Yleinen

Lyseo palaa lähiopetukseen

19.4.2021

Koronatilanne on helpottanut viime viikkoina, ja Kanta-Hämeen pandemiaryhmä suosittaakin nyt seudun toisen asteen oppilaitoksia palaamaan lähiopetukseen viimeistään 26. huhtikuuta. Tavastian oppilaitokset palaavat lähiopetukseen niin pian kuin se on opetus- ja ruokailujärjestelyjen kannalta mahdollista. Hämeenlinnan lyseon, Kaurialan, Lammin ja Parolan lukiot siirtyvät lähiopetukseen torstaina 22. huhtikuuta.

Opiskelijoita muistutetaan siitä, että lähiopetuksessa tulee noudattaa erityisen tarkasti annettuja ohjeita käsienpesusta, maskin käytöstä sekä turvaväleistä. Tavastiassa on käytössä täysimääräinen maskisuositus sekä opiskelijoilla että henkilökunnalla. Maskeja tulee käyttää sekä ulko- että sisätiloissa.

Muilta osin oppilaitoksissa noudatetaan edelleen annettuja rajoituksia. Kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja kokoontumisia tulee siis edelleen välttää. Etätyösuositus on voimassa 31. toukokuuta asti niille, joiden tehtävässä se on mahdollista.

Penkkarien ja vanhojentanssien järjestämistä pandemiaryhmä ei suosittele toistaiseksi.

Sivua päivitetty 19.4.2021 kello 09:59

Uusimmat uutiset

Hämeenlinna lyseon lukion kanslian aukiolo kesällä 2023

Lyseon lukion kanslia on avoinna ma 5. – ke 21.6. klo 8 – 15 Koulun ovet ovat suljettuina, mutta asioimaan […]

Lue lisää

5.6.2023

Hämeenlinnan lyseon lukion kevään ylioppilaat

Kevään 2023 ylioppilastutkinnon tulokset on julkaistu tänään 16.5.2023 Lukiomme uudet ylioppilaat ovat: Aaltonen PaavoAhvenharju AnniinaAla-Leppilampi SelinaAli-Jaakkola PipsaAlitalo ViliAnttila LauraAulu JuliaanaBocci […]

Lue lisää

16.5.2023

Juhlapäivän kulkue päätyy torille

Lyseon 150-vuotisjuhlapäivänä 12.5.2023 Lyseon koulu ja Hämeenlinnan lyseon lukio järjestävät yhteisen kulkueen Linnanpuistosta torille, jossa Lyseon väki vastaanottaa kaupungin tervehdyksen […]

Lue lisää

11.5.2023