Ajankohtaista

Osaajapolku kohti YKI-testiä ja suomalaista työelämää

20.11.2025

Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa on käynnissä ensimmäinen Hämeenlinnan kaupungin in-house-hankintana toteutettava koulutus, Osaajapolku suomalaiseen työelämään – Koulutus kansainvälisille asiantuntijoille.

Koulutus on lajissaan ensimmäinen korkeasti koulutetuille vieraskielisille suunnattu toteutus, jossa tavoitteena on valmentautua suomen kielen keskitason YKI-kokeeseen. Osallistujan kanssa suunnitellaan yhdessä jatkopolkua kohti suomalaista työelämää.

Koulutuksessa tutustutaan korkeakoulutettujen työmahdollisuuksiin, suomalaiseen työelämään ja työkulttuuriin sekä työnantajiin. Opiskelija kehittää myös asiantuntijatyössä tarvittavia digivalmiuksia ja suunnittelee oman hyvinvointinsa ja työelämässä jaksamisen tapoja.

”Loistava, minä pidän kaikki”

Opiskelijat kiittävät etenkin mahdollisuudesta opiskella suomea YKI-tasolla, puhumista, suomen kielen kuuntelua ja kirjoittamista korkeammalla tasolla. Myös ryhmän miellyttävää ilmapiiriä kiitetään, näin on hyvä kehittää kielitaitoa. Kiitosta saavat myös työelämän asioihin ja rekrytapahtumiin osallistuminen.

– Minä tykkäsin paljon, kun me teimme harjoitus, jossa meidän piti kuvailla kuva ja AI korjasi virheemme.
– Tykkään kurssista paljon, kun joka päivä harjoittelen puhua kaverin kanssa, kirjoittaa ja kuunnella korkealla tasolla.
– Mä olen tykännyt tenttivalmennuksesta YKI-testiin, esimerkiksi saan paljon materiaalia, jota voin käyttää kokeeseen.
– Pidän siitä, että me opiskelemme suomea ja kehitämme sanavarastoa.
– Mahtava! Tykkään, että meillä on paljon puhumista.

Osaajapolku-ryhmä. Kuvassa takarivissä myös Tavastian rehtori Mikko Siirilä (kuudes oikealta) ja oikealla monikulttuurisuuskoordinaattori Tiina Alhainen.

Iloa ja motivaatiota oppimiseen

Koulutuksessa opitaan projektimaisen itseohjautuvan työskentelyn avulla valmiuksia, joita suomalainen asiantuntijatyö edellyttää. Aamupäivät ovat lähiopetusta ja iltapäivisin tehdään itsenäisiä projekteja, kuten omaa urasuunnitelmaa, suunnitelmaa suomen kielen oppimiseen ja  työhyvinvointisuunnitelmaa.

– Ryhmä on upean aktiivinen ja tavoitteellinen. Keskusteluharjoituksissa innostunut nauru raikuu käytäville ja kun keskitytään kirjoittamaan, on työrauha täydellinen. Hyvät työelämävalmiudet ja koulutuspohja auttavat eteenpäin suomalaiseen työelämään. Suomen kielen hyvää taitoa asiantuntijatehtävissä edellytetään, kertoo ryhmän vastuuopettajana toimiva monikulttuurisuuskoordinaattori Tiina Alhainen.

Opiskelijat ovat hyvin kiitollisia mahdollisuudesta opiskella koulutuksessa. Tarve ja motivaatio suomen kielen kielitaidon kehittämiseen on vahva. Koulutus toteutuu 29.10.2025–30.1. 2026. Välissä opiskelijat menevät TyöHämeen järjestämään työharjoitteluun ja palaavat tammikuun lopussa valmentautumaan vielä YKI-testiin. Opiskelijat kiittelevät kovasti TAVASTIArekry- ja Teknologiatiistai-tapahtumia, joissa he pääsivät 18.11.2025 tutustumaan kymmeniin työnantajiin ja rekrytoiviin toimijoihin. Oli ilo kuunnella, miten sujuvasti oman osaamisen markkinointi ja omista uratavoitteista kertominen sekä työnhaku jo sujuu suomeksi.

Yhteistyöllä onnistuu

– On hienoa, että saimme käynnistettyä Hämeenlinnan seudulla asuvien vieraskielisten korkeakoulutettujen kohderyhmälle tarkoituksenmukaisen koulutuskokonaisuuden. Koulutus on erinomainen esimerkki siitä, miten paikallisten toimijoiden yhteistyöllä voidaan parhaiten vastata paikallisiin tarpeisiin, toteaa Ammattiopisto Tavastian vt. rehtori Mikko Siirilä.

– Koulutusta oli innostavaa suunnitella yhdessä Tavastian, Hämeenlinnan kaupungin ja TyöHämeen toimijoiden kanssa. Tehdään uudella tavalla ja kokeillen. Sama ilo ja tekemisen meininki näkyy ryhmässä. Autetaan kaveria, etsitään ja ideoidaan yhdessä jatkopolkuja, keskitytään vahvuuksiin ja toimitaan vastuullisesti. Tässä on hienoa olla mukana ja toivon koulutukselle jatkoa. Näin osaajat saadaan kiinnittymään alueelle, alueen yrityksiin ja ihmisiin, ajattelee Tiina Alhainen.

Sivua päivitetty 20.11.2025 kello 10.01

Uusimmat uutiset

Hanke-esittely: TyöSuomi luo sujuvan polun kohti työelämää

TyöSuomi-hanke – yhdistämme työnantajayhteistyön ja yksilöllisen asiakastyön sujuvaksi poluksi kohti työelämää. Hankkeessa kehitetään yhdessä työnantajien kanssa käytännön ratkaisuja, jotka tukevat […]

Lue lisää

1.4.2026

Hanke-esittely: KAI-hankkeesta tukea S2-kielisten ensiapuopetukseen

KAI-hankkeessa toteutettiin tekoälyagentti, joka luo ehdotuksen kurssin sisällöstä ensiaputilanteessa eri kielillä ja erittäin selkeästi. Tekoälyä voidaan hyödyntää myös vaikkapa S2-opiskelijoiden […]

Lue lisää

25.3.2026

Yhteishaku toiselle asteelle päättyi – katso suosituimmat koulutusalat ja linjat

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen neljä lukiota. Ammattiopisto Tavastian ammatillisiin […]

Lue lisää

18.3.2026