Ajankohtaista

Lukion nimikilpailu on ratkennut

11.11.2016

Lukioliikelaitos Tavastian uuden lukion nimi on Tavastian lukio. Lukio muodostuu yhdistettävistä Kaurialan lukiosta ja Hämeenlinnan lyseon lukiosta.

Lukion uusien tilojen on tarkoitus valmistua Koulutuskuntayhtymä Tavastian kampusalueelle Hattelmalantie 6:een niin, että opiskelu uusissa tiloissa alkaisi elokuussa 2018. Lukiotilat muodostuvat nykyisestä G-rakennuksesta sekä sen yhteyteen rakennettavasta lisäosasta.

Lukion nimestä julistettiin kaikille avoin nimikilpailu, joka päättyi lokakuun lopussa. Kilpailuun tuli 122 nimiehdotusta, joista kilpailuraati valitsi yhden ja esitti sitä Lukioliikelaitoksen johtokunnalle, joka tänään 11.11. päätti valita nimen uuden lukion nimeksi. Kilpailuraatiin kuuluivat lukioliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Leena Tiesmaa, rehtorit Tuomo Iltanen ja Pieta Tukkimäki-Hildén, opettajat Pirjo Toroi ja Tuija Tiala sekä opiskelijat Loviisa Hurme ja Anni Vuorinen sekä kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen ja viestintäpäällikkö Outi Ruohela. Nimeä ehdotti 8 henkilöä, joista Tavastian tuotelahjakortin saajaksi arvottiin Ville Karirinne.

Nimiehdotuksen perusteluja

  • Tavastia = koko Hämeenlinna, ei liity vain yhteen paikkaan.
  • Toimiva, sopivan lyhyt nimi, nimi kertoo lukion sijainnista.
  • Yhtenäistää koko tulevaa kampusta.
  • Historiallisesti Hämeenlinna on tunnettu Tavastiana.

Lukioliikelaitoksen johtokunnan kokouksessa kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen esitteli myös uuden lukioliikelaitoksen johtamismallin, joka päätettiin ottaa käyttöön. Tavastian lukiossa tulee olemaan kaksi rehtoria; hallinnollinen ja pedagoginen. Hallinnollinen rehtori vastaa uuden lukion toiminnasta ja taloudesta sekä toimii henkilöstön esimiehenä. Pedagoginen rehtori vastaa opetuksesta ja sen järjestämisestä Tavastian lukiossa.

Johtokunta päätti muuttaa lukion rehtori Tuomo Iltasen ja lukion rehtori Pieta Tukkimäki-Hildénin virantoimitusvelvollisuuden 11.6.2018 alkaen siten, että Tuomo Iltasen hoitama lukion rehtorin tehtävä sisältää hallinnollisen rehtorin tehtävät (nimike hallinnollinen rehtori) ja Pieta Tukkimäki-Hildénin hoitama lukion rehtorin tehtävä sisältää pedagogisen rehtorin tehtävät (nimike pedagoginen rehtori).

Lisätietoja antaa kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen, puh. 040 050 5388 tai jouni.haajanen@kktavastia.fi

Tiedotteen laati Outi Ruohela, viestintäpäällikkö Koulutuskuntayhtymä Tavastia

tavastian-lukio-kuva

Sivua päivitetty 30.1.2024 kello 16.16

Uusimmat uutiset

Urheiluakatemia Tavastia yhteistyöhön Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa

Urheiluakatemia Tavastia on solminut kevään 2025 aikana yhteistyösopimukset Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa. Sopimus mahdollistaa yläkoulujen urheilijoiden osallistumisen urheiluakatemian aamuvalmennukseen […]

Lue lisää

3.6.2025

”Kannustetaan ja sanotaan, että osaat ja opit kyllä”

Tavastian oppilaitokset, opiskelijat, henkilöstö ja ilmapiiri saivat hienoa palautetta ja kiitosta nuorilta keskustelussa rasismista koulussa. Maahanmuuttajataustaiset nuoret kiittivät erityisesti ilmapiiriä […]

Lue lisää

14.5.2025

Tavastian lukioiden kevään 2025 uudet ylioppilaat

Kevään 2025 uusien ylioppilaiden nimet ja yo-kirjoitusten tulokset on julkaistu 13.5.2025. Tavastian lukioiden uudet ylioppilaat koulukohtaisesti: Valtakunnallisesti keväällä 2025 valmistuu […]

Lue lisää

13.5.2025