Käsityö, tekninen

Tule kokemaan oppimisen  ja tekemisen iloa ja onnistumisen riemua!

Teknisen käsityön kursseilla opit tuntemaan alan yleisimmät käsityövälineet, koneet ja laitteet sekä perehdyt niiden monipuoliseen ja työturvalliseen käyttöön. Omia yksilöllisiä harjoitustöitä tekemällä tutustut tuotesuunnitteluun, esinekulttuuriin, materiaaleihin, muotoiluun ja erilaisiin työtekniikkoihin. Ryhmäopetuksen lisäksi kursseilla annetaan paljon yksilöllistä ohjausta, virikkeitä ja kannustusta sekä itse tekemiseen, että tarvittavan taustatiedon hankintaan.

Teknisen käsityön kursseilla voit suunnitella, valmistaa ja kunnostaa erilaisia esineitä yksilöllisesti, mutta haasteellisesti omien ideoiden, tarpeiden ja taitotason mukaan. Harjoitustöitä suunnittelemalla ja tekemällä taitosi kehittyvät monipuolisesti ja samalla kehittyy myös luovuus ja ongelmanratkaisutaitosi. Teknisen käsityön kursseilla voit kehittää myös ammatillisia valmiuksia ja taitoja.

Teknisen käsityön peruskurssit ovat tarkoitettu alan vasta-alkajille tai niille, joilla on vain vähän alan kokemusta. Jatkokursseille tulijoilta toivotaan yleensä alan perustietojen ja -taitojen hallintaa. Useimpiin opintoryhmiin voidaan kuitenkin ottaa sekä vasta-alkajia että opiskelussaan pidemmälle ehtineitä opiskelijoita.

Materiaalit, pintakäsittelyaineet ja muut tarvikkeet pitää jokaisen opiskelijan yleensä itse hankkia. Puutyökursseilla käytettävän puutavaran on oltava puhdasta, hyvälaatuista ja yleensä kuivaa. Korukursseilla raaka-ainetta voi ostaa opettajilta.

Opisto ei vakuuta opiskelijoitaan tapaturmien varalta, joten huolehdi, että sinulla oma vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Teknisen käsityön kursseilla on parasta käyttää omia henkilökohtaisia suojavarusteita ja monilla kursseilla niiden käyttö on välttämätöntä.

VOPissa on kehitetty kansalaisopistojen puutyöalan opiskelijoille suunnattu Puunikkari-nettisivusto, johon lisätään monenlaista hyödyllistä tietoa ja linkkejä puutöiden tekemisestä. Sivustoa päivitetään jatkuvasti ja sinne tullaan lisäämään esim. työkuvia, ohjeita ja videoita erilaisista harjoitustöistä.

Lisätiedot
Suunnittelijaopettaja Laura Valo, puh. 040 869 6498, laura.valo@kktavastia.fi

Puutöiden taitajaksi
VOPin puutyöverstas

Kurssit

Puutöitä Lammilla

Lammi (HML) 172.00 € (Laskuerät: 2) ti 17:00–20:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 5.9.–28.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 9.1.–9.4.2024 (kertoja: 13)

Huonekalujen kunnostaminen ja uudistaminen

Hattula 192.00 € (Lukukausierät: 2) ke 17:30–20:30 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 6.9.–29.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 10.1.–10.4.2024 (kertoja: 13)

Puutöitä monipuolisesti B

Hattula 172.00 € (Laskuerät: 2) to 17:30–20:30 Paikkoja rajoitetusti

Syyslukukausi: 7.9.–30.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 11.1.–18.4.2024 (kertoja: 13)

Puutöitä monipuolisesti A

Hattula 192.00 € (Laskuerät: 2) ma 17:30–20:30 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 4.9.–27.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 8.1.–15.4.2024 (kertoja: 13)

Korukivenhionta

Janakkala 140.00 € ke 17:15–19:30 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 6.9.–29.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 10.1.–10.4.2024 (kertoja: 13)

Puutöitä Tervakoskella

Janakkala 172.00 € (Lukukausierät: 2) to 17:30–20:30 Paikkoja rajoitetusti

Syyslukukausi: 7.9.–30.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 11.1.–25.4.2024 (kertoja: 14)

Huonekalujen kunnostaminen Turengissa

Janakkala 114.00 € la 10:00–15:00 Paikkoja rajoitetusti

Syyslukukausi: 7.10.–2.12.2023 (kertoja: 4)
Kevätlukukausi: 13.1.–6.4.2024 (kertoja: 4)

Puutöitä Turengissa

Janakkala 146.00 € (Lukukausierät: 2) ke 18:00–20:30 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 6.9.–29.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 10.1.–10.4.2024 (kertoja: 13)

Puutöitä päivällä Turengissa

Janakkala 172.00 € (Lukukausierät: 2) ma 15:00–18:00 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 4.9.–27.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 8.1.–15.4.2024 (kertoja: 13)

Huonekalujen verhoilu B

Hauho (HML) 120.00 € la 10:00–15:00 Paikkoja rajoitetusti

Syyslukukausi: 7.10.–25.11.2023 (kertoja: 4)
Kevätlukukausi: 13.1.–6.4.2024 (kertoja: 5)

Puunsorvauksen erikoiskurssi – Designjakkarat ja pienet pöydät sorvaamalla

Hämeenlinna 100.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 9.12.–17.12.2023 (kertoja: 3)

