Ajankohtaista

Viikkotiedote 17.5. (loppu lukukauden ohjelma)

17.5.2018

vko 20 (rot 17.5.)

Kurssivalinnat on oltava tehtynä Wilmassa ke 23.5. mennessä. Ongelmatilanteissa ole yhteydessä opinto-ohjaajaasi. Kurssitarjottimella on jo auki Kaurialan kanssa yhteiset kurssit ja koko muu Kaurialan kurssitarjotin aukeaa lyseolaisille tiistaina 22.5. aamupäivän aikana ja sulkeutuu samaan aikaan kuin koko kurssitarjotin eli 23.5. klo 23.59

Päättöviikko alkaa ke 23.5. 6-koodin päättöpäivällä, joten
KAIKKI YKKÖSET: MUISTAKAA TEHDÄ ABITTITIKKUJEN PÄIVITYS ENNEN KOKEITA!!!
Tsemppiä -jaksakaahan kaikki ahkeroida kurssipäätöksiin!

Jos aiot suorittaa liikunnan lukiodiplomin ensi lukuvuonna, tule paikalle infoon ma 21.5. klo 12.45 lk 10. Laita jo kalenteriisi!
Onko sinulla lokero käytössäsi? Lokerot on tyhjennettävä ja avain palautettava vahtimestarille viimeistään päättöviikon aikana. Muistathan, että uusi lukuvuosi alkaa Hattelmalantiellä G-rakennuksessa elokuussa, ja lokeroihin tai muualle jätettyjä tavaroita ei välttämättä enää syksyllä lyseolta löydy ja niitä ei voi tulla enää edes etsimään lyseolta.

Päättöviikon jälkeen on jäljellä 3 kivaa koulupäivää jäljellä ja vasta sitten koittaa ansaittu kesäloma.Näiden päivien aikataulut:

to 31.5.
Kakkoset:
8.45 – 10.30 valitsemasi leffa Bio Rexissä
11.00 Menestyjäkahvit vanhassa juhlasalissa
12.15 ruokailu
Ykköset:
11.00 Menestyjäkahvit vanhassa juhlasalissa.
12.00 ruokailu
13.00 – 14.45 valitsemasi leffa Bio Rexissä

pe 1.6.2018
klo 9.00-9.15 6-koodi palautus
klo 9.15-9.30 5-koodi palautus
klo 9.30-9.45 4-koodi palautus
klo 9.45-10.00 3-koodin palautus
klo 10.00-10.15 2-koodin palautus
klo 10.15-10.30 1-koodin palautus
klo 10.45 Ryhmänohjaustuokio
klo 11.15-11.30 alkaen ruokailemaan joustavasti

la 2.6.2018
Kevätjuhla alkaa jäähallilla klo 10.00, jonne kaikki lyseolaiset toivotetaan tervetulleiksi juhlistamaan lukuvuoden päätöstä ja uusia ylioppilaita)
Luokille 17G ja 17F on annettu vastuuta juhlajärjestelyissä, joten olettehan tietoisia, missä ja monelta on vuoronne olla tehtävissä.

Sivua päivitetty 17.5.2018 kello 13:34

Uusimmat uutiset

Lukuvuosi 25-26 alkaa: aloitusajat vuosiluokittain

Lukuvuosi 2025-2026 alkaa kaikilla ke 6.8.2025. Aloittavat ykköset tulevat kouluun klo 9.00 A-rakennuksen liikuntasaliin, Hattelmalantie 8. Koulupäivä päättyy n.13.30Kakkoset aloittavat […]

Lue lisää

16.6.2025

Yhteishaun tulokset julkaistaan 12.6.

Yhteishaun tulokset julkaistaan torstaina 12.6.2025. Kaikki yhteishaussa opiskelemaan hakeneet saavat Opetushallitukselta tuloskirjeen. Lisäksi Hämeenlinnan lyseon lukio lähettää valintakirjeen opiskelijaksi valituille sähköpostitse […]

Lue lisää

10.6.2025

Lyseon lukion kevään ylioppilaat

Kevään 2025 ylioppilastutkinnon tulokset on julkaistu 13.5.2025. Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille! Aaltonen IirisAaltonen SennaAarnio IdaAllik CarolyAnsalahti VenlaAntin AmandaAnttila KalleArbelin EliasAydin […]

Lue lisää

13.5.2025