Ajankohtaista

Yhteishaussa Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksiin hakeneiden määrät nousivat

15.3.2019

Tällä viikolla 12.3. päättyneessä toisen asteen koulutuksen yhteishaussa Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen oli 1101 ensisijaista hakijaa. Määrä on noin 50 ensisijaista hakijaa enemmän kuin vuonna 2018. Tiedot ovat Opetushallituksen ennakkotietoja, joihin voi tulla vielä pieniä muutoksia.

Yhteishaku on peruskoulun päättävien pääasiallinen hakeutumisväylä lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Hakijan oli mahdollista hakea viiteen eri hakukohteeseen. Ensisijaisuus tarkoittaa kohdetta, jonka hakija ilmoittaa ykköstoiveekseen koulutuspaikaksi. Kaikkiaan Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen tehtiin ennakkotietojen mukaan 3979 hakua, kun otetaan huomioon kaikki haut myös sijoilta 2-5. Koulutuskuntayhtymä Tavastia pyrkii tarjoamaan toisen asteen koulutuksen opiskelupaikan kaikille alueen perusopetuksen päättäville.

Lukiokoulutus

Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukiota ovat Hämeenlinnan Lyseon lukio, Kaurialan lukio, Lammin lukio ja Parolan lukio. Yhteensä Tavastian lukioihin on 483 ensisijaista hakijaa, missä on kasvua edellisvuoteen 66.

Eniten kasvoi Kaurialan lukioon hakeneiden määrä ja etenkin Kaurialan lukiolle myönnetty erityistehtävä; Tiedelukio kasvatti suosiotaan. Myös Parolan lukiossa on ennakkotietoon nähden hyvä määrä hakijoita.

Ammatillinen koulutus

Ammattiopisto Tavastiaan on 618 ensisijaista hakijaa. Hakijoiden määrä on hieman pienempi kuin edellisvuonna, mutta ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojakin oli tänä vuonna vähemmän yhteishaussa tarjolla eli 576 aloituspaikkaa. Ensisijaisia hakijoita on siis 1,1 jokaista aloituspaikkaa kohden.  Eniten hakijoita on sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon, sähkö- ja automaatioalan sekä liiketoiminnan perustutkintoon. Eniten suosiotaan kasvatti sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisala sekä tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto.

Yhteishaun valintatulokset ilmoitetaan hakijoille aikaisintaan 13.6. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan viimeistään 27.6.

Lisätietoja

Jouni Haajanen, Kuntayhtymän johtaja, puh. 0400 505 388
Heini Kujala, ammattiopisto Tavastian rehtori, 0400 731 299

Sivua päivitetty 15.3.2019 kello 12.18

Uusimmat uutiset

Ilmoittautuminen Urheiluakatemia Tavastian yläkoulutoimintaan aukeaa pääsiäisen jälkeen

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2024-2025 yläkoulujen urheiluakatemiavalmennukseen on avoinna 2.4.-15.6.2024. Mikäli oppilas on ollut tämän lukuvuoden ajan toiminnassa mukana, uutta ilmoittautumista ei […]

Lue lisää

28.3.2024

Yhteishaku päättyi – Tavastian oppilaitokset jatkavat suosiotaan

Tämän vuoden yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 19.3.2024. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitokset jatkoivat hakukohteina tasaisessa suosiossa. Hakukohteisiin vaikuttavat yleiset trendit ja […]

Lue lisää

21.3.2024

Lukiolaiset pohtivat Laatuapilan aamiaisella koulutuksen tulevaisuutta

Tavastian lukioiden opiskelijoiden ja opettajien edustajat kokoontuivat tammikuisena pakkasaamuna hotelli Vaakunaan pohtimaan lukiokoulutuksen nykytilaa ja etenkin sen tulevaisuutta. Tulevaisuusaamiaiseksi nimetty […]

Lue lisää

15.2.2024