Kankaankudonta

Kangaspuilla kutomisen tuloksena syntyy alusta loppuun itse tehty tekstiili – ja mikä tunne onnistumisesta! Kudottu tuote voi olla matto, torkkuhuopa, pyyhe, vaate- tai kassikangas tai jotakin muuta.

Kangaspuilla kutomiseen sisältyy monta työvaihetta ennen kuin kudottu tuote on käyttövalmis. Kurssilla saat kokemusta kaikkiin työvaiheisiin suunnittelusta ja kankaan rakentamiseen. Opit kankaankudonnan perustaitoja: loimen luomista, loimen vetämistä tukille, pirtaan pistelyä, niisimistä, kutomisen perusasioita ja viimeistelyvaiheita.

Kankaankudonnan kurssien tavoitteena on vahvistaa ja ylläpitää kankaan valmistuksen taitoa ja iloa. Vuodesta 2017 räsymaton kutominen on ollut mukana Unescon aineettoman ja elävän kulttuuriperinnön listalla.

Kaikki kudonnan kurssit sopivat myös aloittelijalle. Aloittelijat opiskelevat perusasioita ja kokeneet kutojat syventävät osaamistaan ja heitä kannustetaan luovaan työskentelyyn.

Loimet rakennetaan kangaspuihin pääasiassa ryhmätyönä. Kurssilaiset kutovat työnsä vuorotellen yhteisloimiin. Kevään intensiivikurssilla jokaisella kurssilaisella on mahdollisuus omaan loimeen.

Loimilangat voidaan hankkia yhteisostona. Kutomisessa tarvittavat kudelangat kurssilainen hankkii itse. Työt suunnitellaan ensimmäisillä kerroilla, jolloin läsnäolo on ehdottoman tärkeää. Ensimmäiselle kerralle tarvitset mukaasi vain muistiinpanovälineet.

Kangaspuilla kutominen vaatii runsaasti itsenäistä työskentelyä, myös kurssin oppituntien ulkopuolella. Kudonnan opetustila on kurssilaisten käytössä sopimuksen mukaan.

Kudonnan opetustila ja sen varustelu vaikuttavat kurssimaksuun oppituntimäärän lisäksi.

Kurssit

Kankaankudonta, Tervakoski

Janakkala 155.00 € (Lukukausierät: 2) ti 17:00–19:15 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 14.9.–30.11.2021 (kertoja: 8)
Kevätlukukausi: 11.1.–19.4.2022 (kertoja: 8)

Kankaankudonta, Leppäkoski

Janakkala 150.00 € (Lukukausierät: 2) ke 17:30–19:45 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 8.9.–1.12.2021 (kertoja: 6)
Kevätlukukausi: 12.1.–20.4.2022 (kertoja: 8)

Kankaankudonta ja käsityö, Saloinen

Janakkala 110.00 € ke 17:30–19:45 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 1.9.–17.11.2021 (kertoja: 6)
Kevätlukukausi: 26.1.–4.5.2022 (kertoja: 8)

Kankaankudonta, Renko

Renko (hml) 110.00 € ma 17:15–19:30 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 6.9.–29.11.2021 (kertoja: 7)
Kevätlukukausi: 10.1.–4.4.2022 (kertoja: 7)

Kankaankudonta ja käsityö, Eteläinen

Hauho (hml) 100.00 € ma 18:00–20:15 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 13.9.–22.11.2021 (kertoja: 10)
Kevätlukukausi: 17.1.–28.3.2022 (kertoja: 10)

Kankaankudonta, Hauho

Hauho (hml) 150.00 € (Lukukausierät: 2) to 18:00–20:15 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 9.9.–25.11.2021 (kertoja: 6)
Kevätlukukausi: 20.1.–28.4.2022 (kertoja: 8)

Kankaankudonta, intensiivikurssi, HML

Hämeenlinna 120.00 € ma 17:00–19:15 pe 17:00–20:00 la 10:00–15:00 10:00–15:00 10:00–10:45 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Kevätlukukausi: 7.3.–8.5.2022 (kertoja: 12)