavastia yhteistyöhön Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa

Urheiluakatemia Tavastia on solminut kevään 2025 aikana yhteistyösopimukset Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa. Sopimus mahdollistaa yläkoulujen urheilijoiden osallistumisen urheiluakatemian aamuvalmennukseen […]

Lue lisää

3.6.2025

”Kannustetaan ja sanotaan, että osaat ja opit kyllä”

Tavastian oppilaitokset, opiskelijat, henkilöstö ja ilmapiiri saivat hienoa palautetta ja kiitosta nuorilta keskustelussa rasismista koulussa. Maahanmuuttajataustaiset nuoret kiittivät erityisesti ilmapiiriä […]

Lue lisää

14.5.2025

Tavastian lukioiden kevään 2025 uudet ylioppilaat

Kevään 2025 uusien ylioppilaiden nimet ja yo-kirjoitusten tulokset on julkaistu 13.5.2025. Tavastian lukioiden uudet ylioppilaat koulukohtaisesti: Valtakunnallisesti keväällä 2025 valmistuu […]

Lue lisää

13.5.2025