Ajankohtaista

Iltanen on ilmestynyt!

8.10.2021

Kaurialan lukion opiskelijat ovat perustaneet lukion oman lehden nimeltä Iltanen. Lehden perustajat Liisa Keinonen ja Enni Kenetti kertovat olevansa kaksi kirjoista, syksystä, suklaasta, kirppareista, viherkasveista ja Gilmore Girlseistä intoilevaa vilukissaa, jotka löydät usein koulun kirjastosta.

– Idea lehdestä syntyi, kun Hanna Sirén mahtavan hauskalla oppitunnillaan kertoi oman lukioaikansa lehdestä, jonka nimi oli lukion rehtorin mukaan Jorma. Jorman innoittamana keksimme nimetä Kaurialan lehden Iltaseksi oman kultaisen rehtorimme Tuomo Iltasen mukaan. Lisäksi se sopii hauskasti lehtinimien sanaperheeseen: Ilta-Sanomat, Iltalehti, Iltanen, he kertovat lehden pääkirjoituksessa.

Kaurialan, Hämeenlinnan lyseon ja Lammin lukioissa on käynnissä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Lukulamppu-hanke, joka mahdollistaa kirjallisuuslehti Iltasen julkaisun tänä syksynä. Ensimmäinen Iltanen-lehti on kirjallisuuspainotteinen, mutta jatkossa aihepiiri laajenee. Lehden on tarkoitus ilmestyä viidesti lukuvuoden aikana. Iltasen sisällöstä vastaavat lukiolaiset ja lehden on taittanut KU3-kurssin kuvislaiset. Taustatukena toimii äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Johanna Lampela.

Ensimmäisessä numerossa pääset kurkistamaan lukiolaisten ja opettajien lempikirjoihin – samalla paljastuu rehtori Iltasen suosittelema arkea helpottava elämänohje. Pääset myös potemaan klassikkokuumetta ja pohtimaan kolumnistin kanssa elokuvan ja kirjan eroja – kumman niistä sinä valitset? Tutustu myös uusiin lukutuutoreihin ja lähde mukaan toimintaan.

Seuraa Iltasta Instagramissa! ->

Iltasen sisältö on kuvineen ja teksteineen lukiolaisten tuottama. Myös taitto on syntynyt lukion omien osaajien käsissä.

Sivua päivitetty 8.10.2021 kello 10:51

Uusimmat uutiset

Yhteishaku päättyi – mihin haettiin eniten?

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen lukiot. Tavastian neljässä lukiossa on […]

Lue lisää

18.3.2026

Yhteishaku päättyy – taidelinjalle hakeneet huomio

Yhteishaku päättyy ti 17.3.2026. Jos olet hakenut taidelinjalle (jollakin hakusijalla), muista palauttaa portfolio sekä vastata motivaatiokirjeeseen 27.3. klo 15 mennessä. […]

Lue lisää

17.3.2026

Taidelinja aloittaa 1.8.2026 – infoa

Lukiossamme aloittaa uusi painotus, taidelinja, lukuvuonna 2026 – 2027. Taidelinjan suuntautumisvaihtoehtoina ovat kuvataide tai musiikki. Taidelinjalle valitaan 16 uutta opiskelijaa […]

Lue lisää

12.1.2026