Ajankohtaista

Energiansäästöviikosta vinkkejä ekologiseen elämäntapaan

2.11.2021

Lokakuun puolivälissä ennen syyslomaa Kaurialan lukiossa vietettiin energiansäästöviikkoa, jonka käynnistivät lukiomme kestävän kehityksen tiimin organisoima ilmastoaiheinen viikkoavaus ja keskustelutilaisuus. Tilaisuudessa filosofian lehtorimme Johannes Ojansuu haastatteli Hämeenlinnan kaupungin ilmastokoordinaattori Juuso Puurulaa.

Yksi kiinnostavimmista pohdinnoista liittyi siihen, nähdäkö planeettamme ympäristökehitys pessimistin vai optimistin silmin. Juuso Puurula vakuutti, että ilmastopessimismiin ei kannata vaipua, sillä meistä jokainen voi vaikuttaa maapallon ympäristön tilaan pienilläkin arkisilla valinnoillaan ja toimillaan. Toisaalta hän myös muistutti, että kenenkään ei tarvitse kokea ilmastoahdistustakaan, vaan toteuttaa arjessaan ja elämässään niitä kestävän elämäntavan toimia, jotka ovat itselle mahdollisia.

Turhaa ja liiallista kuluttamista kannattaa kaikissa yhteyksissä välttää. Voimme kuitenkin jatkaa hyvinvointimme kasvattamista, mutta se kohdistuu materian sijaan eettiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ja harmoniaan luonnon kanssa.

Energiansäästöviikon aikana Kaurialan lukion opiskelijat osallistuivat myös Motivan kestävän kehityksen tietokilpailuun sekä koulumatkakilpailuun. Lisäksi äidinkielen äi4-kurssin kirjallisuusteemana on kuluvan jakson aikana ollut climate fiction ja ympäristödystopiat sekä ympäristöaiheinen tietokirjallisuus. Oppitunnilla on myös keskusteltu ilmastokoordinaattori Puurulan kanssa lisää tavoista, miten erityisesti nuoret voisivat olla mukana vaikuttamassa ympäristöasioihin.

Teksti ja kuva: Johanna Lampela

Sivua päivitetty 2.11.2021 kello 08:27

Uusimmat uutiset

Ylioppilas- ja kevätjuhla la 30.5. klo 10 Loimualla

Kevään ylioppilaita ja lukuvuoden päättymistä juhlitaan LA 30.5. Loimua-areenalla klo 10 alkaen. Ylioppilaiden on oltava paikalla viimeistään klo 9.40. Juhlan […]

Lue lisää

19.5.2026

Kaurialan lukion kevään ylioppilaat

Kevään 2026 ylioppilastutkinnon tulokset on julkaistu 12.5.2026. Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille! Valtakunnallisesti keväällä 2026 valmistuu noin 26 500 uutta ylioppilasta, […]

Lue lisää

12.5.2026

Suomen Tiedeseuran palkinto Piritta Maliselle

Kaurialan lukion kuvataiteen opettaja, taiteen tohtori Piritta Malinen on saanut Suomen Tiedeseuran opettajapalkinnon merkittävistä saavutuksista tieteessä ja opetuksessa. Tunnustus myönnetään […]

Lue lisää

21.4.2026