Ajankohtaista

Kaurialan lukio ja Indianan yliopisto pitävät suomen kielen yhteistunteja

7.11.2022

Kaurialan lukio ja Indianan yliopisto Bloomingtonissa Yhdysvalloissa järjestävät muutaman kerran lukukaudessa opiskelijoilleen yhteisiä tunteja. Tunneille osallistuu Kaurialan lukion äidinkielen kurssin opiskelijoita ja Indianan yliopiston suomen kielen kurssin opiskelijoita.

Yhteistyö Indianan yliopiston suomen kielen lehtorin Elisa Räsäsen kanssa on jatkunut jo useamman vuoden, kertoo täällä päässä tunteja järjestelevä Kaurialan lukion äidinkielen lehtori Johanna Lampela.

– Tämä on lähtenyt liikkeelle halusta tarjoa opiskelijoilleni kansainvälisiä oppimiskokemuksia – myös ekologisesti ilman matkustamista. Lisäksi myös lukiolaki velvoittaa lukiot korkeakouluyhteistyöhön, hän sanoo.

Lukiolaisille ja yliopiston opiskelijoille yhteistunnit pidetään tietysti etänä, aikaeron takia usein suomalaiseen ilta-aikaan, joten oppitunnit ovat kaurialalaisille ekstraopiskelua.

– Toisinaan yhteistunneille ovat osallistuneet meiltä kaikki opetusryhmäni opiskelijat, toisinaan taas tunteja on pidetty vain erikseen aiheesta kiinnostuneille opiskelijoille, Lampela kertoo.

Yhteistuntien aiheet ovat liittyneet eri kerroilla monipuolisesti kieleen ja kulttuuriin, kirjallisuuteen, mediaan sekä opiskeluun ja arkeen eri mantereilla. Jokaiseen oppituntiin on liittynyt useita opettajien suunnittelupalavereita sekä ennakkotehtävä opiskelijoille. Tehtävä voi sisältää esimerkiksi johonkin materiaaliin tai toisiin opiskelijoihin tutustumista.

Opettavaisia kokemuksia opiskelijoille

Kaurialan lukion opiskelija Pihla Leppänen on osallistunut yhteistunneille jo useamman kerran ja pitää kokemusta avartavana.

– Tunneilla on huomannut, miten suomen kieleen ja kulttuuriin on kiinnostusta myös maailmalla, vaikka maamme on pieni. On ollut hauskaa kurkistaa ulkomaalaisen näkökulmaan suomalaisuudesta, Leppänen kuvailee.

Leppänen kiittelee myös sitä, miten yhteistuntien myötä opiskeltavat asiat ovat konkretisoituneet.

– Yhden amerikkalaisopiskelijan suvun juuret ovat Suomessa, ja kävimme oikeasti todella mielenkiintoisen keskustelun siirtolaisuudesta Amerikkaan. Hän myös kertoi osallistuneensa Amerikassa niin sanotulle Suomi-leirille, josta olin sattumalta lukenut aikaisemmin Helsingin Sanomista. Näin historian tunnilla opitut ja lehdestä luetut asiat siirtyivät myös omaan todellisuuteen, hän iloitsee.

Johanna Lampelan mukaan yhteiset oppitunnit ovat usein olleetkin sisällöiltään, tavoitteiltaan ja työtavoiltaan kurssin tai opintojakson tavoitteita täydentäviä ja laajentavia.

Yhteistuntien jälkeen opiskelijat purkavat opittuja asioita omissa opiskeluryhmissään ja arvioivat omaa työskentelyään. Ajatuksena on, että suomalaiset opiskelijat pääsisivät harjoittelemaan oman puheen mukauttamista ja saamaan uutta näkökulmaa esimerkiksi kirjallisuuskeskusteluihin.

Yhdysvaltalaiset opiskelijat puolestaan pääsevät kurkistamaan suomalaiseen lukioon ja harjoittelemaan suomen kielen puhumista uusien keskustelukumppaneiden kanssa. Molemmille osapuolille karttuu myös rohkeutta sekä opiskelu- ja työelämätaitoja, joista on hyötyä opiskelujen jälkeenkin.

Sivua päivitetty 7.11.2022 kello 11:42

Uusimmat uutiset

Suomen Tiedeseuran palkinto Piritta Maliselle

Kaurialan lukion kuvataiteen opettaja, taiteen tohtori Piritta Malinen on saanut Suomen Tiedeseuran opettajapalkinnon merkittävistä saavutuksista tieteessä ja opetuksessa. Tunnustus myönnetään […]

Lue lisää

21.4.2026

Yhteishaku päättyi – mihin haettiin eniten?

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen lukiot. Tavastian neljässä lukiossa on […]

Lue lisää

18.3.2026

Yhteishaku päättyy – taidelinjalle hakeneet huomio

Yhteishaku päättyy ti 17.3.2026. Jos olet hakenut taidelinjalle (jollakin hakusijalla), muista palauttaa portfolio sekä vastata motivaatiokirjeeseen 27.3. klo 15 mennessä. […]

Lue lisää

17.3.2026