Tulevaisuuden vastuulliset luonto- ja ympäristöosaajat tulevat Lammin lukiosta! Tartu tilaisuuteen ja painota opintojasi luontoon ja ympäristöön jo lukioaikana. Parasta on, että saat myös kaikki muut Lammin lukion edut erityislinjan lisäksi.

Lammin lukio on ihmisen kokoinen, pitkät perinteet omaava lähilukio. Meillä kaikki tunnetaan nimeltä, ja opiskelijat pääsevät osallistumaan monenlaiseen aktiiviseen toimintaan. Pienessä lukiossa entistä useampi pääsee osallistumaan esimerkiksi kansainvälistymiseen liittyville matkoille. Lukiomme tiedetään myös näyttävästä musikaaliprojektistamme, laajoista kansainvälisistä kontakteistamme ja mahdollisuudesta opetella yhteiskunnallista vaikuttamista.

Uutuutena Lammin lukiossa alkoi syksyllä 2023 Luonto- ja ympäristölinja, jossa paneudutaan ekologisen jälleenrakentamiseen hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen näkökulmasta. Luonto- ja ympäristölinja sopii erityisesti sinulle, joka olet kiinnostunut paitsi ympäristöasioista myös hyvinvoinnista. Lammilla toimit aidossa vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Ihan lähellä oppimisympäristöinä toimivat esimerkiksi upeat vesistöt sekä Evon ainutlaatuinen retkeilyalue. Yhteistyötä tehdään mm. Helsingin yliopiston alaisen Lammin biologisen aseman ja Hämeen ammattikorkeakoulun Evon yksikön kanssa. Linjasi erikoisopintojen lisäksi saat tietenkin myös kaikki muut Lammin yleislukion edut.

Tällä linjalla luot itsellesi välttämätöntä ymmärrystä kestävän kehityksen perustasta ja siihen liittyvät erityisopinnot huomataan myös CV:ssäsi. Ymmärrystä kestävästä tulevaisuudesta tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän kaikissa asiantuntijatehtävissä alasta riippumatta!

Innostuitko? Seuraava haku yhteishaussa 2024!

Lisätietoja antaa

Raija Markkanen

Opinto-ohjaaja
Raija.Markkanen@kktavastia.fi
+358505090373

Sivua päivitetty 29.8.2023 kello 09:18