Ajankohtaista

Yhteishaku toiselle asteelle päättyi – katso suosituimmat koulutusalat ja linjat

18.3.2026

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen neljä lukiota.

Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin perustutkintoihin oli yhteishaussa ensisijaisia hakijoita 591. Tarjolla on 592 aloituspaikkaa sekä lisäksi 20 paikkaa tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA).

Suosituimmat koulutusalat olivat ensisijaisten hakijamäärien perusteella sähkö- ja automaatio (73 hakijaa), logistiikka (57), sosiaali- ja terveys (55) sekä liiketoiminta (54). Kun hakijoiden määrä suhteutetaan tarjolla oleviin opiskelupaikkoihin, ovat suosituimmat koulutusalat talotekniikka, tieto- ja viestintätekniikka sekä sähkö- ja automaatio.

Täysin uutena tarjolla ollut prosessiteollisuuden perustutkinto pärjäsi haussa hyvin ja sai enemmän ensisijaisia hakijoita kuin paikkoja on tarjolla. Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto kasvatti hakijamääriään runsaasti verrattuna viime vuoteen, mihin syynä saattaa olla uutuutena tarjolla ollut nuoriso- ja yhteisöohjaajan osaamisala. Enemmän hakijoita olisi toivottu rakennus- ja pintakäsittelyalalle, joissa ensisijaisten hakijoiden määrä jäi reilusti alle aloituspaikkojen määrän.

Taidelinja ja Parola innostivat lukioon hakijoita

Tavastian neljässä lukiossa on 492 aloituspaikkaa elokuussa alkavaan koulutukseen. Ensisijaisia hakijoita näihin paikkoihin oli 528. Parolan uusi lukio kiinnosti hakijoita erityisesti, ja lukioon on poikkeuksellisesti ensisijaisia hakijoita enemmän kuin paikkoja on tarjolla (72 hakijaa/68 paikkaa). Parolaan haettiin myös muualta kuin paikallisesti.

Keskustan lukioiden suosio hakukohteena vaihtelee vuosittain. Hämeenlinnan lyseon lukion yleislinja kiinnosti tänä vuonna hieman Kaurialaa enemmän (lyseo 141, Kauriala 125 ensisijaista hakijaa).

Hakijoita veti puoleensa heti ensimmäisessä haussa uusi Kaurialan lukion taidelinja, johon haettiin ensisijaisesti lähes kaksi kertaa enemmän kuin paikkoja on tarjolla (16). Hakijoiden kestosuosikkina oli jälleen Hämeenlinnan lyseon lukion luovan yrittäjyyden linja, jossa ensisijaisia hakijoita on myös lähes kaksi kertaa enemmän kuin paikkoja (20). Suositulle urheilulinjalle hakijoita on 54 ja paikkoja jaossa 36. Kaurialan lukion matematiikka- ja luonnontiedelinja (LUMA-lukio) kiinnosti 28 ensisijaista hakijaa, paikkoja on tarjolla 32.

Lammin lukioon haettiin vilkkaammin verrattuna edellisiin vuosiin. Ensisijaisia hakijoita on 38, kun paikkoja on tarjolla 40.

Osaan koulutusaloista ja linjoista on joko tehtävä lisänäyttö tai niihin järjestetään pääsykokeet kevään aikana. Yhteishaun tulokset julkaistaan hakijoille valtakunnallisesti samaan aikaan 11.6.2026. Opiskelupaikka tulee varmistaa viimeistään 25.6.2026.  

Ammattiopisto Tavastian jatkuva haku kevään osalta on parhaillaan avoinna. Jatkuvassa haussa voivat hakea muun muassa hakijat, joilla on jo aikaisempi toisen asteen tutkinto tai työelämässä hankittua osaamista. 

Sivua päivitetty 18.3.2026 kello 16.09

Uusimmat uutiset

Yhteishaku toiselle asteelle päättyi – katso suosituimmat koulutusalat ja linjat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen neljä lukiota. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin […]

Lue lisää

18.3.2026

Hanke-esittely: KAI vahvistaa tekoälyn käyttöä ammatillisessa koulutuksessa

KAI (Kielitietoinen tekoälyosaaminen vieraskielisten ammatillisessa koulutuksessa) ESR+ -hanke on ammattiopiston kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa pedagogisesti tarkoituksenmukaista ja saavutettavaa tekoälyn […]

Lue lisää

3.3.2026

Yhtymäkokous hyväksyi HAMI–Tavastia-sopimuksen, ammattioppilaitosten yhteistyö vahvistuu seudulla

Hämeen ammatti-instituutin (HAMI) osakekauppa ja yhdistyminen osaksi Koulutuskuntayhtymä Tavastiaa (Tavastia) eteni Tavastian yhtymäkokouksen päätöksentekoon 19.2.2026. Yhtymäkokous hyväksyi sopimuksen kokouksessaan. Hämeen […]

Lue lisää

20.2.2026