Metallityö C, kevät

Hämeenlinna 120.00 € to 17:00–20:00 Paikkoja rajoitetusti

Kevätlukukausi: 11.1.–18.4.2024 (kertoja: 13)

Metallityö B, syksy

Hämeenlinna 120.00 € to 17:00–20:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 14.9.–14.12.2023 (kertoja: 13)

Metallityö A

Hämeenlinna 192.00 € (Lukukausierät: 2) ti 17:00–20:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 5.9.–28.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 9.1.–9.4.2024 (kertoja: 13)

Hopeakorukurssi C, kevät

Hämeenlinna 84.00 € la 09:00–15:00 su 09:00–15:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Kevätlukukausi: 9.3.–24.3.2024 (kertoja: 6)

Hopeakorukurssi B, kevät

Hämeenlinna 84.00 € la 09:00–15:00 su 09:00–15:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Kevätlukukausi: 20.1.–4.2.2024 (kertoja: 6)

Huonekalujen verhoilu A

Hämeenlinna 156.00 € (Lukukausierät: 2) ke 16:30–20:30 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 27.9.–29.11.2023 (kertoja: 6)
Kevätlukukausi: 10.1.–3.4.2024 (kertoja: 7)

Puunveiston kesäkurssi 2024

Hämeenlinna 104.00 € pe 09:00–16:00 la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Kevätlukukausi: 7.6.–9.6.2024 (kertoja: 3)

Puunveisto B, kevät

Hämeenlinna 120.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Kevätlukukausi: 13.4.–21.4.2024 (kertoja: 4)

Puunveisto A, syksy

Hämeenlinna 120.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 7.10.–15.10.2023 (kertoja: 4)

Hämeen puunsorvaajat

Hämeenlinna 42.00 € pe 17:00–18:30 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 29.9.–24.11.2023 (kertoja: 2)
Kevätlukukausi: 12.1.–15.3.2024 (kertoja: 2)

Puunsorvausklinikka

Hämeenlinna 160.00 € (Lukukausierät: 2) pe 09:00–16:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 29.9.–24.11.2023 (kertoja: 3)
Kevätlukukausi: 12.1.–12.4.2024 (kertoja: 4)

Puunsorvauksen työpaja – Woodturning workshop

Hämeenlinna 100.00 € ke 17:00–20:45 to 17:00–20:45 pe 17:00–20:45 la 09:00–16:30 Paikkoja jäljellä

Kevätlukukausi: 15.5.–18.5.2024 (kertoja: 4)

Puunsorvauksen erikoiskurssi – Segmenttisorvauksen perusteet

Hämeenlinna 130.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Kevätlukukausi: 23.3.–7.4.2024 (kertoja: 4)

Puunsorvauksen erikoiskurssi – Korujen ja pienesineiden sorvaaminen

Hämeenlinna 73.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja rajoitetusti

Syyslukukausi: 25.11.–26.11.2023 (kertoja: 2)

Puunsorvaus jatkokurssi B

Hämeenlinna 73.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Kevätlukukausi: 20.1.–21.1.2024 (kertoja: 2)

Puunsorvaus jatkokurssi A

Hämeenlinna 73.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 28.10.–29.10.2023 (kertoja: 2)

Puunsorvaus, peruskurssi B

Hämeenlinna 73.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Kevätlukukausi: 13.1.–14.1.2024 (kertoja: 2)

Puunsorvaus, peruskurssi A

Hämeenlinna 73.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja rajoitetusti

Syyslukukausi: 30.9.–1.10.2023 (kertoja: 2)

Grönlantilais -tyylisen laminoidun puumelan valmistaminen

Hämeenlinna 94.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Kevätlukukausi: 24.2.–10.3.2024 (kertoja: 3)

Grönlantilais-tyylisen puumelan valmistaminen

Hämeenlinna 73.00 € la 09:00–16:00 su 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 2.12.–3.12.2023 (kertoja: 2)

Puutyöpaja, kevät

Hämeenlinna 94.00 € ke 16:30–19:30 ti 16:30–19:30 to 16:30–19:30 pe 09:00–16:00 Paikkoja jäljellä

Kevätlukukausi: 23.4.–26.4.2024 (kertoja: 4)

Puutöitä päivällä A

Hämeenlinna 192.00 € (Laskuerät: 2) ke 13:00–16:00 Paikkoja rajoitetusti

Syyslukukausi: 6.9.–29.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 10.1.–10.4.2024 (kertoja: 13)

Puutöitä aamuvirkuille B

Hämeenlinna 192.00 € (Laskuerät: 2) to 09:00–12:00 Paikkoja rajoitetusti

Syyslukukausi: 7.9.–30.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 11.1.–18.4.2024 (kertoja: 13)

Puutöitä aamuvirkuille A

Hämeenlinna 192.00 € (Laskuerät: 2) ke 09:00–12:00 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 6.9.–29.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 10.1.–10.4.2024 (kertoja: 13)

Puutyö A

Hämeenlinna 192.00 € (Laskuerät: 2) to 17:30–20:30 Täynnä, voit ilmoittautua varalle

Syyslukukausi: 7.9.–30.11.2023 (kertoja: 12)
Kevätlukukausi: 11.1.–18.4.2024 (kertoja: 13)

Taltat ja höylänterät teräviksi

Hämeenlinna 26.00 € pe 17:00–20:45 Paikkoja jäljellä

Syyslukukausi: 27.10.–27.10.2023 (kertoja: 1)