Ajankohtaista

PeuhuKahvilassa peuhataan ja kahvitellaan – tervetuloa mukaan!

18.1.2023

Lapset tarvitsevat liikuntaa ja kivaa yhteistä tekemistä. PeuhuKahvila tarjoaa kolme kertaa viikossa ohjattua yhteistä toimintaa lapsille ja aikuisille.

PeuhuKahvila on Lasten Liikunnan Tuen järjestämä perhekahvila, jossa koulutetut ohjaajat huolehtivat lasten liikunnallisesta aktiivisuudesta ja hauskanpidosta. PeuhuKahvilassa tarjotaan lapsille yhteistä tekemistä ja aikuisille mahdollisuuksia tutustua vastaavassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin.

Lasten Liikunnan Tuen PeuhuKahvilassa innostetaan lapsia liikunnalliseen leikkiin.

– PeuhuKahvila on tarkoitettu pääsiassa kotihoidossa oleville lapsille aikuisineen. Ideana on peuhata ja liikkua ja tarjolla on myös pientä välipalaa leikkimisen, askartelun ja rennon yhdessäolon lomassa, kertoo varhaiskasvatuksen kehittäjä Tuuli Tiainen Lasten Liikunnan Tuesta.

Jokaisella kokoontumiskerralla mennään liikuntasaliin, jossa on sekä ohjattua että vapaata liikkumista omaa kehoa ja erilaisia välineitä hyödyntäen.

– Tiloissamme on muun muassa pallomeri, kiipeilyseinä ja puolapuut. Jokaiselle kuukaudelle on oma teemansa, joka näkyy sekä liikkumisessa että askarteluissa. Sisältöihin vaikuttavat osallistuvien lasten ikä, toiveet ja tarpeet.

Liikkuminen on lapsen kehitykselle olennaisen tärkeää. Tiedetään, että lapsen fyysinen aktiivisuus on merkittävässä roolissa oppimisvalmiuksien kehittymiseen ja akateemisten taitojen oppimiseen liittyen.

– Tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunnalla voidaan tukea lapsen fyysistä, kognitiivista, psyykkistä, emotionaalista ja sosiaalista kehittymistä. Suositusten mukaan alle 8-vuotiaiden lasten tulisikin liikkua vähintään kolme tuntia päivässä, Tiainen muistuttaa.

– Viides- ja kahdeksasluokkalaisille tehtävät Move-testit ovat osoittaneet koululaistemme huolestuttavan huonon fyysisen kunnon. Lasten Liikunnan Tuki haluaa olla mahdollistamassa varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksien toteutumista.

Helppo tulla mukaan

PeuhuKahvila sijaitsee Ammattiopisto Tavastian kampuksella Tavastia Areenalla. Kahvila on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 9–11.30. PeuhuKahvilaan voi saada Hämeenlinnan kaupungin palvelusetelin.

– Lapsi voi saada setelin, mikäli hänestä ei makseta enää vanhempainpäivärahaa eikä hänellä ei ole kunnallista tai yksityistä päivähoitopaikkaa. Lapsen setelillä toimintaan pääsee osallistumaan koko perhe. Setelihakemuksen saa PeuhuKahvilasta, Tuuli Tiainen ohjeistaa.

Toimintaan voi tulla mukaan myös itse maksaen, tällöin hinta on 10 €/perhe/kerta. Kaksi ensimmäistä kertaa ovat maksuttomia tutustumiskäyntejä. Lapsen mukana olevan aikuisen ei välttämättä tarvitse olla lapsen vanhempi tai huoltaja, vaan mukaan voi tulla vaikka isovanhemman tai muun hoitajan kanssa.

Kahvilan ohjaajina toimivat Lasten Liikunnan Tuen kokeneet ohjaajat. Lisäksi paikalla voi olla opiskelijoita ja harjoittelijoita eri oppilaitoksista.

Sivua päivitetty 18.1.2023 kello 10.32

Uusimmat uutiset

Urheiluakatemia Tavastia yhteistyöhön Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa

Urheiluakatemia Tavastia on solminut kevään 2025 aikana yhteistyösopimukset Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa. Sopimus mahdollistaa yläkoulujen urheilijoiden osallistumisen urheiluakatemian aamuvalmennukseen […]

Lue lisää

3.6.2025

”Kannustetaan ja sanotaan, että osaat ja opit kyllä”

Tavastian oppilaitokset, opiskelijat, henkilöstö ja ilmapiiri saivat hienoa palautetta ja kiitosta nuorilta keskustelussa rasismista koulussa. Maahanmuuttajataustaiset nuoret kiittivät erityisesti ilmapiiriä […]

Lue lisää

14.5.2025

Tavastian lukioiden kevään 2025 uudet ylioppilaat

Kevään 2025 uusien ylioppilaiden nimet ja yo-kirjoitusten tulokset on julkaistu 13.5.2025. Tavastian lukioiden uudet ylioppilaat koulukohtaisesti: Valtakunnallisesti keväällä 2025 valmistuu […]

Lue lisää

13.5.2025